Nayteikkuna

MTD - kyllä kelpaa bassotella

 

MTD-bassot ovat maineikkaan soitinrakentajan, Michael Tobiaksen luomuksia. Miehen kykyjä ei liene kukaan rohjennut kiistää, vaikka vain harvat ovat voineet laatua omin näpein tunnustella, sillä hintaa näillä soittimilla on ollut paremman puoleisesti. Nyt kokeilussa oleva Kingston-sarja muuttaa tilannetta, sillä mestarin suunnittelemat bassot rakennetaan Koreassa ja hintaakin on huomattavasti Kalifornian pelejä niukemmin. Tutustutaanpa siis.

Tietyiltä osin koesoitossa ollut parivaljakko on lähes identtinen. Sekä nelikielinen MTD K4 että viisikielinen K5 on varustettu ruuvikiinnitteisellä vaahterakaulalla, jonka taaksepäin kallistuva viritinlapa on alunperin eri puukappaletta kuin itse kaula. Molemmissa on 24 jumbokokoista nauhaa, elegantit lehmusrungot, passiivielektroniikka ja mustat metalliosat. Lisäksi kummassakin käytetään Buzz Feitenin patentoimaa systeemiä, jolla intonaation pitäisi olla perinteistä menetelmää tarkemmin hallussa.

Hiukan tarkemmin vertailtaessa tulevat muutkin erot kielten lukumäärän lisäksi esiin. K4:n mensuuri on perinteiseen tapaan 34 tuuman mittainen kun taasi K5:n kohdalla on päädytty 35-tuumaiseen skaalaan. Myös otelaudoissa on eroa. K4:n tapauksessa nauhat on istutettu ruusupuuhun kun taas K5:n otelauta on vaahteraa. Viimeinen huomattava ero onkin sitten mikrofonivarustus. Kummassakin bassossa on kookas Music Man -tyyppinen kaksikelainen mikrofoni, mutta Tobias Designin K4 on saanut matkaansa sen lisäksi vielä yksikelaisen mikrofonin, joka puolestaan muistuttaa hyvin paljon Fenderin, kookkailla napapaloilla ladattua, US-Deluxe Jazz Bass -mallissa käyttämää J-mallin versiota.

Asiallista jälkeä

Kumpainenkin soitin on työn jälkeä arvioitaessa kunniaksi korealaiselle soitinrakennukselle. Kaikki on siististi paikoillaan ja rakenteet vankan tuntuisia. Yksityiskohtiinkin on panostettu riittävästi ja esimerkiksi otelaudan reunat on pyöristetty miellyttävän tuntuisiksi. Nauhojen loppukiillotukseen olisi silti voinut vielä satsata hitusen lisää. K5:n tapauksessa ilmaston muutos talvikuivaan pohjolaan oli lisäksi ehtinyt tehdä teppposensa otelaudalle ja nauhojen päät pilkistivät kuivahtaessaan hivenen kutistuneen otelaudan reunasta esiin. Kevyelle nauhan päiden viilaukselle olisi siis paikkansa vielä ennen kuin soitin matkaa lopulliselle omistajalleen. Kumpikin MTD:n soitin oli erinomaisessa trimmissä, mikä onkin Feiten-systeemin toiminnan ehdoton edellytys.

Metallitavaran osalta kumpikin soitin on varustettu mitä ilmeisimmin Koreassa valmistetuilla osilla, joihin ei sen kummempaa nimeä oltu leimattu. Talla on varsin perinteinen ja muistuttaa Fenderin tyyliä, joskin pohjalevyn kiinnitysruuvien lukumäärää on lisätty esikuvaan verrattuna. Ja esikuvasta voidaan kyllä selkeästi puhua senkin vuoksi, että Michael Tobias on useammassakin haastattelussa tuonut esiin näkemystään siitä, että perinnetalla on edelleen soinnillisesti palkitsevin vaihtoehto. Umpinaiset viritinkoneistot ovat muodikkaasti melko sirot ja ne vaikuttavat varsin päteviltä virkaansa.

Kurkistus elektroniikkaosastolle oli sekin omiaan luomaan myönteisiä tuntemuksia. Potentiometrit ovat kelpo tavaraa ja kaikki juotokset sekä häiriösuojaus johtavine maaleineen ja folioineen huolella tehtyjä.

Eikä paina mitään!

Nostipa hihnan varassa olalleen kumman tahansa näistä bassoista, niin ensimmäinen huomionarvoinen seikka on niiden kepeys. K4 on suorastaan höyhen soittimeksi ja yhden lisäkielen myötä tuhdimman kaulan sekä kookkaamman rungon omaava K5 kuuluu sekin kevyiden bassojen luokkaan. Kummankin pitkä yläsarvi tasapainottaa lisäksi sen vähäisenkin painon, joka soittimilla on. Rungon antelias reunapyöristys ja sulavat loivennukset ovat nekin omiaan tekemään soittamisesta ilon.

Toinen soittamisen kannalta miellyttävä seikka on kaulan onnistunut muotoilu kummassakin mallissa. K4:n ruoto muistuttaa peruslinjoiltaan kuulua ja monesti hyväksi todettua Jazz-basson mallia, ollen alanauhoilla pyöreähkö ja ylänauhoilla sopivasta laakeampi. Toisaalta otelautaa on satulan puoleisesta päästä hiukan levennetty mainittuun klassikkoon verrattuna ja kieletkin ovat näin ollen hieman etäämmällä toisistaan. Kaula on myös hivenen vertailukohtaansa hoikempi.

K5:n kaula on puolestaan sitten varmasti jonkin verran tuhdimpi kuin äkkipäätä osaisi odottaa. Profiili on laakea D, mutta ehkäpä hiukan tanakampana leikkauksena kuin viisikielisissä keskimäärin. Paksumpi kaula on sikäli perusteltua, että suurempi massa pidentää sointia, josta on iloa etenkin alimman h-kielen kohdalla. Kielet ovat verraten lähellä toisiaan, mikä saattaa olla rasite peukkubassottelussa, mutta helpottaa toisaalta sormituksia vasemman käden osalta.

 

Teksti: Martin Berka, Kuva: Pekka Väänänen

Oheinen ote on lainaus Martin Berkan kirjoittamasta testiartikkelista, joka on kokonaisuudessaan luettavissa Riffin numerossa 1/2002. 



Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.

Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.

Paluu lehteen

 

 

 

21.07.2009
|
Martin Berka
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy