Whale and the Village: Between the Tracks

Itselleni ennestään tuntematon turkulainen Whale ant the Village soittaa akustista nykyfolkiaan mukavan monisävyisesti. Tässä tapauksessa ”nykyfolk” on ehkä enemmänkin pop-sävytteistä, ei niinkään perinteisempää folkia.

Irene Jussila (laulu, kosketinsoittimet), Petteri Granberg (kitara, lyömäsoittimet) sekä Lauri Haario (laulu, kitara, banjo, mahdoliini ja huuliharppu) ovat myös kaikki osaavia laulunkirjoittajia, ja ensialbumi onkin hyvä kokonaisuus myös tällä saralla. Levyllä ei mielestäni ole turhia renkutuksia, vaan kokonaisuus on mietityn oloinen. Osa kappaleista on myös korvaan tarttuvaa sorttia.

Soitannollisesti WATV:n ilmaisu ei ainakaan levyllä perustu minkään tietyn soittimen virtuoosiseen käsittelyyn, vaan enemmänkin muutaman soittimen luomaan kerroksellisuuteen. Ajoittain bändi lähestyy soinniltaan hieman leirinuotiosoitantaa, millaisesta itse en oikein tahdo levyltä kuunneltuna innostua. Ehkäpä myös hivenen laveampi äänimaailma aika ajoin miellyttäisi allekirjoittanutta.

Kokonaisuudessaan Between the Tracksin tuotanto on kuitenkin mallikasta jälkeä. Ja mikä tärkeintä, kappaleet, laulu ja soitanta ovat ovat toimiva yhtälö. Whale and the Village tuntuu löytäneen oman juttunsa.

Whale And The Village facebookissa

Whale and the Village: Between the Tracks (Karhuvaltio Records, 2015)

11.02.2015
|
Timo Östman
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy