Nayteikkuna

Universaalia mikrofonia ei ole

Solja_Nieminen_Riffi_©_Tommi_Posa
Solja_Nieminen_Riffi_©_Tommi_Posa

Mikrofonit ovat tunnetusti äänittäjän tärkein työkalu, mutta mikrofonin teknisen laadun ohella yhtä oleellista on se, kuinka sitä käytetään.

Äänivastaavan tehtävä on luoda illuusio joka ei välttämättä ole missään kohdassa realistinen. Joitakin asioita täytyy korostaa että ne ylipäänsä havaitaan, toteaa Saksassa Tonmeister-äänittäjätutkinnon suorittanut Solja Nieminen, joka työskentelee Studiotec Oy:ssä tuotepäällikkönä vastaten mm. AKG:sta.
Edellä mainitun illuusion luomiseen Solja muotoilee vahvat perusteet. Konserttisalissa istuessaan kuulija saa tukea näköhavainnoista, mutta äänitteellä viesti välittyy vain äänen varassa. Se vaatii omat kikkansa myös klassisessa, naturalismiin pyrkivässä musiikissa.
– Vaaditaan paljon teknistä ja psykologista osaamista äänittäjältä, että kotisohvalla äänitettä kuunteleva henkilö saadaan vakuutettua. Kun ei ole näköhavaintoa, ns. vääriä asioita täytyy korostaa, esimerkiksi patarumpujen pianissimot ja jousien pizzicatot pitää nostaa varta vasten esiin, jotta saadaan ”vaikutelma luonnollisuudesta”.

Mikrofoni – äänittäjän arvokkain työkalu?

Opiskeluaikanaan Solja tutustui käsitteisiin ”ideaalimikrofoni ja reaalimikrofoni”. Ihanteellinen ja todellisen väliin jää käytännössä alue, jossa kyseisellä hetkellä ja kyseisellä tavalla käytettävä mikrofoni olisi todennäköisesti hyvä valinta. Tästä seuraa, ettei kysymykseen “mikä tekee mikrofonista hyvän?”, ole yksiselitteistä vastausta.
– Teknisillä tiedoilla ei tee mitään, jos niitä ei ymmärrä. Sekään riitä vielä, että tietää mitä speksit tarkoittavat, vaan se ratkaisee miten ne tulevat käytännössä käytettyä hyväksi.
Normitetut tekniset arvot perustuvat mittauksiin, joilla voidaan käytännöllisesti kuvata eräitä mikrofonien ominaisuuksia, mutta suora yhteys käytännön äänittämiseen jää silti heiveröiseksi.
– Speksien avulla voi sulkea pois tiettyjä mikrofoneja tietystä tilanteesta, mutta on mahdotonta valita speksien perusteella parasta mikrofonia johonkin tiettyyn tilanteeseen.
Teknisten arvojen sijasta avainasemassa on äänittäjän näkemys.
– Jos lähtee äänittämään, on varmasti kuunnellut äänitteitä, ja muodostanut käsityksen miltä jonkun on tapana kuulostaa. Sitä lähdetään sitten metsästämään, tai tietoisesti rikkomaan. Ensisijaisen tärkeä on näkemys siitä mitä haetaan. Mikrofoni astuu tärkeään rooliin, kun on joku näkemys miltä sen pitäisi kuulostaa ja miten siihen teknisesti sitten päästään.
Ideaalissa maailmassa äänittäjällä on aikaa kokeiluille, ja tässä suhteessa opiskelupaikka muistutti ihanteellista maailmaa.
– Realiteetti on, että oikeassa aikuisten elämässä ei ole aikaa kokeilla loputtomiin mikä on jossakin tilanteessa paras. Jo pelkästään senkin takia mikrofoni on äänittäjän tärkein työkalu, että ne täytyy tuntea. Täytyy tietää mitä etuja tällä mikrofonilla on verrattuna tuohon toiseen. Pitää olla harjaannutettu tuntuma, että millainen karakteriikka jollain mikillä on.
Loppujen lopuksi äänitystilanne on häviävän pieni osa työstä. Tekninen ja musikaallinen pohjatyö antavat valmiudet, joilla päämäärään pyritään sen lyhyen hetken aikana, kun soittajat ovat paikalla.
– Ja sekin aika saattaa mennä 90-prosenttisesti taiteellisissa merkeissä – keskustellaan mitä taiteilija haluaa, mitä muusikot haluavat, mitä tästä musiikillisesti halutaan. Itse siinä tilanteessa tekniseen puoleen jää niin hirveän vähän aikaa, että siinäkin mielessä mikrofonivalinta on ratkaiseva. Ja sitten kun kuulee tuloksen, täytyy osata myös kuulla ne eri mikrofonien luomat soundierot jo äänitetystä materiaalista. Jos jokin ei miellytä niin mitä esimerkiksi jollakin toisella mikrofonivalinnalla olisi voinut tehdä?

Koulutus säästää aikaa

Muodollinen opetus, silloin kun se on pätevää ja hyvin järjestettyä, antaa mahdollisuuden oppia paljon ja lyhyessä ajassa. Perinteiseen kisälli-perinteeseen verrattuna se on tiivis paketti. Toinen asia tietysti on, pystyy kaiken saamansa tiedon käyttämään hyväkseen. Perinteisesti alalle on tultu myös omin päin.
– Jos ei ole koulutusta ja haluaa päästä alkuun mahdollisimman turvallisesti, niin paras lähtökohta on se, että tekee ensimmäisen äänityksen, kuuntelee, ja pohtii miksi se kuulostaa siltä kuin se kuulostaa.
Kokkikirjan tapaisen reseptioppaan sijasta Solja kehottaakin kysymään, mikä itseä miellyttää, ja mitä omaan äänityksiinsä haluaa. Esimerkiksi parhaan laulumikrofonin nimeäminen ei yksinkertaisesti ole mahdollista, koska lauluääniä on niin erilaisia ja käyttötilanteita toinen mokoma.
– Voihan sitä käyttää koko elämänsä etsimällä sitä täydellistä valintaa.
Sellaisessa metsästyksessä kokonaiskuva voi kuitenkin hämärtyä pahasti.
– Patenttiratkaisuissa unohtuu usein kertoa se, että mikrofonin valinta on vasta yksi puoli asiasta. Se toinen puoli on se, minkälaisessa tilassa äänitetään ja miten se mikrofoni asetetaan suhteessa siihen instrumenttiin.
Helppoja ratkaisuja, tai yksinkertaistettuja toimi-näin-neuvoja Soljalta ei heltiä. Kautta linjan korostuu, että tekeminen ja tekemisen tietoinen analysointi ovat keskeiset keinot oppia hallitsemaan äänittämisen taito.
– Äänittäjän työ on käsityöläisammatti, vaikka sitä opiskeltaisiin kuinka korkealla tasolla. Vaatii sitä, että on kiinnostunut ja täytyy olla oppimisvalmius alusta loppuun asti. Mutta onhan tämä mielenkiintoinen alue, ja sitä mukaa, kun oppii niin tajuaa kuinka vähän oikeasti tietää.

 
Vaikuttiko juttu kiinnostavalta?
Samaa aihepiiriä käsitteleviä, laajempia artikkeleita löydät painetusta Riffi-lehdestä.

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta

 

 

29.09.2013
|
Teksti: Lauri Paloposki / Kuva: Tommi Posa
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy