Yamaha RGX – soi sävel sininen

|
Image
 

Yamahan RGX-sarja on pitkään ollut valmistajansa laajan kitaramalliston rokkaavinta siipeä. Koesoittoon noukittiin nyt RGX620Z, Taiwanissa rakennettu ja verraten edullinen rokkikeppi, jolla kelpaa soitella taidoissaan jo hieman pidemmällekin edistyneen kitarasankarin.

Sensuellit muodot ja sinisävyisen lakan alta loistavat loimukuviot houkuttelevat poimimaan RGX620Z:n syliin. Runko on koottu kolmesta leppälankun palasta ja yhdestä puusta veistetty kaula on vaahteraa. Taaksepäin kallistettu viritinlapa on tässäkin tapauksessa liitetty kaulapuuhun erillisenä kappaleena, liitoskohdan paikantuessa ensimmäisen nauhan alueelle. Rungon puoleisessa päässä kaula on lukittu sijoilleen tiukkaan taskuun neljällä tuhdilla ruuvilla, joilla on kullakin omat erilliset aluslevynsä estämässä ruuvinkantojen pureutumista liian syvälle runkopuuhun. Rungon taustapuolen muodot on nykytapaan veistetty kaulan liitoskohdassa varsin sulaviksi, jotta otekäden työskentely yläasemissa olisi mahdollisimman miellyttävää.
Otelaudaksi on valittu paksu viipale komeaa, suklaanruskeata ruusupuuta, ja medium-kokoiset nauhat on sekä asennettu että viimeistelty asiallisesti. Minkäänlaisia otelautamerkkejä ei ole nauhaväleihin upotettu ja ratkaisu istuu mielestäni kitaran olemukseen tyylikkäästi.

 

 

Oheinen teksti on näyte artikkelista, joka on julkaistu kokonaisuudessaan paperille painetussa Riffi-lehdessä (numero 5/2003).

 

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.

Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.