Years – musiikkia kuin mielikuvavirtaa

Image

Nyt on taitoa ja näkemystä mistä ammentaa – Markku Ounaskari, Kari Heinilä, Lena Willemark ja Anders Jormin ovat kukin omalla sarallaan äärimmäisen ansioituneita muusikoita, joiden meriittilistoilla riittää palkintoja, kunniamainintoja ja nimekkäitä soittokumppaneita.

Years-levyllä kvartetin taidot pääsevät esiin varsin vapaasti, ja leimallisinta tälle musiikille on perinteisten kansanmusiikista kumpuavien melodioiden muuntelu vuolaana ja moniin suuntiin ryöpsähtelevänä tajunnavirtaprosessina, jossa kuuluu aineksia myös jazzin, uudemman taidemusiikin ja maailmanmusiikin piiristä.

Kokeellisuus lienee Years-levyn avainsana niin yksilösuoritusten kuin kombon yhteissoinninkin osalta. Vaikka yhtäällä esimerkiksi foni seuraa ja myötäilee paikoin hyvinkin tarkkaan laulumelodiaa, ja toisaalla basso antaa pohjaäänen lisäksi selkeän harmonisen muodon laulun tueksi, on säestys pääosin varsin viitteellistä, eikä laulumelodiakaan kiveen hakatulta vaikuta. Eräänlainen etsivä makustelu leimaa aiheiden kehittelyä ja jyviä seulotaan akanoiden seasta realiajassa, kuuntelijan läsnäollessa. Ääniä varistetaan, kuulostellaan, osaa toistellaan muovattuna, osa vain hylätään. Syntyy sellainen vaikutelma, että koko musiikin syntyprosessi on paljastettu avoimeksi.

Sattumanvaraista ei Years-levyn musiikki missään nimessä ole, vaan selvä määrätietoisuus kuuluu kyllä kaikesta. Silti lähestymistapa on kuuntelijan kannalta haastava, sillä musiikin muoto muuntuu alati kuin pilvet taivaalla – se mikä äsken näytti joltain, onkin kohta ihan jotain muuta. Osasia koossa pitävää grooveakaan ei liiemmin suosita, vaan jonkinlainen muusikoiden keskinäinen vuoropuhelu sitoo väljästi palasia toisiinsa.
Jos kaikki tämä tapahtuisi konsertissa, kuulijan silmien edessä, se olisi todennäköisesti antoisampaa. Pelkästään äänien kautta tapahtumat jäävät helposti etäisiksi, ja tekijöiden tunnelmointi ainakin itselleni vieraaksi. Alkukantainen ja alkuvoimainen ovat loppujen lopuksi kovin lähellä toisiaan, enkä ole kaikin osin varma kumpaa tällä levyllä on tavoiteltu ja kumpaa on syntynyt. Mikäli tämän tyyppinen lähestymistapa musiikkiin kuitenkin puhuttelee yleensä, niin Years on varmasti mieluisa kuuntelukokemus.

Markku Ounaskari, Kari Heinilä, Lena Willemark ja Anders Jormin, ”Years” (Eclipse Music 2014)

Levyä myyvät mm.