Riffi 5/2015 ilmestyy 14. lokakuuta.
Ajankohtaista / uutiset
Pohjoismaiden suurin tapahtumatekniikkapalveluiden tuottaja Bright Group on ostanut Noretron Audion. Toistaiseksi toiminnot ja yhteystiedot säilyvät ennallaan. Kaikki työntekijät siirtyvät uuden yhtiön palvelukseen vanhoina työntekijöinä.
Ville "Lefty" Leppäsen luotsaama instrumentaalipainotteinen voimatrio Southpaw Steel’n’Twang (SST) on kutsuttu esiintymään St. Louisin vuotuiseen steelkitaratapahtumaan syyskuussa 2015.
Kitaristin ja kitaranrakentajan yhteistyö kasvoi elokuvaksi ja albumiksi, jotka julkaistaan elokuussa 2015.
Kotimainen Nordsound ja brittiläinen Ashdown Engineering ovat solmineet sopimuksen, jonka perusteella Nordsound vastaa nyt Ashdown bassovahvistimien, -kaappien ja oheislaitteiden maahantuonnista Suomessa.
Riffin verkkotoimitus vetää nyt hetken henkeä ja palaa sitten levänneenä uutismyllyn ääreen maanantaina 3. elokuuta.
Suomalainen Catchbox-mikrofoni sai kansainvälisen muotoilupalkinnon.
Toivotamme hyvää Juhannusta niin Riffi-lehden kuin Riffi-julkaisut -oppikirjojen lukijoille sekä kaikille muillekin tälle sivustolle päätyneille!
Melutasot ulkoilmakonserteissa ovat laskeneet merkittävästi koko 2000-luvun ajan. Tänä päivänä festivaaleilla liikutaan keskimäärin 92–96 desibelin äänenpaineissa.
Studiotec järjestää Soundcraft-päivän Tavastialla 16.6. Luvassa case study -esityksiä Vi-sarjan miksereiden erilaisista käyttötilanteista, tutustumista Tavastiaklubin uusiin Vi3000-tiskeihin ja muuta tuotetietoutta pienen tarjoilun kera. Paikalla myös Harmanin Tour sound-spesialisti Ed Jackson.
Älä selitä vaan tiluta! Soittakaa Paranoid ry ja Radio Rock etsivät Suomen parasta tilulilu-kitaristia. Ensimmäistä kertaa järjestettävän tilutuskilpailun finaali pidetään perjantaina 9.10.2015 Journalistirock-tapahtuman yhteydessä.
Viikonloppuun huipentuneen Tampere Guitar Festivalin yhteydessä järjestetty Tampere Guitar Show esitteli kotimaisen soitinvalmistuksen kärkeä.
Slaavilainen kaiho kohtaa länsiafrikkalaisen haikeuden maailmanmusiikin huippukokouksessa Tampereella perjantaina 28.8., kun Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani nousee historiallisen Näsilinnan puistoalueen ulkoilmalavalle yhdessä senegalilaisen Orchestra Baobabin kanssa.
Riffi 4/2015 ilmestyy 2. syyskuuta.
Yhdestoista Tampere Guitar Festival järjestetään 30.5. - 7.6. Tampereella ja viidessä ympäristökunnassa. Yhdeksän päivän aikana tarjolla on lähes 50 tilaisuutta, joissa esiintyy yli 30 artistia. Konserttien lisäksi tapahtuman esiintyjät pitävät myös kaikille avoimia luentoja ja työpajoja sekä kitarakursseja, joiden seuraaminen on maksutonta.
Tunepan Alley Oy on kesällä 2014 perustettu suomalaisten musiikin tekijöiden kehittämä start up -yritys, jonka nyt avaama tunepan.com -sivusto toimii platform‐mallisena verkkoyhteisöpalveluna sekä digitaalisena julkaisijana.
F-Musiikki Oy ja tanskalainen East Sound Research ovat solmineet yhteistyösopimuksen Carl Martin -efektien, vahvistimien ja tarvikkeiden maahantuonnista Suomeen.
Messujen kuvasaalista peratessa löytyi vielä yhtä jos toistakin kerrottavaa, josta kokosimme vielä täydentävän paketin.
Frankfurtin musiikkimessut ja samaan aikaan järjestettävä Prolight & Sound 2015 on nyt messuttu ja ensitunnelmat niputettu tähän artikkeliin, jota on päivitetty ensijulkaisun jälkeen kahteen kertaan. Viimeisimmät lisäykset - 21 kuvaa paikan päältä – ovat sunnuntailta 19. huhtikuuta.
Touko-kesäkuun vaihteessa järjestettävän 11. Tampere Guitar Festivalin tapahtumaviikko huipentuu 5.–6. kesäkuuta Tampere-talolla, jonka Sorsapuistosalissa pidetään konserttien ohessa myös soitinten myyntinäyttely.
Sivut
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 12
- 13
- 14
- 15
- 16
- 17
- 18
- 19
- 20
- seuraava ›
- viimeinen »