Nayteikkuna

Presonus MicroStation BT – monitorikontrolleri Bluetooth-vastaanottimella

Subwooferilla tuettua steroakuuntelua varten suunniteltu MicroStation BT on suunniteltu pienen työpisteen kuuntelua varten. Kaiutinten ohella myös kuulokekuuntelu on huomioitu.

 

Balansoiduilla analogituloilla varusteltu MicroStation BT on tarkoitettu kytkettäväksi äänikortin ja monitoreiden väliin, jossa se palvelee kuunteluvoimakkuuden säädön ohessa myös signaalijakona erillisen subwooferille.

 


Subille on kansilevyssä erikseen oma mykistyskytkimensä, joten kuunnella voi kätevästi sekä ilman että lisäbasson kanssa.

Pikkujakilla toteutettu stereofoninen Aux out toimii "ylimääräisenä" rinnakkaislähtönä tai kuulokekuuntelun syöttönä. 
Yhtä lailla pikkujakilla toteutettu Aux in puolestaan on tarkoitettu vaihtoehdoksi Bluetoothille esimerkiksi puhelimen tms. ohjelmalähteen kytkennässä.

Bluetoothin ansiosta MicroStation BT soveltuu myös minkä tahansa olemassa olevan kaiutinjärjestelmän langattomaksi vastaanottimeksi ja volumisäädöksi. Esimerkiksi vanhemman polven aktiivikaiuttimia voi sen avulla käyttää langattomana taustamusiikin toisto-järjestelmänä silloin, kun esimerkiksi erillistä mikseriä niiden käyttämiseen ei mikrofonien tms. vuoksi tarvita.

 

Virtalähteeksi MicroStation BT kelpuuttaa standardin mukaisen USB-C-kytkennän.

Lisätiedot: Nordic Audio Distribution

08.02.2021
|
Lauri Paloposki
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy