|
Teksti: Jarmo Lehtelä, Kuvat: Tommi Posa Siinä vaiheessa kun putkivahvistin alkaa laulaa, ylittää mekkala usein jo ympäristön kantokyvyn. Avuksi sopii keinokuorma, laite joka muuntaa osan vahvistimen tehosta äänen sijasta lämmöksi Niinpä niin, tuo mainio lausahdus ”these go to eleven” elokuvaklassikosta Spinal Tap kuvaa omalla yksinkertaisella tavallaan kitaristien halua soittaa vahvistintaan nupit kaakossa. Sanotaanhan, että putkivahvistimen soundi alkaa avautua vasta, kun pääsee luukuttamaan kunnolla ja pääteaste tekee töitä hartiavoimin. Ongelmaksi vain tahtoo usein silloin muodostua kovaäänisyys: jos treeneissä tahi keikalla vielä pääseekin avaamaan vahvistinta hieman, niin kotosalla se harvemmin onnistuu. Studiossakin voisi olla mukavaa ja käytännöllistä, jos äänenpainetta saisi hallittua ja silti voisi piiskata pääteastetta kovempaan menoon. Rivera oli aikanaan ensimmäisten joukossa (Super Sink, 1979) tarjoamassa vaimenninta ratkaisuksi pulmaan, joten kokemusta on kertynyt vuosien varrella. Uusin malli, RockCrusher, on reaktiivinen keinokuorma eli hyvin yksinkertaistettuna se pyrkii vastaamaan kitaravahvistimen signaaliin samalla tavalla kuin kaiutin. Reaktiivisen keinokuorman etu kiinteillä vastuksilla toteutettuun resistiiviseen kuormaan verrattuna on juuri sen kaiutinmainen käyttäytyminen – ihanteelllisessa tilanteessa sen ei pitäisi vaikuttaa soundiin
Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut myymälät kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.
|
||||
