Roland TD-12K – kuin oikeat!?

 

 

Viime kevään messuilla esitelty Roland TD-12K on vaativalle harrastajalle suunnattu edullisempi virtuaalirummusto, joka soveltunee myös työkseen keikkailevalle rumpalille tietyin varauksin. Kyseessä on järkevästi koottu peruspaketti, jolla nykyisestä – varsin ansiokkaasta – sähköisestä rumpu- ja lyömäsoitinmaailmasta pääsee nauttimaan jo täysin siemauksin.

 

TD-12K edustaa Rolandin kehittämien V-drumien toiseksi parasta mallia. Oleellisin ero lippulaivasatsiin on pelkistetympi ”aivokapasiteetti” soundeista huolehtivassa keskusyksikössä sekä niukempi määrä padeja. Setti koostuu keskusyksiköstä, räkistä, hi-hatin ohjaimesta, bassarista, kolmesta tomista, virvelistä ja kahdesta symbaalipadista. Hi-hatin teline ja bassorummun pedaali eivät kuulu pakettiin vaan ne täytyy hankkia oman maun ja budjetin mukaisesti erikseen.
Varsinaisia rumpupadeja Rolandilta on saatavana useita eri malleja, joukossa kovia kumipadeja sekä erilaisia kehärumpumaisia ja kalvollisia versioita. Testisetin virvelipadina oli kalvollinen 10-tuumainen PD-105 ja muina rumpuina kahdeksantuumaisia PD-85-tomeja. Symbaaleille ja bassorummulle oli omat erikoispadinsa, samoin hi-hatille.

Koko setti kulki testipaikalle kätevästi yhtenä osittain kokoon taiteltuna pakettina, josta irrotettiin roudauksen ajaksi ainoastaan pedaalit. Paketin kuljettaminen kokonaisena tosin vaatii kuljetuskalustolta kapasiteettia hieman enemmän. Perusfarmariin tällainen osittain kokoon taiteltu kehikko rumpuineen ei mahdu, tila-autoon tai pakettiautoon kyllä sitten helpostikin.
Kaikki kaapelit on vedetty valmiiksi räkin putkien sisäpuolelle niin, ettei niitä tarvitse roudatessa irrotella ja pakata erikseen. Mukava seikka myös ulkonäöllisesti. Musta räkki oli muutoinkin tyylikäs ja kaikki ergonomisen soittoasentoon tarvittavat säädöt löytyvät vaivatta. Uusia V-drumeja saa kaksissa väreissä, mustana tai valkoisena

Pieniä kehityksen askelia

Pikaiselta katsomalta uudet V-drumit eivät vanhoista suuresti poikkea. Kehityksen askeleet eivät olekaan käyneet ainoastaan kosmeettisina ja parannukset ovat monessa kohdassa toiminnallisia. Edellisen sukupolven sähköinen, erillinen hi-hat-pedaali on saanut tilalleen tavallisen hi-hat-telineeneen piikkiin ruuvattavan symbaalimallisen lyöntilätkän ja sen alle telineen varsiosaan kiinnitettävän klunssin, joka tunnustelee soittajan tapaa polkea hi-hattia. Kalliimmassa V-rummustossa hi-hat-systeemissä on sitten kaksi symbaalimaista läpyskää, aivan kuten oikeissakin rummuissa. Parannus on tuonut soittotuntumaa lähemmäs perinteisiä rumpuja ja yllättäen jopa ”foot splashkin” onnistuu tarkalta polkijalta. Hi-hatin yläpellin virkaa toimittava lätkä tunnistaa lisäksi kapulan lyönnit erikseen symbaalin selästä ja reunasta ja ne liipaisevat sitten eri soundit soimaan. Systeemi tunnistaa myös erilaisia puoliavoimia polkimen asentoja, mikä sekin tuo mukavaa eloa soiton sävyihin. Halkaisijaltaan hi-hat on 11 tuumaa.

Chrash-symbaali aistii ja liipaisee ääneen kaksi erillistä soundia. Crashin kupua on käytetty joissakin tehtaalla ohjelmoiduissa valmiissa seteissä myös sekvensserin käynnistävänä ja pysäyttävänä signaalina.

 

 

Oheinen teksti on näyte artikkelista, joka on julkaistu kokonaisuudessaan paperille painetussa Riffi-lehdessä (numero 6/2005).

 

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.

Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.

 

 

 

 

 

21.07.2009
|
Juha Tanninen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy