Uutiset

Uutiset
Lauri Paloposki

Solar Films, Ikaalisten ja Luopioisten Säästöpankkisäätiö sekä Aito Säästöpankki järjestävät käsikirjoituskilpailun, jonka voittaja saa 10 000 euroa rahaa. Ja saa mahdollisesti voitokkaan työnsä myös elokuvaan.

Uutiset
Lauri Paloposki

Tampere Guitar Show on avoinna tänään lauantaina kello kahdestatoista ilta kahdeksaan ja paikalla on Riffin tuoreessa numerossa käsiteltyjen Leonardo-kitaroiden ohella myös suomalaisen soitinrakennuksen muita edustajia.

Uutiset
Lauri Paloposki
3/2017

Riffi 4/2017 ilmestyy 30. elokuuta

Tutustu tuoreen numeron sisältöön tästä.

Uutiset
Lauri Paloposki

Leavings-yhtyeen vieraina lavalle nousevat elokuussa Jarkko Martikainen, Siiri Nordin sekä Jouni Hynynen

Uutiset
Lauri Paloposki

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK on myöntänyt 380 000 euroa kulttuuristen sisältöjen kehittämiseen digitaalisiin päätelaitteisiin. Tukea myönnettiin muun muassa useammalle VR-hankkeelle sekä Finnish Nightmares -sarjakuvaan perustuvalle animaatiosarjalle, joka vinon huumorin keinoin kertoo epämukavista sosiaalisista tilanteista suomalaisittain koettuna.

Uutiset
Lauri Paloposki

Palkinto Riffin numerossa 1/2017 esitettyyn lukijakysymykseen vastanneiden kesken on arvottu.

Uutiset
Lauri Paloposki
2/2017

Riffi 3/2017 ilmestyy 7. kesäkuuta

Tutustu tuoreen numeron sisältöön tästä.

Uutiset
Lauri Paloposki

Metropolian Musiikin opiskelijafestivaali Arabian Kevät soi 18.–21.4.2017 Arabiasalissa, Arabiankatu 2, Helsinki 56.

Uutiset
Timo Koskinen, Lauri Paloposki & Tommi Saarela

Alan suurimmaksi tituleerattu kahden messun yhteistapahtuma on nyt myös Musikmessen osalta ohitse tältä vuodelta. On aika vetää asiat nippuun.

Uutiset
Timo Koskinen, Lauri Paposki & Tommi Saarela

Perjantai, neljäs messupäivä. Kävelykierros jatkuu, osin samoja käytäviä, osin kokonaan uusia luodaten. Tässä jälleen kooste päivän löydöksistä.

Uutiset
Timo Koskinen, Lauri Paloposki & Tommi Saarela

Torstaina tunnelma tiivistyy. Käytävillä alkaa olla paikoin jo todellista tungosta ja etenkin Musikmessen paikalle värväämien nimisoittajien esiintymisiin kertyy väkeä jonoiksi asti. Ja kylläpä näytteilleaaettajilla on esitellä myös jotain ihan uuttakin. Tehdäänpäs jälleen yksi kierros…

Uutiset
Lauri Paloposki

Ja tänään aukesivat sitten myös MusikMessen ovet. Eilisestä poiketen ovilla oli tungosta jo reilusti ennen H-hetkeä ja vaikka messujen pressikortilla pääsee jonon ohitse, niin olipa tuossa epäsuomalaiseen tapaan käytettävä suorastaan röyhkeyttä ja kyynärpäitä, jotta aulan poikki pujotellen pääsi leimauttamaan kulkukorttiaan. No, kukaan ei varsinaisesti musertunut eikä saanut varpailleen, joten eiköhän tuokin voida painaa villaisella.

Uutiset
Lauri Paloposki

Sisäänkäynnille asti skeema on selvä: kaikki tiet vievät messuille. Jos jonkun matka viekin hotellilta myös finanssimaailman keskuksena tunnetun kaupungin pankkikortteleihin, niin sallikaa ilmaista osanottoni, meille muille on luultavasti luvassa mukavampaa päivän ratoksi.

Uutiset
Timo Koskinen

Absoluuttinen sävelkorva. Kultakorva. Kadehdittavia ominaisuuksia, joista on tavattu ajatella, että toisilla ne on luonnostaan, muut taas joutuvat pärjäämään omilla vähäisemmillä kuulemisen taidoillaan.

Uutiset
Lauri Paloposki

Pianisti-säveltäjä Thelonius Monk (1917 – 1982) loi musiikkia, jota ei saata kuvailla kaikkein helpoimmin lähestyttäväksi. Jazziin uppoutuvalle se tarjoaa ehtymättömältä vaikuttavan aarteiston, josta voi tonkia esiin kaikenlaista.

Uutiset
Lauri Paloposki

Perinteikäs amerikkalainen äänentoistolaitteiden valmistaja Bose ja kotimainen F-Pro Esitystekniikka ovat solmineet Bosen ammattituotteiden maahantuontia ja edustusta koskevan sopimuksen.

Uutiset
Lauri Paloposki

Riffin numerossa 6/2016 pyysimme nimeämään sen vuosikymmenen, jonka musiikki on vastaajalle itselleen kaikkein rakkainta.

Uutiset
Lauri Paloposki
1/2017

Riffi 2/2017 ilmestyy 14. huhtikuuta.

Tutustu tuoreen numeron sisältöön tästä.

Uutiset
Lauri Paloposki

Genelec Oy:n perustaja ja audiotekniikan tienraivaaja Ilpo Martikainen on kuollut.

Uutiset
Timo Koskinen

Feedback on hyvä renki, mutta huono isäntä.