Nayteikkuna

Yamaha Revstar – rokkikitaroita Japanista

Revstar-sarjan muotokieli on saanut inspiraationsa perinteikkään japanilais-valmistajan vanhemmista malleista, erityisesti Super Flighter- ja SG2000-kitaroista. Revstar ei kuitenkaan ole uusintapainos, vaan ihan oikeasti uusi Yamaha-kitara, jonka design on hakenut vaikutteita kitaramaailman ulkopuoleltakin.

Yamaha on tunnetusti monialayritys, jonka tuotevalikoimaan kuuluvat myös moottoripyörät. Revstar-kitarasarjan suunnittelussa vaikutteita onkin haettu tuosta maailmasta, tosin tässä tapauksessa erityisesti 1960-luvun Lontoossa nähtyjen Café Racer -custompyörien ulkonäöstä. Tämä näkyy erityisesti metalliosissa, kannen viimeistelyssä sekä muutamassa mallissa värissä ja plektrasuojan materiaalissa.

Merkittävintä on kuitenkin se, että Revstar on pitkästä aikaa aivan uudenlainen sähkökitaramalli Yamahalta. Mallisto käsittää kahdeksan kitaraa, jotka eroavat toisistaan etupäässä mikrofonien ja värin suhteen, mutta joissain tapauksissa myös muilla tavoin. Vaikka kitarat on suunniteltu Japanissa, ainoastaan malliston kallein soitin, Revstar Professional (RSP20CR), rakennetaan siellä. Muut sarjan kitarat valmistetaan Indonesiassa, kuten testiin saadut mallit RS620 ja RS720B.


Moitteetonta jälkeä

Testikitaroissa on umpinainen mahonkirunko, jota peittää loimuvaahterakansi. Kannen ja virityslavan maali on hiottu hitusen kuluneen näköiseksi, sen sijaan koko selkäpuolen peittää normaali lakkaus. Työnjälki on moitteetonta.

 

Molempien soitinten tasapaino oli istuessa luonteva. Seisten soittaessa 620 asettui ohuen ja liukkaan hihnan kanssa luontaisesti vaakasuoraan asentoon. Omalta kannaltani tuo asento tuntui hitusen kaulapainotteiselta, mutta jollekin toiselle se voi toki olla luonteva asento soittaa. Soittaminen joka tapauksessa onnistui, sillä kaula pysyy kyllä soittaessa käden varassa. Jos asia haittaa, leveä nahkahihna poistanee ongelman – hihnatapin paikka lienee jo optimaalinen.

720B ei ollut kaulapainotteinen, sillä siinä runko on painavampi; jopa sen verran, että kaltaiseni kevytrakenteinen saattaisi olla sen kanssa pidempään seisoessa kovilla. Kitarassa on Bigsbyn vibrakampi, joka tietysti lisää painoa, mutta olisiko tähän yksilöön sattunut myös hiukka painavampi mahonkipala runkopuuksi, mene ja tiedä.

 

Helpposoittoinen kaula

Kitaroiden kaulat ovat muotoilultaan identtiset, miellyttävän pyöreää c-profiilia. Kaulapuolelta löytyy lisääkin soittoa helpottavia asioita. Ruusupuutelaudassa on jumbo-nauhat, mitkä osaltaan tekevät tuntuman helpoksi ja nopeaksi. Ja koska kaulaliitos on sulava, likkien tai asteikoiden soittaminen jopa 17. nauhan yläpuolelta käy vaivattomasti.

Akustiselta soundiltaan Revstar on (ainakin tehtaalla asennetuilla D’Addarion nikkelikielillä) melko kirkas. Soinnissa oli vielä uudenkarheutta, mutta ääni oli perusterve ja dynamiikkaakin riittävästi. Matalat kielet soivat varsin ponnekkaasti. Huoliteltu työ ja tarkat säädöt myös kuuluvat: venytykset soivat hyvin ja satulapään sointuotteet soivat vireisesti ja kevyesti painaen.

 

Humbucker tai yksikelainen

Revstar 620-mallin mikrofonit ovat Yamahan YGD-sarjan VH5-humbuckereita, joissa on alnico 5 -magneetit. Soinnillisesti tässä on haettu modernisoitua vintage-soundia. Tulos on varsin ”rock” – keskialueelta vahva, iso ja dynaaminen, vaikka vahvistinsäröä ei ollutkaan mitenkään mahdottomasti.

Suurin soundiero oli luonnollisesti talla- ja keskiasennon välillä. Talla-asento soi tanakasti, vailla turhaa honotusta. Etumikrofoni taas tuottaa hallitusti alakeskialuetta ja matalia taajuuksia. Voimakkuuden lasku kitaran säätimellä tuotti terveen soundin ilman varsinaista yläpään hävikkiä.

Molempien kitaroiden tone-säädössä on lisätoimintona ns. Dry Switch -nostokytkin, jolla mikrofonit puolittuvat, mutta samalla myös niiden alarekisteri leikkaantuu. Suurin vaimennus tapahtuu matalilla taajuuksilla, mutta alakeskialueellakin se on huomattava. Kitaran yksikelaiset soundit tuovatkin näin jotain tyystin erilaista soundipalettiin. 620-mallissa keskiasennolla saa pehmeän välisoundin, ei aivan samanlaista kuin Stratossa, mutta käyttökelpoisen joka tapauksessa.

Kun Dry Switch oli päällä, pääsin vielä puhtaaseen sointiin kitaran volumepotikkaa tarpeeksi hiljentämällä, vahvistimen säröasetuksia muuttamatta. Kätevää.

720-malliin on asennettu Tron-tyyppiset VT5-humbuckerit, joiden lähtöteho on paljon hiljaisempi kuin tavallisissa humbuckereissa. Tron-mikrofonit ovat tuttuja esimerkiksi Gretschin kitaroista. Kun kokeilin tätä kitaraa samoilla vahvistimen asetuksilla kuin edellistä, sain esiin miedomman särön, jonka pystyi tone-potikalla putsaamaan puhtaaksi soundiksi.

 

Puhtaalla soundilla ja maltillisella säröllä soittaessa nämä mikrofonit tuottavat Bigsby-kammen kanssa oikein mukavia soundeja. Soinnin yläkerta tulee pienen särön kera ilmoille kirkkaan rapeana, mutta ei riipivästi. Särön luonne tuntui hieman avoimemmalta, eikä se ole niin paksu kuin tavallisilla humbuckereilla. Puhtaalla soundilla oma suosikkini oli talla-asento, jolla sai hienon soundin melodioihin ja komppeihin.

Puolitetuilla mikeillä soittaessa esimerkiksi keskiasennon luonne oli sekin hieman erilainen kuin tavallisen puolitetun humbuckerin. Ja mikä parasta puolitus ei tuo mukanaan hurinaa kummassakaan kitarassa.

 

 

Uutuus vailla lastentauteja

Revstar-sarjan soittimet on tämän otannan perusteella varustettu kunnollisella elektroniikalla, eikä työn jäljestäkään ole huonoa sanottavaa. 620 on selkeästi rokkisärökitara, mutta mikrofonien puolittaminen Dry Switchillä laajentaa palettia niin, että kitaralla voi selvitä aika monenlaisistakin soittotilanteista. 720-mallissa Bigsby-kampi ja Tron-mikrofonit ohjaavat soittoa taas omaan suuntaansa. Ainoan pienen miinuksen annan tuon kitaran painavuudesta.

Olisi ollut mukava verrata näitä kitaroita myös Revstar Professional -malliin ja saada vastaus siihen kuinka suuri soinnillinen ero sarjan lippulaivalla on näihin perusmalleihin. Professionalin hinta nimittäin pompsahtaa lähes tuplaksi verrattuna 620-malliin, ja se onkin tilattava erikseen.

Yamaha on ollut tunnettu siitä, että se tekee alhaisemmissakin hintaluokissa hinta/laatu-suhteessa hyvin soivaa ja huolella rakennettua kitaraa. Näiden kahden kitaran kohdalla ollaan jo enemmänkin keskihintaisten joukossa, ja mielestäni ansiosta. Yamahan hyväksyntä löytyy Hanko-merkin muodossa.

 

Yamaha Revstar

Uusia sähkökitaroita Yamahalta

• Suunniteltu Japanissa, valmistettu Indonesiassa
(Revstar Professional valmistetaan Japanissa)

Molemmissa kitaroissa:
• runko: mahonkia loimuvaahterakannella
• kaula: mahonkia, liimaliitos, ruusupuuotelauta
• soiva kieltenpituus: 24 3/4" (628,6 mm)
• otelaudan kaarevuus: 13 3/4" (350 mm)
• jumbonauhat
• kolmiasentoinen mikrofonikytkin
• säädöt: master-voimakkuus ja -sävysäätö, 
jossa Dry Switch -nostokytkin hurinattomaan puolitukseen ja alataajuuksien suodatukseen

RS620:
• mikrofonit: Yamahan vintage-tyylinen humbucker alnico 5
• talla: säädettävä wrap-around
• hinta: 799 euroa

RS720B:
• mikrofonit: Yamahan Tron-tyyliset humbuckerit alnico 5
• talla: Tune-o-Matic, Bigsby B50 (valmistettu lisenssillä)
• lukkovirittimet
• hinta: 999 euroa

Lisätiedot: F-Musiikki
 

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 2/2016. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Tuote on edelleen ajankohtainen ja tekniset sen ominaisuudet vastaavat testattua laitetta.

Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

 

 

06.05.2017
|
Timo Östman
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy