Fenderin Acoustasonic-kitarat ovat ilmeisesti olleet menestys, sillä nyt iso F on julkistanut jo toisen ohutkoppaisten akustisten kitaroiden sarjan.
Laitetestit
Ensisijaisesti keikkakäyttöön suunnitellut mikserit soveltuvat myös studiohommiin.
Tehdään kitarasta langaton, soittotuntumasta ja soundista tinkimättä.
Omalla DSP-prosessoinnilla ja kolmella tulokanavalla varusteltu kulmamonitori hoitaa tarvittaessa myös pätevän laulukaapin virkaa.
”Parhaat, joihin sinulla on varaa”, toteaa kotimainen valmistaja kuulokkeistaan. Kyseessä on päivitetty versio Riffissä 6/2020 testatusta VMK20 -mallista.
Pedaalilautaan asennettava kompakti vahvistin säästää selkää ja matkakuluja. Pariksi sellaiselle saatiin maahantuojalta myös Friedmanin etuaste, eikä toimivaan kokonaisuuteen sitten välttämättä muuta tarvitakaan.
Alalla hyväksi tunnustettu resepti alkaa selvästikin vakiintua: yhdistetään mikrofoni sekä kuulokevahvistin, ja lisätään tietokonetta varten USB-liitäntä. Ei muuta, sitten striimataan.
Soita kitaristi. Tila luodaan Universal Audion pedaaleilla.
Monipuolisemmat mahdollisuudet soundin muokkaukseen, inserttipiste kanavakohtaiseen prosessointiin sekä vastaanottimet Bosen omien langattomien lähetinten käyttöä varten todella tekevät Plus-versiosta kantamalliaan isomman.
Suora lähetys mittaa tekijän taidot sekä hermot. Selkeä ja tarkoituksenmukainen kalusto on verraton tuki.
Niin ilmeistä, ettei sitä heti tule hoksanneeksi.
Ääretöntä avaruutta pienestä rasiasta.
Neljä mikrofonikapselia sisältävä Connex ei ole aivan tavanomainen tapaus.
Audio-Technica tuo tuttuun ja hyväksi tiedettyyn perusideaan uusia materiaaleja ja rakenneratkaisuja.
Erinomaisin tuloksin!
Keskeinen osa Lehlen tuotevalikoimaa ovat erilaiset kytkentävälineet, joilla soittajan arki sujuu helpommin. Perusidea niissä on usein hyvin yksinkertainen, mutta pakettiin saattaa silti sisältyä yllättäviä lisäulottuvuuksia
Saksalaisen Duesenbergin mallistosta löytyy parikin Eagles-yhtyettä juhlistavaa soitinta. Tuorein on aivan hiljattain lanseerattu Alliance Joe Walsh.
Onko kyseessä mikseri, usb-äänikortti, Dante-lavarasia vai kaikkea sitä? Se riippunee katsantokannasta, otetaan selvää.
Fret-King on merkkinä henkilöitynyt Trev Wilkinsoniin, mutta hän ei ole ollut yhtiössä mukana enää muutamaan vuoteen. Nykyään Fret-King-kitarat valmistetaan nykyaikaiseksi kuvaillussa tehtaassa Intiassa, edelleen kuitenkin Wilkinsonin osilla.
Muutamalla näppärällä lisätoiminnolla viivelaite kasvaa ulos karsinastaan.
Pyörää ei kannata keksiä uudestaan, mutta laakerointia voi aina kehittää.
Sivutus
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- …
- Seuraava sivu
- Viimeinen sivu