|
Uskokaa minua, kun sanon, että osaan tehdä elämästäni vaikeaa. Jokin sisäinen mekanismi laukeaa satunnaisin, joskin tasaisin väliajoin, ja saa minut tekemään tyhmyyksiä, joihin normaalilla ällillä varustettu ihminen ei suistuisi. Työhuoneeni nurkassa murjottava modulaarisyntikka on hyvä esimerkki, pirun kallis ja epäkäytännöllinen – tai oikeastaan se on huono esimerkki, sillä sentään käytän masiinaa päivittäin. Korkeasta piupalipaupali-kertoimestani kertovat myös kymmenet turhat äänikirjastot. Jo joitakin vuosia sitten tuli nimittäin hankittua senpäiväisesti kaikenmaailman hoovee-kertoimella varustettuja häläbälä-libraryjä, että jälleenmyyjiäkin heikottaisi nähdä hyllymetreittäin irvistelevät pahvilaatikot. Tai no, pahvilootat on kierrätetty, mutta siis ne cd- ja dvd-levyt koteloineen. Viime viikolla tajusin, että siellähän sitä on, paskaa suoraan sanoen. Ettei vaan olisivat olleet nimenomaan Best Of Jakutialainen Kissanperkausteline- sekä Sydän-Savolaisia Märehtijä-ääniä -kirjastot (tjsp), jotka saivat minut raivon partaalle. Näihinkö ryöttäisiin hevonkuukkeleihin minä rahojani työnnän? Kiiltäviin kiekkoihin, jälleenmyyntiarvo 0 eur. Ei, Olavi. Et sinä ole hullu. MINÄ olen se hullu. Ja ihan hemmetin tyhmä. Vai mitä voi sanoa ihmisestä, jolla on hyllyssään Instruments of Belarus-niminen, aivan paskoja wav-faileja sisältävä cd-romppu? Mitä minun päässäni on liikkunut? Hammasharja. Siinä kaikki.
|
