Levyarviot

Pop-maailmassa kaikki on joskus onneksemme ihan toisin. Ja toisin tarkoittaa tässä musiikillista näppäryyttä pienillä kikoilla, uudestaan ravistettuna. Tätä kuunnellessa vanhan otsarypyt suoristuvat väkisinkin edes hetkeksi.

Ipana, kersa, kakara, mukula, rääpäle, muksu, napero… Rakkailla jälkikasvun edustajillamme, lapsillamme, on monen monituista nimitystä, eikä mitenkään suotta. He ovat elämämme suola ja tarkoitus.

Eaglesin entisenä kitaristina parhaiten tunnettu Don Felder (s. 1947) julkaisi kesän alussa soololevyn, jolle on koottu sävellyksiä ja näkemystä vuosikymmenten varrelta.

Kevään edistyessä pulpahtaa kukoistukseensa myös aivan uuden bändin debyytti, joka tuo mukanaan ilmavan raikasta sekä mainion monipuolista poppia.

Suomalainen jonglööri kitaristiksi, Tomi ”Varre” Vartiainen (50) ei polje paikallaan. CV on jo tupaten täynnä vaikka ja mitä teatterista tv-projekteihin ja monenkirjavista bänditouhuista opetukseen. ”On se hurja”, kuten lapparit sen sanoisivat. On!

Tauko oli pitkä, mutta paluu verevä.

Frigg-yhteen 12. levy, Dreamscapes, on täynnään maukasta, mielenkiintoisen monikerroksellista sounditekstuuria ja monen monia kuuntelukertoja kestävää soitantaa.

Richard Starkey (84) laittaa yhä edelleen kampoihin nuoremmilleen, ja tekee sen tällä kertaa hyvin onnistuneen tyylikkäästi. Jaa niin kuka? No toki se neljäs ja varsinainen rumpali yhtyeestä The Beatles. Niinpä, totta kai!

Pekka Laine & The Enchantedin ensimmäinen levy nousi tapaukseksi ja instrumusa keräsi laajalti ystäviä.

Musiikki on rajaton riemu, sanotaan. Sanotaan myös, että kaikessa tekemisessä vain mielikuvitus on rajana. Äkkiseltään hokema, ajatus, miten vain haluatte, tuntuu kyllä melko pätevältä.

BÖC on piristynyt mukavasti 2000-luvulla julkaisutoimissaan ja nyt veijarit ovat koonneet varsin pätevän paketin aiemmin julkaisemattomasta materiaalista.

Sitten väliin jotain, joka on seikkaillut hiukan pitempään matkallaan levylautaselleni. 

Nytpä laitetaankin soimaan rentoa, rautalankaan kiedottua nostalgiaa Andalusian yöstä.

Kaksikon Maria Ylipää ja Emma Salokoski yhteistyö on osoitus suvereniteetista. Molemman laulajattaren ääni taipuu ja soi täydellisyyttä hipovan upeasti.

Mielenkiintoisia sävellyksiä ja sanoituksia, piristävästi ja sujuvasti omaleimaista, otteeseensa vangitsevaa musiikkia. 

Toivo on Njet Njet 9:n neljäs pitkäsoitto, jotka kaikki on julkaistu tamperelaisen Eclipse Musicin kautta.

Kymmenen vuotta kasassa ollut Atomirotta on ahkeroinut ja ehtinyt jo viidenteen levyynsä. Yhtyeen filosofia on kiteytettävissä niin, että lähes kaikki pyritään tekemään itse, niinpä julkaisukin saatetaan päivänvaloon omalla levymerkillä.

Silloin tällöin arvioitavien levyjen joukossa on itselleni vieraampaa musiikkigenreä, mutta tällä kertaa kuulun ilmiselvästi kohderyhmään.

Knucklebone Oscar on hämmentänyt alkuvoimaista bluessoppaansa jo kolmekymmentä vuotta. Uusimmalla levyllään hän menee yhä syvemmälle kakofonian luolaan ja alkukantaiseen ilmaisuun. Huikeat solistivierailijat hoitavat melodisemman osaston.

Heinäkuussa 2024 julkaistu Moondial on Methenyn kolmas soololevy, jolla hän soittaa baritonikitaraa.