Nayteikkuna

Line6 DM4 - säröä äärestä laitaan

  DM4 on mallintavan pedaaliperheen pitkään mainostettu ja hartaasti odotettu kuopus, jonka myötä Line6:n vihreä ja sininen loota ovat viimein saaneet seurakseen keltaisen askin. Uutukaisesta löytyy säröpedaalien historia yksissä kuorissa aina 1960-luvulta tähän päivään. No, hyväähän kannattaa aina odottaa. Vai kuinka? 

DM4:n ulkomuoto on sama kuin sarjan muillakin polkimilla. Kuoret ovat tukevaa metallia ja maalaus kauniin keltainen. Myös käyttö on edeltäjien kaltaista. Neljä poljinta tarkoittaa neljää muistipaikkaa, säätelyyn on analogityyliset potikat ja kruununa kiertokytkin, jolla valitaan jokin 16 tarjolla olevasta särömallinnuksesta. 
Käyttö on helppoa. Ensin valitaan sopivin mallinnus lähtökohdaksi, sitten ruuvataan säädöt kohdalleen ja lopuksi painetaan polkukytkintä yli kolme sekuntia yhtäjaksoisesti, jolloin aikaansaatu soundi tallentuu kyseiseen muistipaikkaan. 

Lyhyellä polkaisulla taas mennään true bypass -tilaan, jossa signaali kulkee analogisessa muodossa suoraan tulojakista lähtöliittimeen, eikä värity matkalla.

Oheinen ote on lainaus Jarmo Hynnisen kirjoittamasta testiartikkelista, joka on kokonaisuudessaan luettavissa Riffin numerossa 1/2001. 



Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.

Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.

 

 

 

21.07.2009
|
Jarmo Hynninen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy