Nayteikkuna

Tone lähtee aikomuksesta, ei sormista

Kitaristeja on aina askarruttanut, miten soittajan oma kitarasoundi eli tone muodostuu ja miten kitarasoundi kulloinkin valitaan.

 

Laitteistoa ja kitaroita hankitaan ja vaihdetaan tiuhaan, mutta harvoin pysähdytään miettimään mistä soittajan oma soundi lopulta todella muodostuu. Soundivalinta voi olla tiedostettu tai tiedostamaton, ja vaikkapa taktiselta valinnaltaan esteettisesti kontekstiin – kuten musiikkityyliin, ympäristöön ja muiden soittajien soittoon – sopiva tai sopimaton.

Suuri osuus minkä tahansa soittimen soundista on alukkeessa. Vaikka aluke on tärkein osa instrumentin soundia, ratkaisee sekin vain jonkinlaisen pienen näytteen verran soittajan omasta soundista.

Laitteillakin on kyllä oma soundinsa, mutta jokainen kitaristi kuulostaa silti itseltään, kun soitetaan yksillä ja samoilla laitteilla. Onko soundi siis enemmänkin korvien välissä kuin sormissa?

Väitän, että soittajan oma soundi koostuu pääasiassa aikomuksesta: siitä mitä hän tavoittelee soittaessaan. Aikomus voi olla tietoinen tai tiedostamaton.

Soundi toimii ajassa, kuten musiikkikin. Niinpä musiikin fraaseeraus on mielestäni jo lähempänä keskiötä soittajan soundia ajateltaessa – se miten soittaja kulloisenkin musiikillisen tilanteen ilmentää on hänen soundinsa.
Tämä pätee sekä nuotinnettuun musiikkiin että improvisoituun soittoon, ja se koskee sessiomuusikon asiakaspalvelutilannetta siinä missä taiteellisesti vapaata ilmaisuakin.

 

Eivätkö laitteet vaikutakaan soundiin?

Kaikkein vähiten soittajan soundi liittyy laitteisiin. Niiden sijasta oma kuulokuva musiikista ja soittamiseen iskostuneet tavat ratkaisevat. 

Laitteisto vaikuttaa teknisiin raameihin: taajuusvasteeseen, gainin määrään, dynamiikkaan, esimerkiksi modulaatio-efekteihin ja kaikuihin yms. mutta laitteisto ei ratkaise sitä milloin jokin ääni syttyy, millä tavalla se syttyy ja soi, ja millaisessa suhteessa vallitsevaan rytmiin ja harmoniaan se ilmenee.

Erilaiset soittotekniikat vaikuttavat soundiin jo selvästi laitteistoa enemmän, mutta silti soundi on alisteinen soittajan omille kyvyille ja tavoille kuulla ja tulkita musiikkia. 

Huomionarvoista on kuitenkin se, että joskus soundi ja/tai laitteet ikäänkuin soittavat soittajaa. Kitara, efektit ja vahvistin voivat kaikki vaikuttaa soittajan aikomukseen! Tällöin laitteilla onkin paljon enemmän väliä, muttei yksinäisenä itseisarvona.

 

Soittajan soundi, ns. tone

On mielestäni myös relevanttia väittää, että soittaja kuulostaa samalta kuin hänen persoonallisuutensa. 

Soundivaikutteiden aktiivinen ja/tai passiivinen omaksuminen soittajan kuulomuistiin vaikuttaa samoin ilman muuta, kuten tietysti yleinen muusikkous vertikaalisine ja horisontaalisine ilmiöidenhallintoineen, kuten myös pienempien ja isompien rakenteiden taju. 

Egon voittaminen, keskittyminen itse tehtävään ja musiikin flowhun pääseminen on keskeistä haluamansa soundin saavuttamiseksi. Tasapainoilu itse koetun tunteen ja kuulijalle jätettävän tulkinanvaran välillä on kenties myös osa soundia. Täydellinen antautuminen kuohun vietäväksi ja ulkokohtaisempi pidättyväisyys ovat nekin mahdollisia arvovalintoja soundin suhteen.

 

Miten osaan päättää miltä haluan kuulostaa?

Jos tilanne on vapaa ulkopuolisesta ohjeistuksesta tai tietyn tyylisuunnan kysymistä fraseeraus-konventioista, kokeile rajata itse hieman pelikenttää. Liian useat mahdollisuudet ahdistavat, kun taas mielikuvitus rakastaa rajoituksia. 

Kuuntele omaa tunnettasi siitä, mitä sävyjä haluat kappaleeseen tuoda. Onko tunne voimakas? Onko se toteava? Haluatko soittaa kauniisti vai rumasti, kovaa vai hiljaa, kasvaen vai hiljentyen, äkkiväärästi vai sulavasti? Millä tavoin haluat ottaa rytmisesti kantaa? Soitatko staccatoa vai legatoa? Miten fraasit alkavat, miten ne loppuvat? Onko kuulemasi soundi kaukainen vai lähellä? Pehmeä vai ilkeä? Reagoiva vai stabiili? Dynaaminen vai tasapaksu? Millä instrumentilla, vahvistimella ja/tai efektillä saat parhaiten toteutettua haluamasi tunteen?

 

Tonen Graalin maljan metsästäminen 

Kitaristin tone on henkilökohtainen ja aina mukana, kitaroista ja laitteista riippumatta. Tämä on mielestäni ensiarvoisen tärkeää tiedostaa. 

Itseään ei pääse pakoon, vaikka tuhlaisi omaisuutensa laitteistoon, mutta toisaalta mikään ei korvaa sitä oppia, jonka erilaisista laitteista saa. Tie voi siis olla kaksisuuntainen. 

Tärkeintä on kuitenkin kuunteleminen, vaikutteiden saaminen, oman soiton analysointi ja tekniikan, rytmi- ja harmoniantajun kehittäminen – toisin sanoen yleinen muusikkous tukee soundinmetsästystä mitä parhaiten. Siinä mielessä oman tonen kehittäminen on elämän pituinen ja varsin miellyttävä haaste.

•••

Kutsuvieras Tuomas Wäinölä tunnetaan sessio- ja keikka-muusikkona, sekä Metropolia AMK:sta valmistuneena musiikkipedagogina. Oheinen teksti perustuukin hänen lopputyöhönsä.

Tuomas myös säveltää, tuottaa, äänittää ja miksaa musiikkia omassa Sunbeam Imperial Studiossaan, jossa parhaillaan muotoutuu hänen toinen soololevynsä.

Kuva: Arto Linden

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 3/2020. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.

 

09.05.2021
|
Tuomas Wäinölä
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy