Gibson Les Paul – vanha pitää pintansa

Gibson Les Paul on todellinen muotoilun kestohitti, jonka tenho ei ole hiipunut vuosikymmenten kuluessa. Jos Fender Stratocaster onkin maailmaan kenties kopioiduin kitaramalli, niin Gibson Les Paul on puolestaan maailman halutuin sähkökitara. Piste.

Soitinmallina Les Paul täytti pyöreät 50 vuotta viime vuonna. Se mikä alkoi P90-mikeillä ladatulla Gold Top -mallilla, jatkuu edelleen useiden eri variaatioiden voimalla ja kiinnostavasta nykytarjonnasta poimimme koesoittoon kolme erilaista Gibson-versiota sekä niiden rinnalle uteliaisuudesta myös valmistajan oman edullisemman tuotemerkin, Epiphonen, juhlamallin.

Koreassa valmistettu Epiphone Les Paul 50 Anniversary -mallia valmistettiin tasan 2002 kappaletta ja jokainen soitin on numeroitu juoksevalla xxxx/2002-merkinnällä. Juhlamalli poikkeaa vakioversiosta ensinnäkin tavallista ruudikkaamman tallamikrofonin osalta. Groverin umpinaiset Imperial-virityskoneistot ovat nekin vakiomalleissa käytettyjä virittimiä laadukkaammat ja lapaan veistettyä kaularaudan koloa peittävä laattakin komistaa ulkonäköä kullatulla pinnallaan. Varsinainen visuaalinen viesti löytyy kuitenkin rungon takapinnasta, johon on painettu kuvat kitaran suunnittelijasta ja jazz-kitaristinakin uran luoneesta Les Paulista, hänen kuuluisasta laulajapuolisostaan Mary Fordista sekä prototyyppinä palvelleesta lankunpätkästä ja ensimmäisestä Gold Top -mallista. Mukana on hiukan kuvatekstiäkin, joten ihmeteltävää riittää.

Epiphonen juhlamalli yltää hämmästyttävän lähelle esikuvaansa ollakseen edullisen hintaluokan soitin. Silmämääräisesti vaikuttaa siltä, että kansipuuna on vaahteran sijasta leppä tavalliseen Epiphonen tyyliin, mutta eri lähteistä peräisin olevat tiedot ovat keskenään ristiriitaisia näiltä osin, joten vahvistusta ei tiedolle löytynyt.

Kaula itsessään on mahonkia ja yhdestä lankusta veistetty, mutta materiaalimenekin pienentämiseksi lapakappale on liimattu kaulaan eri puupalasta. Myös kallistuskulma on loivempi kuin esikuvassa, mutta silti riittävän jyrkkä, jotta kielet painautuvat tiiviisti satulaa vasten.
Pianomaiseen kiiltoon viimeistelty musta pinta ja monikerroksiset reunalistat ovat kerrassaan komeaa katseltavaa. Vain hyvin pienet yksityiskohdat siellä täällä kertovat soittimen hintaluokasta.

Otelaudaksi on valittu ruusupuuta Epiphonen suosiman eebenpuun sijasta ja samalla ollaan taas askeleen lähempänä alkuperäistä konseptia. Nauhat ovat oikeaoppisesti matalia ja kapeita. Niiden asennus ja viimeistely on tehty huolella ja soittotuntuma on miellyttävä. Otemerkkien upotukset on tehty erittäin tarkasti nekin, mutta ilmeisesti puun elämisen seurauksena oli muutama pikku halkeama nähtävissä aivan ylimpien nauhojen otemerkeissä.

Alkuperäistä kunnioittaen kaikki metalliosat aina jakin kiinnityslevyä, prikkaa ja mutteria myöten ovat kullattuja. Talla on reseptin mukaisesti Tune-O-Matic-tyyppinen ja sitä lajia, jossa tallapaloja pitelee paikoillaan kielten poikkisuuntaan kulkeva jousilanka.

Muutaman viime vuoden aikana Epiphone on kohentanut kovasti mikrofoniensa laatua ja ne alkavatkin olla lähes alkuperäisen Amerikan-malliston tasolla. Käytössä ovat nykyään Alnico-magneetit, hyvin suojattu johdinlanka sekä tuhti kelojen vahaus, minkä ansiosta sekä ulkoiset häiriöt että hallitsemattomat kierrot ovat poissa päiväjärjestyksestä. Juhlamallissa etumikrofonina palvelee '57N-malli ja tallan luona puolestaan tavallista tuhdimmin käämitty Hot B -humbuckeri. Hallintasysteemi käsittää malliin perinteisesti kuuluvan kolmiasentoisen vipukytkimen ja neljä potentiometriä. Ilahduttavaa oli huomata, että myös Epiphone käyttää tässä mallissa perinteistä jousikontakteihin perustuvaa avonaista ja vuosien varrella hyväksi havaittua kytkintyyppiä.

Rakenteidensa ja työn laadun suhteen Epiphone on sanalla sanoen pätevä soittopeli, jossa hinta ja ominaisuudet kohtaavat hyvässä tasapainossa. Äänipuolta tarkasteltakoon sitten hieman tuonnempana.

Maaginen melodia

Gibsonin uuteen Voodoo-mallistoon kuuluu neljä soitinta: Voodoo V, SG Voodoo, X-Plorer Voodoo sekä Les Paul Voodoo. Mukaan katselmukseen otettiin luonnollisesti Les Paul Voodoo, joka tuo omintakeisine ratkaisuineen mukavaa lisäväriä perinteisempien joukkoon.

Runkopuuksi Voodoo-mallissa on valittu suosaarni, joka tekee kitarasta kevyemmän ja antaa sointiin luonnollisesti oman sävynsä, ulkonäöstä puhumattakaan.

Kaula on sitten tuttuun tapaan veistetty yhdestä mahonkilankusta. Voodoon tumman luonteenmukaisesti otelaudan materiaali onkin sitten eebenpuu ja ainoa väripilkku on viidenteen nauhaväliin upotettu punainen akryylistä muotoiltu pääkallokuvio. Harmillista kyllä, testiin toimitettu soitin oli saanut osakseen jossakin vaiheessa yliannoksen talvikuivaa sisäilmaa, minkä seurauksena otelauta oli ilmiselvästi kutistunut sen verran, että nauhojen päät pilkistivät ikävästi esiin. Itse nauhojen asennus oli tehty esimerkillisesti ja tästä pohjoisen ilmaston melko tavallisesta oireestahan selvitään soitinkorjaajan viilalla, joten sikäli asiat ovat kunnossa.

Pintakäsittely erottaa sekin Les Paul Voodoon tavallisemmista versioista. Gibson kutsuu menetelmää JuJu-nimellä ja idea on tällainen. Kun soitin on saatu puutyön osalta valmiiksi ja hiottua, ruiskutetaan ohutta mustaa väripigmenttiä kauttaaltaan puun pinnalle ilman, että avoimia puunsyitä ensin täytettäisiin millään tasoiteaineella. Kun maali on kuivunut, jatketaan käsittelyä punertavalla väriaineella, jota hierotaan soittimen pintaan. Punainen väri tarttuu vain avoimiksi jääneisiin syihin ja tuloksena on hyvin mielenkiintoisen värin lisäksi myös varsin juureva ja maanläheinen tuntuma soittimen puumateriaaliin.

Metalliosastolla Gibson on päätynyt Les Paul Voodoon kohdalla black Groverin Rotomatics-koneistoihin sekä perinteiseen Tune-O-Matic/Stop-Bar-yhdistelmään. Kielisiltaan kuuluvat tallapalat ovat tässä mallissa kuitenkin itse itsensä lukitsevaa mallia, joten kiinnityksen varmistavaa poikittaista joustakaan ei tarvita.
Mikrofonit ovat Gibsonin Hot Ceramics -mallistoa ja muu elektroniikka perusreseptin mukaista. Takapuolelta avattavan lokeron sisältä näkösälle paljastui laatuluokan komponentteja ja siistiä työtä.

Les Paul Voodoo on osoitus siitä, että vakiintunuttakin reseptiä voidaan onnistuneesti muunnella kunhan mielikuvitusta vain riittää. Kun soittimen sujauttaa punertavalla käärmeennahalla (keinomateriaalia, ei oikeata matelijan nahkaa) päällystettyyn koteloon, niin ilmestys kerää kyllä taatusti katseita.

Teksti: Martin Berka, kuva: Pekka Väänänen

Oheinen ote on lainaus Martin Berkan kirjoittamasta testiartikkelista, joka on kokonaisuudessaan luettavissa Riffin numerossa 1/2003. 

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.

Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.