Riffi 2-2024 Lauri Schreck tuotteliaana

|
Image

Puhuri-yhtyeen muodostavat rumpali Tomi Salesvuo, basisti Timo Luukkonen sekä Lauri Schreck, bändin laulaja-kitaristi. Puhuri julkaisi juuri uuden levyn, ja lisäksi Schreck on opetustyönsä ohessa kirjoittanut niin ikään juuri julkaistun, perusteellisen kitaransoiton oppikirjan. Siinäpä syytä kerrakseen haastattelulle.

Teknistä laitteistoa kuvatuotantoihin vuokraava Kinos Rentals ja elokuvaääneen erikoistunut Kalevala Studio puolestaan perustivat yhdessä Audioakatemian, jonka järjestämät kurssit on suunniteltu syventämään ja laajentamaan alalla työskentelevien ammattitaitoa. Elokuvamiksaaja Sami Sarhamaa kertoo Riffin lukijoille, mistä oikein on kyse.    


Molemmat jutut voit lukea Riffin printtinumerosta 2/2024.

Tilaa irtonumero kotiin kannettuna hintaan 12,70 € (sis-postikulut).

Riffiä myyvät myös Lehtipisteen myymälät kioskeissa ja marketeissa sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Voit tilata lehden itsellesi edullisesti myös esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Digitaalinen Riffin näköispainos on myynnissä Lehtiluukku-palvelussa.