Musiikki on rajaton riemu, sanotaan. Sanotaan myös, että kaikessa tekemisessä vain mielikuvitus on rajana. Äkkiseltään hokema, ajatus, miten vain haluatte, tuntuu kyllä melko pätevältä.
Lontoossa syntynyt, The The -yhtyeen kantava voima, Matt Johnson (63) ei juurru eikä juutu mihinkään tiettyyn ja kuulijoilleen jo tutuksi tulleeseen genreen tai tyylilajiin, vaan yhä aina vain tekee musiikkiaan – fraasinomaisesti – laidasta laitaan. Olisikohan tässä reseptiä muillekin vakavasti pohdittavaksi?
Johnson aloitti uransa ja perusti yhtyeensä jo 1970- ja 1980 -lukujen taitteessa, uuden aallon aallonharjalla, ja sittemmin tekemisissä on käyty esimerkiksi popin, punkin ja kantrin osa-alueilla.
Bändi on kokoonpanoiltaan vaihdellut suuresti ja lopulta niin, että käytännössä The The on nykyään yhtä kuin Matt Johnson, laulava kitaristi, ja säveltäjä sekä sanoittaja.
Oli myös vaihe, että bändi ei konseptina yhtään Johnsonia kiinnostanut, niinpä muusikko keskittyikin vuosikausiksi säveltämään ääniraitoja elokuviin.
Luuppimme alla tällä kertaa on nyt siis uudelleen aktivoituneen The The -yhtyeen ensimmäinen levy yli 20 vuoteen, ja veikkaan että uskolliset kannattajat ovat odotelleet tätä makea vesi kielellä. Yhtä paljon kuin keikkalavoille palanneen artistin konserttejakin.
Kymmenien kuuntelukertojenkin jälkeen itselleni on omituisen vaikeata pukea sanoiksi sinällään yllättävän helposti lähestyttävää, päteviin peruskikkoihin rakennettua musiikkia. Johnson on kieltämättä hyvin taitava asiassaan.
”Kolme sointua” ja kerronnallinen, hiukan kähisevä, pääroolia usein saava puhelaulu. Tuossa kenties keisarimme riisuttuna nykypukineistaan. Mutta, kuten sanottu, onkin jollakin tapaa kiperä ruodittava tämä.
Kahdestatoista levyn kappaleesta Johnson on yksinään luonut kahdeksan. Pelkästään jo teosten nimet erottuvat nykypäivän musiikin massasta: Risin´ Above The Need, Life After Life, Cognitive Dissident, Some Days I Drink My Coffee By The Grave Of William Blake…
Kaikki sanottava mahtuu muuten näpsästi 45 minuuttiin. Sekin vielä!
Tässä on katettuna koukuttavaa perusmusiikkia ilman sanan etuliitteen minkäänlaista negaatiota. Halutessaan Johnson voisi takuulla paukutella listojen kärjessä, jos tekisi musiikkiaan puhtaasti vain ansainta mielessään.
Veikkaanpa, että mies tekee nyt juuri nimenomaan sitä, mitä haluaa, ehkäpä ”vain” itselleen ja sehän on mahdollista jo siinäkin mielessä, että Ensoulment julkaistaan hänen omalla, jo elokuvien ääniraidoille perustetulla Cinéola-levymerkillä.
Studiossa Johnsonin rinnalla kokoonpano on koostunut lähinnä perusbändistä, jonka muodostavat Barrie Codogan (kitara, taustalaulu), DC Collard (koskettimet), James Eller (basso) ja Earl Harvin (rummut).
Taustoja muutamissa kappaleissa laulaa myös projektin tuotantomanageri Gillian Glover, jonka isä Roger taas tunnetaan etenkin Deep Purplen basistina.
Levy on ammattitaitoinen teos ja riemastuttavan moni-ilmeinen. Hidasta bluesia saadaan em. Some Days…-kappaleessa ja I Want To Wake Up With You:ssa. Välittömästi mukaansa tempaisee Risin´ Above The Need sekä melankolinen ja surullisen kaunis Where Do We Go When We Die?
Piano saa isompaa roolia Kissing The Ring Of Potus- ja Down By The Frozen River -viisuissa, jotka ovatkin syntyneet yhdessä juuri Collardin kanssa.
Tuotanto on ajattoman pätevää, ja namikat kääntyvät tarvittaviin asetelmiin laulusta riippuen. Tehtävää Johnsonin apuna on suorittanut Warne Livesey, joka on myös äänittänyt ja miksannut lopputuloksen.
Erikseen on huomioitava tässä kyllä paitsi aina säväyttävä akustinen basso, mutta myös ja nimenomaan oikeat taputukset sekä jalan poljenta.
Yksityiskohtina Nuo pelkästään jo kertovat kouriintuntuvasti tekemisen riemusta ja asenteesta asiaan.
Poikkeuksellisen upea on myös CD:n peräti 32-sivuisen lipukkeen kuvataide lyriikkoineen. Noissa nähdään, ihan kuin pienen taidenäyttelyn tavoin, Andy Dogin taidetta sekä Gerald Jenkinsin valokuvia.
Toivoa nyt loppukaneetiksi sopii, että maamme promoottorit vähitellen myös heräävät niin, ettei viime syyskuun pettymys ensi kesänä toistu. Muut Pohjoismaat näet kun olivat The The -yhtyeen kiertuelistalla, eikä tilannekatsaus ensi kesän osalta tätä kirjoittaessani vielä mitään parannusta asiassa lupaa!
The The -yhtyeen Ensoulment on heittämällä vuoden 2024 levyjen parhaimmistoa.
The The: Ensoulment (Cinéola / earMUSIC, 2024)
