Ritari-kappaleellaan viime vuonna valloittanut Ritarit julkaisee tänään uuden Etelään-singlen ja julkistaa samalla etsivänsä riveihinsä uutta jäsentä.
Ajankohtaista / uutiset
Prolight & Sound ja Musikmesse 2016 on nyt messuttu ja hallien ovet kiinni. Kokosimme vielä messupoiminnoista yhden ritirimpsun kuvia ja tekstejä. Yksittäisistä uutuustuotteista toimitamme sitten tulevien viikkojen myötä erillisiä tuoteuutisia tavalliseen tapaan.
Torstaina aukesivat sitten myös Musikmessen ovet ja samalla nousivat kävijämäärätkin. Viivakoodin luettamiseen kannattanee varata viikonloppuna vielä muutama tovi enemmän, sillä silloin kävimäärien arvioidaan olevan tapissaan.
Prolight & Soundin toinen päivä alkoi aurinkoisesti eikä tunnelma iltaa kohden kertyneestä kevyestä pilvipeitteestä huolimatta laskenut edes ulkoalueilla, joille on järjestetty mm. liikkuvien esiintymislavojen, ulkokäyttöön tarkoitettujen suurnäyttöjen ja festariluokan PA-nippujen esittelypisteitä. Mikäs oli kuunnellessa kun systeemit vaihtuivat non-stoppina ja oleskella tarkeni paitahihasillaan.
Huhtikuun alun Frankfurt huokuu kevään lämpöä harmaasta pilvipeitteestä ja tihkusateesta huolimatta. Matka messuille mutkistuu hieman, sillä tuttu S-juna ei nyt kulje ratatöiden vuoksi.
Riffi 3/2016 ilmestyy 1. kesäkuuta.
Artistihaku uuden musiikin kaupunkifestivaalille alkaa.
Metropolian Musiikin opiskelijafestivaali Arabian Kevät 2016 järjestetään 11. – 15. huhtikuuta 2016 Arabiasalissa, Arabiankatu 2, Helsinki 56.
Tunnetko jo Riffin printtilehden? Jollet, niin nyt on mahdollista tutustua siihen ilmaiseksi ja ilman sitoumuksia.
Konserttikeskuksen myöntämä Inkku-palkinto annettiin juuri musiikin erityispalvelukeskus Resonaarille, joka on osa HelsinkiMission toimintaa. Palkinnon luovutti Turun Linnateatterissa Sibelius-Akatemian lehtori ja säveltäjä Soili Perkiö, joka sai ensimmäisen Inkku-palkinnon vuonna 2014.
Slide-kitaran mestari ja nuori blues-komeetta nousevat Järvenpään Puistobluesin päälavalle.
Hannoverissa jo vuodesta 1954 alkaen jaettua iF-palkintoa tavoitteli yli 5000 tuotetta peräti 53 eri maasta. Palkinto myönnettiin 75 kisaan osallistuneelle tuotteelle.
Helsingin teatterisäätiön hallitus päätti yksimielisesti nimittää Helsingin Kaupunginteatterin johtajaksi teatteritaiteen maisteri Kari Arffmanin.
Lahtelainen suunnittelija ja muotoilija Antti Evävaara on toimittanut suunnittelemiaan Silence Sound Center -tuoleja Frankfurtin kansainväliselle lentokentälle. Kaikkiaan 40 tuolia käsittänyt kauppa on myös taloudellisesti varsin merkittävä.
Riffi 2/2016 ilmestyy 6. huhtikuuta.
Tuoreen musiikin festivaali sekä musiikkibisneksen ammattilaistapahtuma MARS järjestetään Seinäjoella seitsemättä kertaa helmikuun alussa.
Suomen bluesmuusikot palkitsivat merkittäviä bluesmuusikoita Finnish Blues Awards -gaalassa lauantaina 16.1.2016.
Instrumentaalimusiikin ystäville on tammikuussa tarjolla harvinaista herkkua, kun Guthrie Govanin, Bryan Bellerin sekä Marco Minnemannin muodostama progressiivisen rockin supertrio The Aristocrats saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen.
Sennheiser-kuulokkeet sekä kitaristi Ilkka Rantamäen uunituoreet cd-levyt on nyt arvottu.
Riffi 1/2016 ilmestyy 3. helmikuuta.
Sivut
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 10
- 11
- 12
- 13
- 14
- 15
- 16
- 17
- 18
- …
- seuraava ›
- viimeinen »