Roland V-Synth – ihanaa psykedeelistä ulinaa

|
Image
 

Teksti: Petri Järvinen

 

V-Synthin ”juttu” on Variphrase-niminen teknologia samplausten reaaliaikaiseen prosessointiin. Rolandin mylly veivaa samplattuja aaltomuotoja vapaasti halutulla nopeudella ja korkeudella, soittajan valitsemasta kohdasta, eteen ja taakse. Kun samplattuja ääniä voi yhdistää synteettisiin aaltomuotoihin, käsitellä monenlaisilla tehosteilla ja ohjata innovatiivisilla kontrolleilla, kyseessä on kertakaikkiaan kiinnostava peli.

Ensimmäiset tutkimusmatkat V-Synthin soundimaailmassa kertovat, mikä on pelin henki. Psykedeelinen murina ja ulina täyttää kotilaboratorion. Äänet ovat isoja, energisiä ja yleensä koko koskettimiston matkalta mielenkiintoisia. Toinen puoli soundeista on rytmiluuppeja ja synteettisiä arpeggiokuvioita, yhtälailla intensiivisiä nämäkin. Perinteisiä soitinimitaatioita on niukasti, ne harvatkin tyyliteltyinä versioina. Soundeja ohjataan normaalien vipujen lisäksi Time Trip -matolla ja D Beam -säteellä, joten soittaminen keskittyy usein enemmän ruuvaamiseen ja lopputuloksen kuuntelemiseen kuin sävelkulkujen juoksuttamiseen. V-Synth ei ole yleiskäyttöinen virtuaaliorkesteri, vaan kokonaan uudentyyppinen koneisto haastavaan äänisynteesiin.

V-Synthin helmiin kuuluu suuri kosketusnäyttö ja intuitiivinen käyttöliittymä. Ikkunoissa surffailun näyttöä hipelöimällä oppii nopeasti, ja grafiikkaa on käytetty mukavasti eri toimintoja havainnollistamaan.

Aikamatkoja

”Time Trip” -matto on uudenlainen kontrolleri: kosketusherkkä alue, jota painellaan vasemman käden sormilla. Liikuttamalla sormea X- ja Y-suunnassa voidaan ohjata haluttuja ääniparametreja. Varsinainen uutuus on kuitenkin, että matto toimii X/Y-koordinaatiston lisäksi myös kulma/säde -koordinaatistona. Tällöin sormea liikutetaan mattoon piirretyn ympyrän kehää pitkin (kulma muuttuu), ja haluttaessa myös lähemmäs keskipistettä (säde muuttuu). Kulman ja säteen vaikutus soundiin on valittavissa, mutta omimmillaan matto on ohjaamassa samplatun aaltomuodon etenemistä. Tällöin soundia soitetaan eteenpäin kiertämällä kehää sormella myötäpäivään halutulla nopeudella. Vastapäivään liikkumalla ääni soi takaperin, ja sormen pysähtyessä myös aaltomuoto seisahtuu soimaanpaikallaan. Variphrase-tekniikan ansiosta aaltomuodon nopeus ei vaikuta äänen korkeuteen. Lopputulos on mielenkiintoinen: matolla liikkumalla ääntä voidaan veivata edestakaisin ja etsiä aaltomuodosta herkullisimpia kohtia. Tekniikka mahdollistaa ihan uudenlaisia musikaalisia sovelluksia perinteisen syntikan parissa kokemuksensa hankkineille.

Oheinen ote on lainaus Petri Järvisen kirjoittamasta testiartikkelista, joka on kokonaisuudessaan luettavissa Riffin numerossa 3/2003. 

Riffin irtonumeroita myyvät hyvinvarustetut soitinliikkeet, kirjakaupat ja lehtipisteen myymälät ympäri Suomen. 

 

Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta esimerkiksi s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.