Presonus Studiolive III -sarja – verkossa koko studio

|
Image

Pöydälle pamahti tutkittavaksi kattava pino tuotteita. Konsolityyppinen Studiolive III 64S -mikseri oli saanut matkaansa 32R-räkkimikserin, NSB 16.8 -lavarasian, Earmix 16M -kuuntelumikserin sekä SW5E -kytkimen, jonka kautta rakentuvassa AVB-verkossa edellä mainitut laitteet osaavat keskustella keskenään.


Sarjan isoin mikseri Studiolive III 64S on varustettu 32:lla mikrofonitulolla sekä 16 lähdöllä, mutta prosessointikanavien määrä on yli kaksinkertainen. Tulokanavia mikserissä on 64, ja niitä voi lähettää päälähtöjen lisäksi 32 lähtökanavaan, jotka voivat käyttäytyä aux-lähdön, apuryhmän tai matriisilähdön tavoin, kulloisenkin käyttötarkoituksen mukaan.

 

Image

 

Lisäksi sisäisen efektikoneen kahdeksalle prosessorille on varattu omat lähdöt ja stereopaluukanavat.

 

Image

 

Konsolin pinnassa olevat 32 kanavaliukua on jaettu kahteen pankkiin, jotka voivat toimia joko yhdessä tai erikseen. Esimerkiksi pitämällä viimeisessä kahdeksassa liu’ussa vaikkapa 24:stä DCA-ryhmästä kahdeksan, saadaan suurehkoakin kanavamäärää hallittua helposti. Vaihtoehtoisesti käyttäjä voi koota näkyville myös haluamansa kokoelman kanavista.

Kanavaprosessointia ohjataan fyysisillä enkoodereilla, jotka vaihtavat käyttötarkoitustaan riippuen siitä säädetäänkö kanavan perusasetuksia (gain, bassoleikkuri, panorointi) vaiko kompressoria, gatea tai ekvalisaattoria. Toiminnot valitaan kosketusnäyttöä täppäämällä.

Pidän ajatuksesta, että pinnassa on myös erillisiä ohjaus-enkoodereita, tosin tässä tapauksessa pitkäsormiselle hieman isommat ja väljemmin asetellut olisivat toimineet paremmin.

Mikserin sisäinen prosessointi vaikutti olevan varsin toimivaa tasoa tuomatta suuria positiivisia tai negatiivisia yllätyksiä. Efekteissä löytyi valikoima kaikuja ja viiveperustaisia efektejä. Nykymiksereissä yleistyviä de-essereitä tai monialuekompressoreja laite ei tarjoa, eikä ulkopuolisten vastaavien kytkemiseen löydy suoraan yksinkertaisia vaihtoehtoja, sillä tulo- tai lähtökanavissa ei ole inserttipistettä.

Studiolive III 64S:n peruskäyttö on varsin suoraviivaista ja itsensä selittävää, vasta verkkoasioihin paneuduttaessa pitää silmäillä ohjekirjaa tarkemmin. Välillä eri näytön sivujen välillä vaihtamisessa ilmeni testiyksilössä pientä viivettä, samoin kosketusnäytön kalibrointi oli paikoin hieman vasemmalle kallellaan, joten käyttö vaatii rauhallisuutta ja huolellisuutta.

 

Kahden räkkiunitin pikkuveli, 32R

Studiolive III 32R toimii stand alone -tilassa täysin itsenäisenä mikserinä, mutta sen tulot ja lähdöt voidaan reitittää joihinkin 64S:n 64:stä AVB-tulosta, kahdeksan kanavan ryhmissä. ”Monitor mixer” -toimintatilassa mikserin asetukset on esiasetettu siten, että räkkimikserin tulot lähetetään päämikserille, räkkimikserin apulähtöjen jäädessä sen omaan käyttöön. Stagebox -moodissa laite toimii käytännössä 32 mikrofonietuasteen ja 16 linjalähdön lavarasiana, ja tässä käytössä kahden räkkiunitin koko on todellinen valtti.

Laitteessa itsessään ei ole lainkaan näyttöä, eikä juurikaan painikkeita, vaan hallinta tapahtuu täysin etänä. Muilta osin varustelu on varsin samankaltaista isoveljen kanssa.

Aiempi kokemukseni audioverkoista perustuu ensisijaisesti Dante-pohjaisiin järjestelmiin, joissa asetukset ja reititykset hoidetaan erillisellä hallintaohjelmalla. Presonuksen AVB-laitteiden hallinta puolestaan tapahtuu täysin laitteista itsestään. Hetken pähkäilyllä puuha luonnistui vallan kätevästi.

Universal Control / UC -surface

Tietokoneelle ladattava Universal Control -ohjelma näyttää kaikki samassa lähiverkossa olevat Presonuksen laitteet. Kumpikin aiemmin mainituista miksereistä on keskeisiltä osiltaan ohjattavissa ohjelmasta käsin, ja jopa laitteesta toiseen vaihtaminen tapahtuu varsin nopeasti. Mikserien päivittäminen on helpointa tehdä Universal Controllilla.

UC Surface taas toimii Android-laitteissa sekä iPadilla, ja tarjoaa pääsyn esimerkiksi 32R:n asetuksiin. Ohjelma muutoin on kohtuullisen selkeä, mutta muutamissa kohdissa oli ainakin minun laitteillani pientä hitautta sivunvaihtojen välillä.

Äänikortit sisäänrakennettuna

Sekä 64S että 32R sisältävät 64-kanavaisen usb-äänikortin, joka mahdollistaa äänityksen eri kohdista signaaliketjua sekä monikanavaisen toiston. Jos tekisin enemmän kenttä-äänityksiä omalla kalustollani, saattaisin harkita jo tämän käyttötarkoituksen takia varsinkin 32R:n hankkimista itselleni. Tällä järjestelmällä kulkisi mukana 32 mikrofonietuastetta sekä kuuntelumikseri kahdessa räkkiunitissa. En näe syytä miksei näiden ympärille voisi rakentaa studion signaalireittiä.

AVB-verkkoon voi myös kytkeä suoraan mac-tietokoneen, jonka käyttöjärjestelmässä on valmiina tuki AVB:lle. Tämän testaaminen aiheutti minulla pientä hämmennystä sillä yhteydenoton jälkeen signaali kulki vain tietokoneen ja valitun laitteen välillä. Vasta keskustelupalstoja selaamalla selvisi, että tietokone ottaa koko verkon siltä osin haltuunsa, eikä muu audioliikenne pääse kulkemaan. Eli osana isompaa kokonaisuutta tämä ei toimi, mutta yksittäisten laitteiden välillä varmastikin. Sain käsityksen, että tähän on tulossa kyllä jossain välissä muutos.

NSB 16.8

Networked Stage Box -lavarasioita on saatavilla sekä 8 että 16 mikrofonitulon malleina, kummankin ollessa varustettu kahdeksalla analogilähdöllä. Lavarasioiden kytkemisessä ainoa huolehdittava asia on se, että niihin pitää reitittää jotkin lähtökanavat mikseristä, jotta ne saavat kellosignaalin.

 

Image

Useamman mikserin järjestelmässä on käytettävissä myös gain-muutoksien kompensointi mikseriltä toiselle, tosin rajallisen ajan ja laajan testialueen takia en ennättänyt tähän sen kummemmin syventyä.

 

Earmix 16M

Earmix 16M on AVB-verkkoon kytkettävä kuulokevahvistin, jolla kukin soittaja voi laatia haluamansa miksauksen 16 kanavasta.

Image

Laite tarjoaa myös yksinkertaisen ekvalisaattorin sekä säädettävän limitterin. Laite saa tarvittaessa virtansa myös verkkojohtoa pitkin Power Over Ethernet -yhteensopivan kytkimen kanssa käytettäessä. Alkuperäisen käyttötarkoituksen lisäksi laite voisi hyvin kuvitella toimivan AVB-pohjaisessa ympäristössä kuuntelukontrollerina linjalähtönsä ja kuulokevahvistimensa ansiosta.

 

SW5E

Testitilanteessa edellämainitut yhdistettiin Presonuksen omalla SW5E-verkkokytkimellä, joka on optimoitu AVB-verkon aikakriittistä liikennettä varten. Laitteen selainpohjaisella hallintapaneelilla pystyy ainoastaan päivittämään kytkimen ohjelmiston, muita asetuksia ei voi muokata. Erityisen käyttökelpoisen laitteesta tekevät lukkiutuvat Ethercon-liittimet sekä POE-virransyöttö neljässä portissa. Kyseinen laite meni suoraan omalle hankintalistalleni järkevän hintansa ja tukevalta tuntuvan rakenteensa ansiosta.

 

Loppusanat

Settiin kuuluneet Presonuksen mikserit soveltuvat hyvin kevyeen ja keskiraskaaseen käyttöön, ja ovat helposti laajennettavissa ja yhteensopivia muiden saman valmistajan laitteiden kanssa. Raskaammassa ammattikäytössä on syytä pohtia tapauskohtaisesti kunkin laitteen ominaisuuksien riittävyyttä, mutta peruskäytössä näillä kyllä pärjää pitkälle.

Erityismaininnat mielestäni ansaitsevat SW5E yksinkertaisestä pätevyydestään sekä 32R hinta/laatu/koko-suhteensa ansiosta.


Presonus Studiolive

AVB-verkotettu äänentoisto/äänitys-järjestelmä

• Studiolive III 64S -konsolimikseri, hinta 4044 e
• Studiolive 32R-räkkimikseri, hinta 1499 e
• NSB 16.8 -lavarasia, hinta 879 e
• Earmix 16M -kuuntelumikseri, hinta 419 e
• SW5E AVB-reititin, hinta 439 e

Lisätiedot: Nordic Audio Distribution / Suomi

••• 

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2019. Vastaavantyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

Lisää nettiin avattuja laitetestejä näet alempaa tältä sivulta ja voit selata niitä myös tästä.