Boss GM-800 – Kitarasyna soikoon!

|
Image

Syntetisaattorisoundien loihtiminen kitaralla ei ole koskaan ollut yhtä vaivatonta kuin Bossin uutukaisella.

Boss esitteli vuoden 2023 lopulla GM-800-kitarasyntetisaattorin, jonka tekniikka on uutta, mutta toimintaperiaate tuttu. Laite soveltuu kitaran ohessa myös basson kanssa käytettäväksi ja kummallekin soitintyypille löytyy oma erikoismikrofoninsa, jolla kielten värähtely poimitaan digitaalisen prosessorin analysoitavaksi ja ZEN-Core-syntetisaattorin soitettavaksi. 

Serial GK -liitännän ansiosta yksikköön voi liittää sujuvasti myös esimerkiksi SY-1000-kitarasyntikan tai GP-10-pedaalin. 
Laite on käytännössä seuraaja Bossin/Rolandin maineikkaalle GR-sarjalle.

Käyttöönotto

Kitaraa ei yhdistetä syntetisaattoriin enää vanhaan malliin 13-piikkisellä DIN-liittimellä varustetulla kaapelilla vaan aivan tavallisella TRS-plugipiuhalla. Luonnollisestikin valmistajalla on valikoimissaan erityisesti tähän tarkoitukseen nimetty tuotteensa, jota valmistetaan kahtena eri pituutena. Testissä käytettiin kuitenkin aivan vakiopiuhaa, menestyksekkäästi. 

Olipa käytössä sitten kitara tai basso, syntetisaattorin ohjaukseen tarvitaan soittimen tallan ja tallamikin väliin asennettava mikrofoni, jonka kautta tieto soittotapahtumista välittyy prosessorille. Uuden polven mallitunnus on GK-5 (tai GK-5B bassolle), mutta saatavilla on myös erillinen GKC-AD-adapteri, jolla vanhemmat Bossin mikrofonityypit voidaan valjastaa GM-800:n käyttöön.

Image

GK-5 asennetaan tasakantiseen lankkukitaraan joko pakkauksen mukana toimitettavalla kaksipuoleisella teipillä tai pysyvämmin kahdella pakettiin kuuluvalla ruuvilla. Mikrofoniin kiinteällä johdolla yhdistetty älypalikka puolestaan kiinnitetään sijoilleen puristuvan tukileukansa avulla joko hihnatapin ruuvia hyväksi käyttäen tai sitten johonkin muuhun kohtaan kitaran kylkeä.

Kaarevakantiseen lankkukitaraan mikrofoni asennetaan pakkaukseen kuuluvalla lisäosalla, joka ankkuroidaan kielisillan jalkoihin, korkeudensäätöruuvien ja itse sillan väliin. Johto mikrofonilta älypalalle jää aina näkyviin soittimen kannen päälle, eikä valmistajalla ainakaan toistaiseksi ole valikoimissaan katseilta piiloon asennettavaksi tarkoitettua vaihtoehtoa.

Image

 

Paketin mukana tulee kourallinen liimaliuskoja, joiden avulla kiinnitys onnistuu ilman ruuvimeisseliin tarttumista. Valmistaja itse suosittelee pysyvämpää kiinnitystapaa, varsinkin hikisimmissä olosuhteissa operoiville soittoniekoille. Mikäli kitaraansa ei kuitenkaan halua ylimääräisiä reikiä, liimallakin pärjää, ainakin kuumien lavavalojen ulkopuolella. On kuitenkin hyvä huomioida, että liima saattaa jättää jälkensä soittimen pintaan.

Mikrofonin etäisyys kielistä on sovitettava huolella ja pakkauksessa onkin useita erilaisia muoviliuskoja, joilla korkeuden saa kohdilleen.

Perinteisen asennusohjeen lisäksi Boss on tehnyt eri soitintyypeille varsin selkeät opasvideot, joiden tuella tämän verraten yksinkertaisen puuhan saa onnistumaan omatoimisestikin, mutta jos epäilyttää, kannattaa kääntyä ammattimaisen soitinhuollon puoleen. Sellaisia löytyy nykyisin lähes joka puolelta Suomea, ja samalla voi tarkistuttaa soittimen säädöt muutenkin.

Kitaraan asennettavassa elektroniikassa ei itsessään ole minkäänlaisia säätimiä. Toimintaa ohjataan suoraan GM-800-pedaalista, jonka Menu- ja Page-namiskoiden kautta päästään käsiksi myös mikrofonin asetuksiin. Kerron laitteen kontrolleista tarkemmin tuonnempana, mutta asia koskettaa myös käyttöönottovaihetta. Aivan ensimmäiseksi käyttäjän tulee nimittäin säätää mikrofonin herkkyys jokaiselle kielelle erikseen, jotta niiden ulosanti saadaan mahdollisimman yhteneväiseksi.

Tämä vaihe on oleellisen tärkeä, sillä se määrittelee kuinka hyvin järjestelmä tottelee soittajaa ja tämän soittotyyliä. Liika herkkyys johtaa dynamiikan menetykseen ja altistaa ylimääräisille hälyäänille. Liian epäherkillä asetuksilla ääntä ei lähde välttämättä tarpeeksi edes kovemmallakaan tatsilla.

Apuna on onneksi mittari, joka antaa osviittaa äänenvoimakkuudesta aina kieltä iskettäessä. Yleisenä sääntönä voisi pitää, että tavallisella soiton voimakkuudella olisi hyvä tähdätä lähelle mittarin maksimilukemia jättäen kuitenkin pienen hajuraon aivan tappiin. Asetuksia voidaan luoda ja tallentaa useammalle kitaralle erikseen, ja myös bassolle voi tehdä omansa (basso vaatii GK-5B-mikrofonin tai GKC-AD-adapterin vanhemmille malleille).

Skene tutuksi

Äänikoneistona palveleva ZEN-Core on yhdistelmä PCM (Pulse Code Modulation) -synteesiä ja mallinnusteknologiaa. Pohja on sama kuin esimerkiksi Rolandin Jupiter-X- ja Phantom-syntetisaattoreissa. Kuten niissä, myös GM-800 soundivarastot on organisoitu Sceneihin.

Soittajaa tervehtii 150 käyttäjän muokattavissa olevaa Sceneä, joista 100 on suoraan soittovalmiita. Kussakin Scenessä voi olla neljä Tonea eli erilaista soundia, ja yksi Rhythm eli rytmielementti (perkussioita, rumpuja jne). Kaikkiin Sceneihin voidaan lisätä myös efektejä oman maun mukaan.

Laitteessa on itsessään kaikkiaan 1200 valmista Tonea, 70 rytmielementtiä ja reilut 90 eri efektityyppiä. Mikäli soittaja kaipaa uusia soundeja, niitä voi aina ladata lisää valmistajan omasta pilvipalvelusta, Roland Cloudista. 
Koska GM-800 on ZEN-Core yhteensopiva, Zenology-plugarin soundipakettien sisältöjä voidaan siirtää laitteeseen USB:n välityksellä. Käytännössä Zenology asennetaan plug-in-instrumenttina ja soundit ladataan sieltä muistitikun kautta GM-800:een, jonka toinen USB-portti on tarkoitettu tikuille soundien siirtoa ja firmware-päivityksiä varten.

Prosessi on hieman kömpelö, mutta vastineeksi voi siirtää kerralla reilummankin satsin soundeja. Tehtävään vaadittava GM-800-ajuri toimii sekä Windowsilla että Macilla.

Omien soundien luonti ja olemassaolevien hienosäätö onnistuu samoilla alustoilla toimivalla Boss Tone Studio -applikaatiolla. Muokkausmahdollisuuksia voisi pitää syntetisaattorien peruskaurana: viilata voi suotimen vaikutustaajuutta ja resonanssia, äänen syttymis- ja vaimentumisaikaa, vibratoa, legatoa, portamentoa sekä erinäisiä muita sointiin vaikuttavia muuttujia – ekvalisointeja ja efektointia unohtamatta.

Valmista soundipalettia on lähestytty jokaiselle jotakin -tyyliin: mukana on urkuja, pianoja, akustisia instrumentteja ja bassosoundeja elektronisempien padien ja liidien lisäksi. Myös rumpu-/perkussiosoundeja on lukuisia. Laajan skaalan kattavat Tonet on löytämisen helpottamiseksi järjestelty instrumenttityypeittäin ja vielä näiden eri variaatioin.

USB-liitännän kautta laite voidaan liittää myös tietokoneen DAW-ohjelmaan ja äänittää suoraan audioraidoille siten, että suorituksen voi myöhemmin toistaa GM-800:n äänigeneraattorilla. Tämä mahdollistaa kokeilut, joissa jo nauhoitettuihin soittoraitoihin voidaan liittää aivan eri soundeja kuin mitä niillä alunperin käytettiin.

Lautaystävällinen paketti

Sähkönsinisen ja jämäkältä hyppysissä tuntuvan GM-800:n kantta hallitsee graafinen LCD-ruutu, joka näyttää kulloinkin käytössä olevan Scenen oletuksena toimivassa Play-moodissa. Page-painikkeilla voi selata neljän Tonen välillä tai käyttää muita jalkakytkimille langetettuja toimintoja kulloisenkin Scenen sisällä.

Uloslähtevän signaalin äänenvoimakkuutta määrittävää Output Level -säädintä lukuunottamatta kaikki namiskat ovat rullattavaa mallia. Pyörittelytuntuma on luottamusta herättävän napakka ja tarkka, ja sama koskee kaikkia muitakin laitteen säätimiä.

Image

Näytön alapuolella nököttävillä neljällä rullalla voidaan säätää lennosta parametrejä sävelkorkeudesta kosketusherkkyyteen. Play-moodissa näitä säätimiä voidaan puolestaan hyödyntää neljän eri Tonen keskinäisen balansin hienosäätöön. 

Oikean yläkulman Select-painikkeen toiminnot vaihtuvat eri moodien mukana. Kontrollit täydentyvät Exit-, Write- ja Menu-painikkeilla sekä erinäisiin selaamistarkoituksiin kohdistetuilla Page-painikkeilla.

Kuten jo alkupuolella mainittiin, Menusta päästään käsiksi laitteen asetuksiin ja niiden muokkaamiseen. Näytön vasemmanpuoleiset valaistut painikkeet, joista mitä tahansa painamalla päästään Parts-moodiin, ovat käytettävissä muun muassa rytmielementtien päälle ja pois kytkemiseen. Parts-moodissa on mahdollista myös vaihdella Toneja ja päästä käsiksi efekteihin, mono/poly-asetuksiin ja moniin muihin parametreihin.

Tallennettuun Sceneen sisältyvät paitsi käytössä olleet Tonet, myös kulloisetkin niihin liittyvät yleisasetukset, efektit, kontrollit ja muita yksityiskohtia, kuten vaikkapa sen jos tietyt kielet on asetettu mutelle.

Laite ulkoistaa ääntä niin monona kuin stereonakin ja asetuksista voidaan valita tavallisen kitarakaapin tai flat response/full range -kaiuttimen väliltä. Vasemman puoleinen lähtö toimii tarvittaessa myös kuulokeliitäntänä.

Laitteen kaikki neljä jalkakytkintä ovat miltei vapaasti asetettavissa hallitsemaan eri Scene-valintoja, pitch bendejä tai Tone-valikoiman selailua. Jalkakytkimet voi määritellä toimimaan joko tavanomaiseen latching-malliin tai vain sen aikaa, kun jalka viipyy painikkeella.

GM-800 on varustettu myös Serial GK -laajennusliittimellä, jonka avulla siihen voidaan yhdistää jokin toinen Bossin kitarasyntetisaattorilaite. Yhdistettävyys ei rajoitu vielä tähänkään, sillä laitteeseen voidaan liittää samaan aikaan kaksikin eri expressiopedaalia. 

Lisäksi laitteessa on USB audio/midi -liitännät ja normaali midi-I/O, jonka välityksellä GM-800 voi lähettää midi-dataa ulkopuoliseen midi-syntikkaan tai soundimoduuliin sekä vastaanottaa midiä. Guitar to midi -toiminto mahdollistaa ulkoisten midi-instrumenttien ohjauksen USB:llä tai midi-kaapelilla.

Image

GM-800 on kooltaan pedaalilautaan sopiva, mutta virtaa se kaipaa vielä vähän tavanomaisia digiefektejäkin reilummin. Tässä tapauksessa vaatimus on 840 mA, joten on syytä olla tarkkana, että virtalähteestä irtoaa varmasti tarpeeksi mehua.

Ulkomuodostaan huolimatta laitetta ei ole tokikaan tuomittu nököttämään ainoastaan pedaalilaudassa osana kitaristin signaaliketjua, sillä se toimii haluttaessa myös itsenäisenä syntikkasoundimodulina MIDI-koskettimistokäytössä tai audio-ohjelman soundien laajentajana.

Luonnollinen vaste

Soitettaessa GM-800 seuraa sormien liikkeitä nopeasti ja tarkasti. Tracking-algoritmi erottaa hyvin tarkoituksella painetut nuotit satunnaisista sormen hipaisuista ja eliminoi turhat vingahdukset tehokkaasti. Huiluäänet saattavat hetkellisesti sekoittaa algoritmeja, mutta kokonaisuutena soitto sujuu luonnollisen tuntuisesti niin venytyksissä kuin vibratossakin. 

Pianon kaltaiset instrumentit ovat luonnollisesti parhaimmillaan kromaattisessa moodissa, samoin padit. Kitarasyntikoilla soitettaessa hitaasti syttyvät äänet antavat anteeksi haparoivammat otteet siinä missä pianosoundit vaativat enemmän huolellisuutta soidakseen kuulaasti.

Toneja on mahdollista jakaa mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Soittaja voi määritellä bassosoundit paksuimmille kielille ja viulua korkeimmille. Tonet voidaan rajata jopa ainoastaan tietyille nauhaväleille. Illuusio useammasta samanaikaisesta syntikasta pörisemässä yhteen ääneen luodaan helposti esimerkiksi valjastamalla basso parille alakielelle, padi kaikille kielille ja liittämällä päälle vielä monosyntikkaliidi vibratoineen.

Kitarasyntikoiden perusluonne on tietystikin se, että toisin kuin syntetisaattorin koskettimien kohdalla, kitaran kielen värähtelystä syntyvä signaali vaimenee vääjäämättä jonkin ajan kuluttua ja sammuu lopulta kokonaan. GM-800 ei tee tässä suhteessa poikkeusta, vaikka nuotit soivatkin parhaimmillaan yllättävän pitkään ja Release-arvoa pidentämällä sustainia voidaan avittaa entisestään. 

Siinä missä vanhemmat laitteet saattoivat sammuessaan synnyttää signaalin heiketessä ylimääräisiä digitaalisia artefakteja tai käyttäytyä muutoin arvaamattomasti, nyt nuotit hiipuvat hyvin hallitusti. Jalkakytkimeen liitettävä soivaa nuottia ylläpitävä Hold-funktio on myös yksi hyödyllinen lisä arsenaaliin ”loputtomiin” soivia säveliä metsästäessä.

Jos soitto sujuu GM-800:lla varsin sujuvasti, ei kyllä äänenlaadussakaan ole valittamista. Padit leijailevat kuohkeina ja yksityiskohtaisina ja monosyntikkaliidit murisevat ja vinkuvat hyvin analogisen kuuloisesti. 
Ei GM-800:n jousilla varmastikaan oikeaa orkesteria korvata, mutta varsin käyttökelpoisia äänimaailmoja siitä kyllä irtoaa niin live- kuin studiokäyttöönkin. Eri efekteillä ryyditettyinä äänimaailmat taipuvat mitä moninaisimpiin pulputuksiin ja scifi-rutinoihin.

Elementit kohdillaan

Hinta-laatusuhteeltaan GM-800 näyttäytyy varsin houkuttelevana pakettina laadukkaita syntikkasoundeja etsivälle kitaristille. Sen soitto päihittää luonnollisuudessaan ja äänenlaadultaan vanhemman tekniikan selvästi, eikä edes välttämättä vaadi peruuttamattomia muutostöitä arvokkaisiin soittopeleihin.

Kun vielä hintakin on kilpailukykyinen, ei GM-800:aa kannata ohittaa ilman lähempää tarkastelua. Pientä Zenology-kömpelyyttä lukuun ottamatta se edustaa mitä vaivattominta tapaa tuottaa varsin kelvollisia ja monipuolisia syntetisaattorisoundeja kitaralla tai bassolla.

 

Boss GM-800

Pedaalimallinen kitarasyntetisaattori

• tulojakki soittimelle (GK-5:lle tai GK-5B:lle), 6,3 mm TRS
• lähtöjakki Serial GK -yhteensopiville laitteille, 6,3 mm
• linjatason stereolähtö, 2 × 6,3 mm
• vasen päälähtö toimii myös kuulokesyöttönä 
• oikeata päälähtöä voi käyttää monolähtönä 
• kaksi liitäntää ekspressiopedaaleille
• USB B -tietokoneliitäntään
• USB-korttipaikka soundien ltaukseen ja päivityksiin
• midi in ja out
• näyttö: LCD, 256 × 80 pikseliä
• yhteensopiva GK-sarjan mikrofonien kanssa 
(Boss GK-5 / GK-5B)
• mitat: 246 × 134 × 63 (L × S × K, mm)
• hintaluokka (GM-800): > 800 €
• hintaluokka (GK-5/GK-5B): 250 €

Lisätiedot: Roland Suomi
www.boss.info/fi


Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 1/2024. Vastaavantyyppisiä, niin lyhyitä kuin pitempiäkin, käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  

Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena. 

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. 

Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.