Akai MPC2000 – neiti Groove

|
 

 Akai esitteli Frankfurtin messuilla uuden samplaavan MPC2000-rumpukoneensa, jonka jo sellaisenaankin pätevää suorituskykyä voi ajan myötä kasvattaa lisäpalikoita hankkimalla.

 

Masiinan sampleriosa vastaa paljolti S2000-mallia ja perustekniikka on sama. 16-bittiset näytteet on tallennettu 44 kHz:n taajuudella ja valmista äänikirjastoa on runsaasti. Oman nimikkovalikoimansa lisäksi laite kelpuuttaa MPC3000-rumpukoneen ja Akain S-samplereiden sekä pc-formaatissa olevat WAV-muotoiset tiedostot. Sukulaisuus valmistajan muihin laitteisiin on muutenkin likeinen ja esimerkiksi EB16-efektiprosessori voidaan asentaa suoraan myllyyn.

Vakiovarusteisena MPC2000 sisältää kuulokeliitännän ja stereolähdön ohessa vain äänitykseen varatun stereofonisen Record In-liitännän. MIDI-liikenne hoituu kahden tulon ja kahden lähdön kautta ja lisämuistia varten on takalevyssa SCSI-väylä. Laajempia yhteyksiä kaipaava voi hankkia laitteeseen lisävarusteena kahdeksan erillistä audiolähtöä ja kaksi digitaalista liitäntää sekä SMPTE-tahdistukseen sopivan kortin.

Perusversiossa on muistia liikkeelle pääsyyn riittävät kaksi megatavua ja muisti on laajennettavissa tavallisilla SIMM-palikoilla aina 32 megaan saakka.

 

Groove ulos

MPC2000:n sisäisen sekvensserin perusyksikkö on sekvenssi, joita laitteen muistiin mahtuu 99. Raitoja on käytössä 64 ja ne voidaan kohdistaa joko ulkopuolisten MIDI-laitteiden tai sisäisen äänimaailman ohjaamiseen. Maksimissaan 999 tahdin mittaiset sekvenssit kootaan edelleen Songeiksi, joita muistiin mahtuu 20.

Sekvensserin käyttö on suoraviivaista ja puuhaan pääsee nopeasti kiinni. Työskentely alkaa antamalla uudelle sekvenssille ensin pituus tahteina. Kun äänitys on tapahtunut koko määritellylle pituudelle, siirtyy MPC overdub-tilaan ja aloittaa jälleen sekvenssin alusta. Uudella läpimenokerralla soitetut tiedot summautuvat ensimmäisen kerran tietoihin. Tämän automaattisesti pyörivän luupin saa onneksi myös kytkettyä pois päältä, joten henkilökohtaisen grooven juuttuminen päälle ei täytä jammailun jatkuessa koko muistia.

 

Kelpo kone keikalle

Työskentely MPC2000-rumpukoneella oli hauskaa. Peruskäyttö on suoraviivaista, joskin näppäinten ja kaksiosaisen hakupyörän avulla tapahtuva näytön sivuilla ja alisivuilla liikkuminen tuntuu joskus tuskastuttavan sekavalta. Toisaalta esimerkiksi näytön pääsivulle pääsee siirtymään mistä hyvänsä tilanteesta yhdellä napin painalluksella.

Keikkakäyttöön laite on aivan omiaan. Mekaaninen rakenne on tukeva ja virtajohto asiallista euro-mallia. Toisaalta potikat ja NoteVariation-liuku voisivat olla hieman matalampiakin, jotta käsi ei niin usein osuisi tahattomasti niihin.

MPC2000 vastaa monenlaiseen tarpeeseen. Sitä voi käyttää pelkkänä samplerina, pelkkänä rumpukoneena tai niiden yhdistelmänä. Parhaimmillaan MPC2000 on puhtaana rumpukoneena. Esimerkiksi hiphop-orientoituneelle overdubin käyttö on pelkkää luuppauksen juhlaa, kun jokaisella uudella kierroksella voi lisätä tai karsia aiemmin luotua kudosta.

 

AKAI MPC2000
MIDI-työasema ja samplaava rumpukone

 

 

Teksti on lyhennelmä artikkelista, joka on julkaistu Riffin numerossa 2/1997)

 

Paluu lehteen