Sonor Vintage – aikakoneen kyydissä!

|
Image

Sonorin Vintage-sarjan rummusto tuntuu olevan nimensä mittainen: ihan kuin testistudion lattialle olisi nostettu kannut suoraan aikakoneen kyydistä, yli puolen vuosisadan takaa. Virheettöminä, pakasta vedettyinä.

Jo 1800-luvun loppupuoliskolla toimintansa aloittaneen Sonorin historiassa viisi- ja kuusikymmenluvuilla valmistettujen ”Teardrop”-rummustojen kausi oli tärkeä vaihe, joka jäi sittemmin uuden ajan raskaamman ja rokkaavamman Sonorin varjoon. Saksalaistehtaan malliston kalliimpaan päähän lisätyn uusvanhan Sonor Vintage -malliston tavoitteena on palauttaa kuuluviin unhoon vaipuneet nostalgiset vibat ja klangit.

Sonorin alkuperäiset 1950-60-lukujen ”Teardrop”-kauden setit ovat haluttua tavaraa vuosikertarummuista innostuneiden parissa. Settien nimitys tulee kyyneltä muistuttavista pitkistä, hoikista virityspesistä.

Uuden Vintage-sarjan rummuissa käytetyn, muotokielensä tarkasti 1950-luvulta kopsanneen Teardrop-pesän sisuksiin on kätketty Sonorin uusi Tunesafe-patentti, jonka avulla vire pitää paremmin kuin ilman. Normipesään verrattuna Tunesafe pikkuisen haraa vastaan sormikiristyksessä, mutta on silti loppupelissä vaivan arvoinen uudistus.

Ihan pilkuntarkasti ei vanhoja aikoja ole muutenkaan kopioitu, esimerkiksi viritysruuvit on päivitetty samanlaisiksi neliskanttisiksi kuin muillakin rumpuvalmistajilla nykypäivänä. Pyynnöstä Vintage-sarjaan saa wanhan mallin pyöreäkantaiset hahloruuvitkin.

Sonorin uuden ajan Teardrop-virittimien toteutuksessa ei voi havaita pienintäkään ongelmaa, ellei sellaiseksi katsota niiden muhkeaa kokoa, jonka vuoksi virvelin sekä etutomin ylä- ja alakalvojen virityspesät on jouduttu ruuvaamaan runkoihin lomittain.

 

Normista poiketen

Sonorin aitojen vuosikertasettien valmistusreseptin mukaisesti Vintage-sarjankin rakennusaineena on käytetty saksalaisille kotoperäisintä puulajia, pyökkiä. Kuuden millin vahvuisten runkojen viilut on laminoitu ristiin, millä saadaan hieman vähennettyä rungon sisäistä jännitystä ja madallettua perusäänestä.

Pyökkirunkoja enemmän soinnin karaktääri periytyy kuitenkin varmasti nykynormista poikkeavista pyöristetyistä reunaviisteistä. Vintage-sarjan pyöröviisteet keventävät lyönnin aluketta ja lyhentävät sointia, mutta tuottavat lämmintä, rikasta resonanssia sen matkan minkä tuottavat. Tämä onkin päivänselvää: kun kalvo ottaa enemmän kiinni resonanssialustana toimivaan rumpuun, puu soi silloin enemmän kuin pelkkänä kaikukoppana. Lopputuloksena syntyy ilmava ja musikaalinen soundi.

Myös Superprofil-prässivanteet periytyvät suoraan 1950-luvun seteistä. Normaalista prässivanteesta poiketen Superprofilin ylätaite pyöristyy sisäänpäin, mikä säästää reunalyöntejä mäiskivältä rumpalilta useamman kapulaparin kuukaudessa ja lisää sointiin tilkkasen Gretschin valuvanteen tyyppistä ytyä, mutta ilman yhtään lisäpainoa.

 

Sehr gut!

Viimeistelyvaihtoehtoina Vintage-sarjaan on julkaistu toistaiseksi vain pari puolihimmeää lakkapintaa ja wrap-päällystettä, mutta valmistaja arvatenkin tiputtelee uusia värejä palettiin hiljalleen.

Setit koostetaan vain kahdestatoista eri rummusta, mutta yllättävän monta makoisaa kokoonpanoa niistäkin syntyy. Bassa-rien halkaisijat ulottuvat 18:sta 24:ään, syvyyden ollessa aina 14". Testirummuston bassarina oli monikäyttöinen 22-tuumainen.

Testibassari oli neitsytmallia, mutta rummun saa halutessaan varustettuna perinteisellä tomikannattimella. Bassarin kiristelyyn ei viritysavainta tarvitse, koska pesät on miehitetty siipiruuveilla. Nykynormista poiketen isossa 22-tuumaisessakin on vain kahdeksan virityspesää per kalvo.

Bassari toimitetaan Remon lehmännahkaa jäljittelevällä Fiberskyn-resonanssikalvolla sekä Powerstroke 3 -tyyppisellä potkukalvolla, joka on varustettu kookkaalla keskivahvikkeella. Kalvoyhdistelmä tuntuu ensi näkemältä yllättävän paksulta, mutta vaikuttaa osuvalta: valinta sietää monenmoisia vireitä ja soittovoimakkuuksia, ja tarjoaa mielenkiintoista antia koko skaalalla. Sointi on bassokas ja muheva kireämmälläkin vireellä.

 

Omalla leimalla

Parista tarjolla olevasta 14-tuumaisesta virvelimallista kokeilussa oli syvempi 6,5-tuumainen. Vintage-sarjan virveli poikkeaa bassarin tavoin nykypäivän standardista siinä, että virityspesiä on vain kahdeksan kalvoa kohti. Tämä ei kuitenkaan sanottavasti tuntunut vaikeuttavan virvelin tarkkaakaan virittämistä.

Virvelissä on Vintage-sarjaan suunniteltu uusi Super 50 -mattokoneisto, jonka toiminnot on lainattu Sonorin viisikymmenluvun koneistoista. Simppeli hienoviritysrullakin löytyy, mutta kammen vastakkaiselta puolelta.

 

Image

 

Virveliä tekee mieli kiristää viisikymmenluvun jatsi-iskelmissä suosittuun kireään vireeseen, ja kun sen tekee, rummun sointi on täyteläinen, luonteikas ja hyvällä tavalla läpitunkeva. Kanttilyönti on täyteläinen ja kuuluva, ja poikittaisella mailalla tikuttelu tuottaa selkeän, ”puisesti” sointuvan napsun.

Vintagen etutomin kiinnitys kapinoi viime vuosikymmenien kellutustrendiä vastaan. Kiinnityspuikko kiristetään suoraan tomin kyljessä olevaan muhviin, mikä oli tapana noin ensimmäiset sata vuotta rumpusetin keksimisestä lukien. Etutomin tyyppisointi on avoin ja pyöreä, löysemmillä vireillä rummusta lohkeaa melkeinpä läskiäkin töminää.

Kahdeksan tuumaa syviä etutomeja mallistossa on kolme [10", 12", 13"), ja lattiatomeja yhtä monta (14", 16", 18"). Vintage-sarjan lattiatomit eivät onneksi noudata vanhojen aikojen ”kantti-kertaa-kantti”-mitoitusta vaan ovat modernisti pari tuumaa halkaisijaansa lyhkäisempiä. Sen tuloksena soundi on vähän paremmin paketissa: nopeampi, herkempi, vähemmän kumiseva.

 

Vinyylin soundia

Saksa on rumpumaana kaikkea muuta kuin turhanpäiväinen. Ovathan maailman arvostetuimmat amerikkalaisetkin perinnemerkit, Gretsch ja Ludwig, niin ikään saksalaista alkuperää.

Hintaa korkealuokkainen eurooppalainen räätälintyö kalustolle jonkin verran tuo – mutta ei ihan mahdottomia. Testattu ison bassarin ja kahden tomin paketti virveleineen lähtee ilman rautaa kolmeen ja puoleen tonniin, kahden etutomin vitossetti maksaa vähän päälle 4000 euroa.

Sonorin tuotekehitystiimi vaikuttaa työskennelleen uutterasti ja rakkaudella yhdistääkseen puolen vuosisadan takaisten Teardrop-settien ominaisuudet, tuntuman ja ulkonäön nykypäivän tietotaitoon. Uurastuksen tuloksena on synnytetty lämminsointinen rummusto, jollaisen voisi kuvitella kolahtelevan suoraan jonkun vanhan vinyylin raidalta – vain neulan rahina puuttuu.

Sonor Vintagelle ominaisimmat musiikilliset kehykset löytyvät jostain swing-pohjaisen jazzin, rautalangan, rock’n’rollin, kuusikymmenluvun popin sekä yhtä hyvin myös klassisen hevin ja hardrockin huitteilta. Vireitä, kalvoja ja soittotyyliä muuntelemalla rummuston musiikillinen toimintasäde kasvaa vieläkin laajemmaksi.

Kokeilun perusteella on helppo todeta, että Sonor Vintage on kunnioitusta herättävän retrohenkinen, varmempi vaihtoehto kilometrien kolhimalle aidolle vuosikertasetille.


Sonor Vintage

Uusvanha kärkirummusto

• 14" × 6,5" virveli
• 22" × 14" bassorumpu
• 13" × 8" etutomi
• 16" × 14" lattiatomi

Hintaluokka n. 3 600 euroa

Lisätiedot: F-Musiikki
 

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 4/2017. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

Lisää nettiin avattuja laitetestejä näet alempaa tältä sivulta ja voit selata niitä myös tästä.