|
Stagg on merkittävä tekijä manner-Euroopassa ja brittein saarilla, kun puhutaan budjettiluokan soitinmarkkinoista. Nyt Stagg on edustettuna myös Suomessa ja poimimme tutkailtavaksi kvartetin, jonka pitäisi antaa hyvä kuva tuotevalikoimasta sähköisten kielisoitinten osalta. Staggin toiminta perustuu samaan globaaliin strategiaan kuin monella muullakin; työn hinta vanhan Euroopan tehtaissa ylittää markkinoiden sietokyvyn ja siksi valmistus on sijoitettu Kiinaan, pääkonttorin ollessa kuitenkin Belgiassa. Valikoimassa on kitaroiden ja bassojen ohella myös rumpuja ja muita lyömäsoittimia, puhaltimia ja monenlaisia tarvikkeita. Valitsimme tarjonnasta muutaman perusinstrumentin ja niiden seuraksi myös jotakin hieman epätavallisempaa, kas tässä. Leo antoi suunnan Stagg S300 ei esikuvaansa piilottele, vaan mallin linjat ja mitat ovat selkeästi peräisin maailmaan kuuluisimmasta pulttikaulaisesta sähkökitarasta, Fenderin Stratocasterista. Puuosat noudattavat tuttua reseptiä: satiinipintaiseksi ohuella lakalla viimeistelty kaula on oikeaoppisesti vaahteraa, otelauta testisoittimen tapauksessa ruusupuuta ja runko leppää. Kaulan ja rungon jämäkkä liitos on hoidettu asiallisesti neljällä ruuvilla, yhteisen tukilevyn estäessä ruuvinkantojen pureutumisen rungon takapintaan. Kolme yksikelaista mikrofonia, viisiasentoinen valitsin niille sekä kolme esikuvan mukaista potentiometriä täydentävät kokonaisuuden. Tietyissä kohden Stagg S300 poikkeaa esikuvastaan. Otelaudan profiilia tarkastellessa voi huomata, että radius eli kaareutuvuus poikkisuuntaan ei ole niin voimakasta kuin Fenderillä. Staggin otelauta on varsin laakea, muistuttaen enemmänkin toisen suuren amerikkalaisen, Gibsonin, soittimia. Soittotuntuma on kuitenkin lopulta se ratkaisevin seikka ja Stagg kerää kyllä pisteet kotiin; nauhat on asennettu ja viimeistelty asianmukaisesti ja puitteet otekäden työskentelylle ovat kauttaaltaan miellyttävät. Toinen selkeä rakenteellinen poikkeuskohta on vintage-tyyppinen vibrapaketti, jossa rungon taakse kannen alle piiloon jäävä palkkiosa on kapeampi kuin esikuvassa. Tämä on hyvin tavallista budjettihintaisissa kitaroissa, joten asia voidaan todeta, mutta siitä ei ole syytä moittia erityisesti Staggia.
Teksti: Martin Berka, Kuva: Tommi Posa Oheinen teksti on näyte artikkelista, joka on julkaistu kokonaisuudessaan paperille painetussa Riffi-lehdessä (numero 6/2005).
Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla. Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa. |
