Shure SE846 – napit kuulon suojana

|
Image

Valmistajan mukaan SE846-korvakuulokkeet vaimentavat ulkoista melua 37 desibelin verran ja Suomessa malli on hyväksytty Muusikkojen liiton sairauskassan korvausten piiriin kuuluvaksi kuulosuojaimeksi, jolloin hankintakustannuksistakin voi saada kompensaatiota. Samalla kyseessä on Shuren SE-sarjan kallein ja audiolaadultaan parhaaksi mainostettu nappimalli. Mielenkiintoista.


Päällyskääreen alta paljastuva musta pahvilaatikko on audiolaitteen pakkaukseksi juhlava ja toimii oheistarvikkeiden tyylikkäänä säilytyslippaana. Ja oheistarvikkeita riittää, sillä SE846-nappien lisäksi pakettiin kuuluu ensinnäkin kolme erilaista audiokaapelia.

 

Image

 

Henkilökohtaisessa monitorointikäytössä tärkein johto on 3,5 mm:n miniplugilla varustettu kaapeli, jonka pituus riittää sopivasti niskan takaa vyötärölle ilman että mistään kiristää tai turhaa mittaa jää ylen määrin roikkumaan. Isoon jakkiin pikku-plugi istuu mukana toimitettavalla adapterilla.

Kaksi muuta audiojohtoa ovat puhelinkäyttöä varten, pitempi mobiililaitteeseen sopivalla plugilla ja lyhyempi Bluetooth-vastaanottimella varustettuna (avauskuvassa). Jälkimmäistä varten matkaan on laitettu vielä USB-johtokin, jolla piuhaan integroidun vastaanottimen akun saa ladattua.

Johdon vaihtaminen on yksinkertaista, liitin lukittuu jousivoimalla kuulokkeeseen ja irtoaa liittimestä vetämällä. Pyöreämuotoinen kuulokeosa saattaa olla kömpelöissä näpeissä hieman hankala pideltävä operaation aikana, mutta muusikoilla taitaa pääsääntöisesti olla riittävästi näppäryyttä puuhaan.

 

Istutus sovitteella

Toinen isompi erä tarvikkeistoa koostuu vaihtoehtoisista korvasovitteista, joilla nappi saadaan mallaamaan tiiviisti ja mukavasti korvakäytävän suuaukon muotoon ja kokoon. Myös sovitteen vaihto kuulokenappiin käy kohtuullisen helposti.

Tiivistä solumuovia löytyy kahtena versiona, tynnyrimäisenä keltaisena mallina ja kartion muotoisena mustana. Kumpikin likistetään puristelemalla solakaksi, asetetaan paikoilleen ja annetaan sitten nappia sijoillaan pidellen paisua täyteen mittaansa.

Käytännössä keltainen sovite on yleispätevä, kaikille sopiva koko, kartiomallisia mustia sovitteita puolestaan kuuluu mukaan kolme eri paria, pikkuruisesta mediumin kautta isoon kokoon.

Harmaita tattia muistuttavia ja hyvin elastisia staeenvarjohattuja on niitäkin kolme eri kokoista paria. Ja varmuudeksi paketissa on vielä yksi tavanomaisia joulukuusen mallisia korvatulppia muistuttava pari, josta valmistaja ohjeistaa saksimaan tyvipäästä mittaa pois sen verran, että sovite istuu korvaan hyvin ja kuuloke asettuu mukavasti paikoilleen.

Käytännössä solumuoviset versiot tuntuivat tiivistyvän kaikkein tiukimmin korvakäytävän seinämiin ja niillä ulkoisen maailman vaimennus oli myös tehokkainta. Kuppisuojainten tuottamaa ”pannunmyssy pään ympärillä” vaikutelmaa ne eivät aiheuta, koskeehan tulppaus vain korvakäytävää eikä peitä korvanympäryksiä. Teholtaan vaimennus oli subjektiivisesti arvioituna aivan vastaavaa luokkaa, jonka saavuttaa hyvillä korvatulpilla.

Harmaat tattimaiset sovitteet laskevat lävitseen enemmän ulkoista ääntä, joten niillä voi passata vuodon tasoa tilanteen mukaan. Vuodon soundissa on siinäkin eroa, tattimalli laskee lävitseen jonkin verran myös diskanttia, joten niitä käyttäessään kuulija ei irtoa samalla tavalla ympäröivästä maailmasta kuin tehokkailla tulpilla tai nappeihin asennetuilla solumuovisovitteilla.

Edellämainittujen väliin sijoittuva joulukuusimalli lukeutuu mielestäni ”hifi” tulppina myytyjen mallien joukkoon. Ne vaimentavat kyllä merkittävästi, mutta läpi kuuluvat ulkoiset äänet ovat melko lailla alkuperäisen kaltaisia, eivät niin tumppuja ja ummehtuneita kuin kaiken tumppaavilla tulpilla, vaan kohtuudella ja mukavasti lempeämmiksi taltutettuja.

 

Soundin viritystä

Eristävyys vaikuttaa oleellisesti myös nappien kautta aistittavaan kuulovaikutelmaan, kun vuotoääni sekoittuu kuulokkeen kautta kuuluvaan ääneen. Kun itselle parhaiten istuva ja sopivimmin vaimentava sovite on löytynyt, voi kuulokkeen soundia trimmata vielä erikseen.

Nappien mukana toimitetaan kolme erilaista ”inserttiä”. Ne ovat siroja holkkeja, joiden kautta ääni kulkee kaiutinelementiltä korvakäytävää kohti ja joiden muoto ja mitat muokkaavat ääntä ikäänkuin akustisina ekvalisaattoreina. Tehtaalla kuulokkeisiin on asennttu ns. neutraali vaihtoehto ja paketissa toimitetaan sitten yksi kirkkaammin soiva ja yksi himmatumpi inserttimalli. Kirkkaammassa taajuusalue 1–8 kHz  soi 2,5 desibeliä voimakkaammin verrattuna neutraaliin vaihtoehtoon, tummemmin soivassa puolestaan 2,5 desibeliä vaimeammin.

Insertin vaihtoa varten tarvikevalikoimassa on holkkimainen työkalu, jolla vanha osa kierretään irti ja uusi tiukataan sijoilleen. 

 

Ripaus luksusta, roimasti arkista sujuvuutta

SE846 on sarjansa hinnakkain ja ylellisin malli. Yksittäisen kaiutinelementin sijaan nappiin on saatu mahtumaan neljästä eri värähtelijästä koostuva kompakti elementti, jossa matalia taajuuksia toistaa kaksi värähtelijää, keskialuetta ja diskanttia kumpaakin yksi. Tekninen perusta poikkeuksellisen laadukkaalle äänelle järjestyy jo sitä kautta ja lisää luksusta tuo mahdollisuus virittää preesens-alueen toistoa vaihdettavilla inserteillä.

Käyttöpaikasta ja -tarkoituksesta riippuen sopivaa kokonaisuutta haetaan riittävän eristyksen ja passelin soundin yhdistelmänä ja tässä puuhassa on paikallaan laittaa aikaa myös eri muuttujien systemaattiseen analyysiin. Se, mikä tuottaa parhaan tuloksen hiljaisessa tilassa musiikkia kuunneltaessa ei välttämättä toimi live-sessiossa, jossa vieruskaveri soittaa rumpuja tai puhaltaa torvea.

Riittävän voimakkaat matalat taajuudet tunkevat joka ta-pauk-sessa läpi minkä tahansa suojauksen, joten maksimivaimennus ulkopuolisille äänille ja preesensalueen korostus nappien omassa taajuusvasteessa saattavat olla sessiokäytössä parempi yhdistelmä verrattuna musiikin kotikuunteluun sopivaan, akustisesti läpäisevämmän sovitteen ja jonkin muun insertin kombinaatioon.


Muuttujien määrä lisääntyy, kun ottaa huomioon mahdollisuuden vaihtaa johto session päätteeksi mobiililaitteeseen sopivaksi malliksi. Puheluiden hoitaminen tai musiikin kuuntelu liikenteessä sukkuloitaessa on omanlaistaan puuhaa, ja saattaa vaatia myös toiset sovitteet kuulokkeen ja korvan väliin. Muutostyöhön tarvittavan vaivan määrä asettuu aina suhteessa nautinta-aikaan, mutta johdon ja pehmukesovitteet vaihtaa parissa minuutissa, joten suuresta ponnistuksesta ei ole kyse. Ja kaikki varatarvikkeet kulkevat mukana näpsäkässä vetoketjullisessa kotelossa, joten sekin puoli on järjestyksessä. Ja kyllä näin mainioista kuulokkeista mielellään ottaisi irti kaiken mahdollisen huvin, vaikka hankintahintaan saisikin kompensaatiota kuulosuojain-statuksen ansiosta.

Shuren tuotevalikoimasta on hyväksytty korvauksen piiriin kuuluviksi kuulomonitoreiksi seuraavat mallit:
Shure SE112, Shure SE215, Shure SE315, Shure SE425, Shure SE535, Shure SE846, Shure KSE1200 sekä Shure KSE1500.

Lisätiedot: Muusikkojen liiton sairauskassa
 

 

Shure SE846

Tehokkaasti eristävät kuulokkeet

• henkilökohtaiseen monitorointiin / 
mobiililaitteen käyttöön
• toistoalue 15 Hz – 20 kHz
• herkkyys 114 dB (SPL) / mW
• nimellinen impedansssi 9 ohmia
• nelikalvoinen kaiutinelementti
• kuulokkeen ”ekvalisointi” vaihdettavilla inserteillä
• sovitus korvaan vaihdettavilla pehmukkeilla
• yksi kuulokejohto 3,5 mm:n plugilla
• sovite 3,5 mm / 6,3 mm jakille
• johto mobiililaitekäyttöön (puhelintoiminnoin)
• johto Bluetooth-käyttöön (puhelintoiminnoin)
• latausjohto Bluetooth-vastaanottimelle, USB
• hintaluokka: 1200 euroa

Lisätiedot: Bright Sales and Installation

••• 

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 1/2019. Vastaavantyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

Lisää nettiin avattuja laitetestejä näet alempaa tältä sivulta ja voit selata niitä myös tästä.