Lintec – miltei kuin Pultec

Image

Ekvalisaattoreiden kestosuosikki innoittaa yhä uusia valmistajia.

Pultec on käsite, jonka juuret juontavat 1950-luvun audiotekniikkaan. Täsmenteellä "program equaliser" -nimikoitu taajuuskorjain pystyi sellaiseen mihin muut eivät ja se teki laitteesta kestosuosikin. 
Alkuperäisiä 50- ja 60-lukujen yksilöitä on edelleen käytössä, ja analogilaitteiden valmistajat tuovat markkinoille yhä uusia, enemmän tai vähemmän uskollisia toisintoja. Tuorein on ilmeisesti Lindell Audion Lintec, ruotsalainen tulkinta periamerikkalaisesta ekvalisaattorista.

Tunnetuin Pultecin ominaisuus lienee mahdollisuus samanaikaisesti sekä korostaa että vaimentaa bassotaajuuksia. Koska korostus ja vaimennus ovat itsenäisiä toimintoja, jotka eivät ole toistensa peilikuvia eivätkä siis kohdistu samoille taajuusalueille, voi vaikkapa bassorummun syvintä tömähdystä korostaa samalla kun hieman ylempänä vaimennetaan kerrannaisia, jolloin rummun soundi tukevoituu, mutta se ei silti syö miksauksesta tilaa ylempiin bassotaajuuksiin tukeutuvilta soittimilta.

Sama idea toistuu myös ylätaajuuksilla, jossa itsenäisten kello- ja hyllykorjainten yhteiskäytöllä voi tuottaa helposti vastaavan ilmiön. 
Kun huomioidaan, että Pultec on putkitekniikalla toimiva analogilaite, jolla on jokin ominaissoundi ja tietyt ekvalisoitaessa ilmenevät suotuisat sivuvaikutuksensa, ei erityisasemaan nousu ole yllätys.

Image

Lindell Audion Lintec toisintaa Lintecissä esikuvansa säädöt ja toiminnot uskollisesti. Putkikytkennän sijaan Lintec on kuitenkin rakennettu puolijohteilla, valmistajan mukaan syynä valintaan ovat näin saavutettava kohinattomuus sekä toiminnan tarkkuus. 
Kahden laitteen taajuusvasteen luvataan poikkeavan toisistaan enintään 1/4 desibelin puitteisssa, jolloin stereomateriaalin muokkaus kahdella erillisellä monolaitteella onnistuu tarkemmin ja stereokuva säilyy täsmällisempänä.

Uutta on myös signaalitasoa osoittava kookas neulamittari.

 

Image

Laitteen takalaidan tulo- ja lähtöliitännät on toteutettu TRS-jakein. Säätöruuvit mittarin kalibrointiin ja lähtösignaalin tason asetukseen kuuluvat Lintecin varusteluun. 

Lisätiedot: Lindell Audio