IK Multimedia iRig 2 – iKitaraa toisessa polvessa

Image

IK Multimedian iRig on valmistajansa mukaan rikkonut viidessä vuodessa yli miljoonan myydyn laitteen rajan ja uuden version myötä odotukset jatkostakin ovat kovat.

Alunperin iPhonelle suunniteltu iRig on sovitin, jolla kitaran voi kytkeä suoraan puhelimen kuuloke/mikrofoniliityntään virtuaalisten kitaralaitteiden ja tallennusohjelmien käyttöä varten. IK:n oman AmpliTube-softan lisäksi iRig palvelee liitäntänä Applen GarageBandin ja monen muun aplikaation kanssa.

Nyt IK Multimedia on lanseerannut kakkosversion, jossa alkuperäisen putkilon sijasta on neliskanttinen ja toiminnoiltaan uusittu pikkurasia kitaran ja kuulokkeiden kytkemiseen.

Liitännät kitaralle ja kuulokkeille ovat ennallaan, samoin johto älylaitteen liittämistä varten. Kovopuolta on kuitenkin kehitetty, kun uuden gain-säädön ansiosta iRig 2:n vahvistuksen saa sovitettua juuri passelisti kitaran tai basson signaalitasoon, olipa käytössä passiivinen tai aktiivielektroniikalla varustettu soitin.

Käyttö jonkin aktiivisen laitteen perässä onnistuu sekin tasonsäätimen ansiosta nyt kätevämmin, joten kitaran voi ensin kytkeä vaikka rakkaimpaan vuosikerta-fuzziin ja vasta siitä iRig 2:n kautta virtuaaliseen maailmaan. Kakkossukupolven laite huolii myös linjatason signaalin nurisematta. 

Tuore iRig 2 tuo myös keikkakäyttöön uusia ominaisuuksia, kuten normijakilla toteutetun lähdön joko kitaravahvistimeen tai aktiivikaiuttimeen liittämistä varten, jolloin virtuaalivahvistinten ja efektien soundit saa suoraan osaksi lavakalustoa.
Uuden FX/THRU-toiminnon ansiosta älylaitteen läpi saa nyt myös täysin kuivan signaalin, jos haluaa hyödyntää puhelintaan vain viritysmittarina, tai tallennusvälineenä.

Pakettiin kuuluu iRig 2:n lisäksi sopiva pyykkipoikakiinnike ja pätkä velcroa, joilla rasian saa kiinni vaikkapa mikrofonitelineeseen.

Image

Uutta on myös soveltuvuus käyttöön iPodin, iPhonen ja iPadin lisäksi nyt myös Android-järjestelmää käyttävien Samsung Galaxy Note 3:n ja Note 4:n, sekä Galaxy Edgen ja Galaxy S5:n kanssa. Tuloillaan oleva S6 löytyy sekin yhteensopivien laitteiden listalta.
Ilmaisversio  Amplitudesta toimitetaan iRig 2:n kera

Valmistajalta kerrotaan, että uusi versio iRig 2:sta tuodaan myyntiin samalla hinnalla kuin ykköspolven laite.


Lisätiedot: Into Luthman