Taurus StompHead 2 Classic – analoginen pikkujättiläinen putken kera

|
Image

Oli kyse sitten treeneistä, keikasta tai kotistudiossa puuhailusta, Taurus StompHead tarjoaa eväitä joka suuntaan. Lisäksi sen sujauttaa tuosta vaan selkäreppuun. Syytä tehdä tuttavuutta.


StompHead on pedaalin muotoon rakennettu vahvistin, jotka voi kytkeä suoraan kitarakaappiin. Perusmalleja on kaksi ja niistä Classic tarjoaa perinteisempään rockiin sopivaa ääntä, High Gain puolestaan on tarkoitettu hevimpään soittoon. Otimme testiin Classic 2 -mallin.
Teknisesti StompHeadit ovat hybridivahvistimia, mutta kyse ei ole digitaalisen ja analogisen liitosta, vaan puolijohdetekniikasta putkella höystettynä. Tauruksen resepti perustuu analogiseen etu- ja pääteasteeseen, joiden välissä on yksi 12AX7-putki.

Valmistajan mukaan tämä ns. MasterTube-teknologia valjastaa putken ominaisuudet soundin tuottamiseen nimenomaan putken itsensä vahvuuksiin nojaten. Tämän vuoksi tehtaalla valikoitua ja asennettua putkea ei myöskään suositella jälkikäteen vaihdettavaksi, koska silloin soundin luonne voi muuttua. Putki on sijoitettu kytkennässä etu- ja pääteasteen väliin, ja sen kerrotaan myös vaikuttavan molempien toimintaan.

 

Kaksi kanavaa, kolme soundityyppiä

Taurus StompHead Classic 2 on kooltaan niin kompakti, että sen kuljetus piuhojen kanssa onnistuu helposti vaikka pienessä selkärepussa. Ja kun painoakin on alle kaksi kiloa, voi sanoa heti ensi kosketuksella, että kuljetettavuus lukeutuu tämän vahvistimen ehdottomiin vahvuuksiin.

StompHead on kätevä senkin vuoksi, että sitä voi käyttää vahvistinnuppina kaiutinkaapin kanssa ja syöttää samalla linjasignaalia esimerkiksi mikseriin. Äänityshommissa laitetta voi käyttää aivan hyvin ilman kaappia, jolloin soitto sujuu öisinkin. Linjalähtö on toteutettu plugijakilla, ja se on varustettu kaiutinsimulaatiolla. Balansoitua XLR-lähtöä ei varustukseen kuulu.

Lisäksi StompHeadin voi myös halutessaan valjastaa päätevahvistimeksi toiselle etuasteelle käyttämällä efektilenkin Return-tuloa.
StompHeadin päätevahvistin toimii kahdessa eri teholuokassa. Maksimiteho on 60 wattia, jonka saa sisäisellä keinokuormalla pudotettua 25 wattiin. Potkua vahvistimesta löytyy kaapin kanssa soittaessa ihan todella paljon – jo 25-wattisena sen Master-volumea ei tarvinnut yksin soittaessa juurikaan aukaista. Koska painoa on näin vähän, olettaisin käytössä olevan D-luokan päätteen.

 

 

Image

Vahvistimen kahdelle kanavalle on itsenäiset sävysäätimet. Clean-kanavassa nuppien järjestys on seuraava: 
Bass, Middle, Treble, Crunch, Volume. Lead-kanavassa puolestaan on 
Drive, Bass, Middle, Treble, Volume.

Valmistajan mukaan vahvistimessa on kolme soundityypiä, Clean, Crunch ja Drive. Keskimmäiselle soundille ei ole erillistä kanavaa tai painiketta, vaan sen saa esiin silloin, kun Clean-kanavan Crunch-säätöä avaa riittävästi ja kanava alkaa säröytyä.
Kanavien vaihtamiseen on oma jalkakytkin, ja toinen sellainen puolestaan mykistää koko laitteen.

Käytännössä sävysäädöt osoittautuivat toiminnaltaan riittävän tehokkaiksi, ja esimerkiksi puhtaan soundin luonnetta pystyi middle-säätöä hieman leikkaamalla mukavasti pehmentämään. Sävysäädössä auttaa myös päätypaneelista löytyvä kolmiasentoinen vipukytkin, jolla voi valita presence-toiminnon eli yläkeskialueen korostuksen. Kytkin on kolmiasentoinen, joten sillä voi tarvittaessa myös leikata tuon alueen osuutta soundissa. Keskikohdassa vaikutusta ei ole kumpaankaan suuntaan.
 

Lämmin särö

Soundillisesti StompHead jätti laadukkaan vaikutelman. En sano, että tämä korvaisi täysin putkivahvistimen, mutta aika lähelle pääsee. Erityisesti särölle mennessään soundi oli maukas. Linjasoitossa Clean-kanavan sai helposti särölle jo yksikelaisilla mikrofoneilla, ja tällöin kyseessä oli laadukas ja uskottava reunasärö. Esimerkiksi Straton ensimmäisellä väliasennolla Crunch-tyylinen särö kuulosti oikein mukavalta.

Säröytymisen määrään voi vaikuttaa takapaneelista löytyvällä gain-painikkeella, joka tarjoaa tarvittaessa kuuden desibelin buustin. Erityisesti yksikelaisilla mikrofoneilla tämä antoi särösoundeihin hyvän lisän. Sen sijaan puhdasta soundia hakiessa jätin tämän option suosiolla käyttämättä.

Vahvistimen linjalähtö simuloi Celestionin 4 ×12 Vintage 30 -kaappia. En osaa sanoa, miten linjasoundi vertautuu esikuvaan, mutta yhtä kaikki, ihan hyvältä kaiutinsimulaatio kuulosti. Soundi toimi, kytkipä StompHeadin sitten putkietuvahvistimeen tai audiosovittimen instrumenttikanavaan. Esimerkiksi alakeskialuetta tuli paljaaseen linjasoundiin verrattuna selkeästi lisää.

Kakkoskanava tarjoaa vain särösoundin, ja kyse onkin vain siitä, minkä verran särön määrää annostelee. Joka tapauksessa kysymys on enemmänkin low gain -säröstä, eikä tästä hevisoundia oikein irti lähde, vaan sitä etsiessä kannattaa tukeutua Hi Gain -versioon. Soundi on enemmän classic rockiin taipuva, keskialuevoittoinen ja lämmin, jonka päälle pedaalikin istuu ihan hyvin. Myös erottelevuus säilyy melko hyvänä, vaikka gain-säätöä väänsi jo lähes tappiin.

Itse koin, että StompHead oli innostavimmillaan silloin, kun soundissa oli pientä säröä. Ja itse asiassa oikein tehokkailla humbuckereilla puhdas soundi menikin aika itsestään ruvelle.

StompHeadissa itseäni ärsytti hieman sen tuuletin. Ymmärrän, että sellaista tarvitaan, eikä sen ääntä kaapin kanssa soittaessa kuulekaan. Sen sijaan jos kotioloissa käyttää StompHeadia pelkästään linjasoitossa, niin tuulettimen ääni kyllä helposti erottuu.

 

Kokonaisvaltainen paketti

Nykyään ei liene varsinaisesti puutetta hyväsoundisista etuasteista. Taurus-reseptin valtti onkin sen kokonaisvaltaisuus. Samassa paketissa on etuaste linjasoittoon sekä tehokas vahvistinnuppi treeni- ja keikkakäyttöön, efektisilmukkaa myöten.

 

Image

 

Ja se itse tärkein, eli soundi on kunnollinen, ja joissain tapauksissa sillä korvaa ihan oikean putkivahvistimen. Toisaalta tämän hintaluokan vahvistimessa linjalähtö voisi olla myös XLR-muodossa. Tuuletin on hieman äänekäs, mutta se tulee esiin vain todella hiljaisessa ympäristössä.

StompHead-vahvistimien hinta ei tee niistä ihan heräteostosta ainakaan useimmille meistä, vaan investointi vaatii jo pohtimista sen suhteen, onko hankinnalle riittävästi tarvetta. Lähin vastine mikä nyt äkkiä tulee mieleen olisi BlueGuitarin Blue Amp, joka on vielä hinnakkaampi. Jos Taurus StompHeadin ominaisuudet miellyttävät, niin suosittelen kyllä ehdottomasti kokeilemaan.

 

Taurus StompHead 2 Classic

Analogivahvistin MasterTube-teknologialla

• suunniteltu ja valmistettu Sopotissa, Puolassa
• Teho: 60/25 wattia (4 ohm, 8 ohm, 16 ohm)
• kaiutinlähdössä automaattinen impedanssin tunnistus
• putket: 1 × 12AX7
• kanavat: Clean ja Lead
• jalkakytkimet: Channel [Clean/ Lead], Mute
• Clean-kanavan säädöt: Bass, Middle, Treble, Crunch, Volume
• Lead-kanavan säädöt: Drive, Bass, Middle, Treble, Volume
• presence-kytkin
• gain-boost tuloliitännälle +6 dB
• sarjaan kytketty efektisilmukka
• linjalähtö kaiutinsimulaatiolla
• erillinen tuloliitäntä ulkoiselle kontrollerille
• mitat: 80 × 290 × 190 mm
• paino: 1,8 kilogrammaa
• hinta: StompHead 2 Classic: 478 e, 
StompHead 3 Classic: 648 e

Lisätiedot: Nordsound

••• 

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2018. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

Lisää nettiin avattuja laitetestejä näet alempaa tältä sivulta ja voit selata niitä myös tästä.