Kanadalaisella kitaranrakennus-taidolla on Suomessa hyvä maine. Onko laatu läsnä silloinkin, kun kitara maksaa kuutisensataa euroa, kuten Art & Lutherien kaksikko.
Art & Lutherie on yksi kanadalaisen Godin-brändin akustisen kitaran merkeistä, kuten myös Simon & Patrick, Seagull ja Norman. Art & Lutherie -soittimia on Suomessa ollut myynnissä jo aikaisemminkin, mutta äskettäin yhtiö esitteli uuden mallistonsa. Nykyään sen edustuksesta Suomessa vastaa F-Musiikki.
Näinpä olikin hyvä aika ottaa mittaa näiden soittimien nykykunnosta. Varsinaisesti Art & Lutherie mallistoon kuuluu tällä haavaa kolme kitaramallia (Americana, Legacy ja Roadhouse). Otimme testiin näistä kaksi ääripäätä: Roadhouse edustaa siroa parlor-mallia (toisin sanoen salonkikitaraa), kun taas Americana on Dreadnought-kokoa, jossa kaikukopalla on mittaa selvästi enemmän.
Tehokkuudella hinta kuriin
Art & Lutherie -soittimissa käytetään valmistajan mukaan 95-prosenttisesti paikallista puuta. Kitarat valmistetaan käsityönä, mikä tietysti on tässä tapauksessa hieman suhteellinen käsite. Tuskinpa kukaan ajatteleekaan, että tämän hintaluokan soittimet olisivat perinteisen yksilöllisenä käsityönä syntyneet.
Oli miten oli, molemmat kitarat näyttävät tyylikkäiltä, ja lopputulos on yksityiskohtia myöten huoliteltu. Kuten edullisimmissa mallistoissa on yleensä tapana, on näissäkin kitaroissa hyödynnetty mahdollisimman paljon samoja materiaaleja. Vaikka Roadhouse ja Americana ovat kopan mitoiltaan erilaisia, niiden muut mitat ja kaikki materiaalit ovat täsmälleen identtiset. Sillä erotuksella, että parlor-mallissa kaulan kiinnityskohta on 12. nauhalla, kun taas Americanan kaula ja koppa kohtaavat 14. nauhan kohdalla.
Kitaroiden kannet on valmistettu kokopuisesta kuusesta. Kannen materiaalin ilmoitetaan lisäksi olevan ”pressure tested”, jolla ymmärtääkseni tarkoitetaan sitä, että kansi on todettu jäykkyys/värähtely-ominaisuuksiensa suhteelta optimaaliseksi. Kantta tukevassa X-rimoituksessa on käytetty Adirondack-kuusta. Kuulostaa hyvältä.
Kitaroiden sivut ja pohja puolestaan on tehty kolmikerroksisesta kirsikkapuu-laminaatista. Kirsikkapuun soinnin valmistaja kuvailee sijoittuvan mahongin ja vaahteran välimaastoon. Kaula puolestaan on juuri vaahteraa, kun taas otelauta ja talla on tehty ruusupuusta. Satula ja tallan satulaosa ovat oikean luun sijaan synteettistä Tusq-materiaalia, mikä ei ole välttämättä yhtään huonompi vaihtoehto. Virityskoneistojen ilmoitetaan toimivan 18:1-välityksellä, mikä taitaa nykyään olla aika tyypillistä.
Roadhouse blues
Tällä vuosituhannella vanhankaltaiset pikkukitarat ovat tulleet jälleen muotiin, ja juuri sellainen Roadhouse on. Kyseessä on erittäin helppo instrumentti soittaa, ja tällaista kannattaa kokeilla, jos isommat koppamallit tuntuvat raskailta ja hankalilta. Kaula on järkevästi muotoiltu, sitä oli mukava soittaa. Ihan ohkaisimmasta päästä se ei ole, mikä on hyvä, sillä tuskin kukaan enää näinä päivinä odottaakaan ostavansa akustista kitaraa sähkökitaran kaulalla.
Kielten soiva pituus on kaikissa uusissa Art & Lutherie -malleissa 24,84 tuumaa, mikä itsessään jo tekee soittotuntumasta helpohkon. Tästä huolimatta Roadhouse soi standardivirityksen ohella mallikkaasti esimerkiksi dadgad-vireessä. Virityskoneistojen toimintaan en kiinnittänyt huomiota, mikä on tässä hintaluokassa aina hyvä merkki. Ne vain toimivat. Voisikin summata, että kyseessä on valkoisine muovilistoineen kaikkineen vuosikymmenien takaista tyyliä henkivä kitara, jonka toimivuus kuitenkin on tätä päivää.
Roadhousen soundi on pienemmille kitaroille tyypillinen, keskialuevoittoinen ja napakka atakiltaan. Siinä on sitä ”mojoa”, jota esimerkiksi blues-tyyliset soittajat usein hakevat. Soinnissa on kuitenkin sopivassa suhteessa myös pehmeyttä, eikä alakerta tunnu liian ontolta. Soololinjoja soitellessa taas tuli mukavasti esiin korkeiden sävelten mehukaasti lävähtävä klangi.
Roadhouse on varustettu Fishmanin Sonitone -mikrofonilla, ja aktiivielektroniikan täydentävät volume- ja tone-säätimet. Ne on piilotettu kannen reunan alle ääniaukon kohdalla. Sähköisestikin Roadhouse säilytti miellyttävän soinnin, kunhan tone-säätöä ei vääntänyt aivan tappiin; keskipäivän paremmalla puolella (noin klo 14) ääni soi omaan korvaani tasapainoisimmin. Balanssi riittävän alataajuuden ja sopivan kirkkauden suhteen löytyi kyllä. Esivahvistimessa on hyvin tehoa, ja säädöt toimivat muutenkin moitteettomasti. Oma kestomotkotuksen aiheeni ovat nämä ääniaukkoon piilotetut säätimet – niiden kanssa pelaaminen ei mielestäni tunnu oikein luontevalta koska säätimet eivät ole kokonaan silmien edessä. Monet varmaankin ovat asiasta toista mieltä, ja toki tällainen ratkaisu on ulkonäöltään vanhahtavaksi rakennetussa kitarassa mitä sopivin.
Americanaa
Dreadnought-mallinen Americana on tietenkin erilainen Roadhouseen verrattuna. Sitä se on niin tuntuman kuin soinnin luonteen suhteen. Ensinnäkin sillä soittaminen vaatii hieman enemmän työtä, koska koppa on isompi. Kun tämän lähtökohdan ottaa huomioon, voi sanoa, että ihan helppo oli tälläkin kitaralla soitella. D-mallin kitara tuntuu D-mallilta.
Soinniltaan Americana vastasi sitä mielikuvaa, minkä se ulkoisesti antaa. Roadhouseen verrattuna sointi oli hieman pehmeämpi ja bassovoittoisempi. Biisejä säestävät harjauskompit tai näppäilyt hoituvat tällaisella kitaralla luontevasti. Soinnin yläkerta oli kirkas, ja matalat taajuudet soivat vahvasti esimerkiksi sointukomppien bassokuljetuksissa. Dynamiikan suhteen kitara tuntui soivan hieman kompressoituneesti, mutta havaitsin myös, että sointi alkoi avautua jo testisoittelun aikana. Myös sooloillessa soundi miellytti, vaikkakin aivan hienoista särinää saattoi havaita joissakin nauhaväleissä, eikä kokemus tässä mielessä ollut aivan yhtä puhdas kuin Roadhousen kohdalla.
Americana on niin ikään varustettu aktiivielektroniikalla, Godinin omalla Q1T -systeemillä. Sen säätimet on perinteiseen tyyliin upotettu kopan ylälaitaan, ja volume-säädön lisäksi soittaja voi operoida treble- ja bass-säätöjen avulla. Elektroniikkaan on yhdistetty karsittu kromaattinen viritysmittari, jossa korotusmerkillä ilmoitetaan sekä ylennetyt että alennetut sävelet. Vireen referenssitaso on kiinteästi 440 hertsiä.
Volume-säädintä käyttäessä kävi selväksi, että ääntä tulee kanavaan kiitettävällä voimalla, ja sekä treble- että bass-säädin toimivat lineaarisesti. Jälleen se omaa korvaani miellyttänyt sointi löytyi siten, että säädöt olivat melko lailla keskikohdassa, treble ehkä hienoisen korostettuna. Viritysmittari toimi niin ikään odotetun lailla, ja keikkavirittäminen sillä varmasti taittuu.
Ihan kokeilun halusta vertasin molempien testikitaroiden soundia pariin käsintehtyyn akustiseen kitaraani, kuullakseni miten hyvin nämä lupaavasti soineet budjettikitarat pysyvät kyydissä. Rinnakkain kuultuna toki eron kuuli mitä tuli dynamiikkaan, täyteläisyyteen ja soinnin nyansseihin, vaikkakin tiedostinkin hieman epäreilusti vertailevani vuosia soitettuja ja suoraan pakkauksista otettuja soittimia. Jos taas ajatellaan asiaa hinta/laatusuhteen kautta, niin Art & Luthier -kaksikko pärjäsi, sanoisinko erinomaisesti, ja lisänä niissä on kuin kaupan päälle elektroniikka.
Keikalle tai kotiin, mikä ettei
Onhan näissä rahalle vastinetta, täytyy sanoa. 500–600 euron hintaisiksi Art & Lutherien kitarat soivat kyllä hyvin, ja niiden kokopuinen kuusikansi on selvästi asiallista laatua. Ainakin tehtaalla asennetuilla kielillä kitaroita leimasi kiitettävän pitkä soivuus, enkä varsinaisia lastentauteja havainnut. Elektroniikkakin toimi molemmissa asiallisesti aina helppoa pariston vaihtoa myöten, joten keikkavalmiita kitaroitahan nämä ovat.
Americana sopii mielestäni parhaiten sellaiselle, joka soittaa paljon komppeja ja haluaa kitaran soivan alarekisteristä jämäkästi ja yläkerrasta kirkkaasti. Roadhouse taas on ehkä ensisijaisesti sormisoittajan peli, ja sen soundi istuu esimerkiksi blues/folk-henkiseen sormipikkaukseen luontevasti. Taipuu se myös komppaamiseen aivan hyvin, kunhan ei odota älyttömän massiivista alakertaa. Se myös kallistui omassa vaakakupissani hienoiseksi suosikiksi.
Molemmat Art & Lutherie -kitarat taipuivat ominaissoinnistaan huolimatta monipuoliseen soittoon. On todettava, että budjetti-akustisten markkinapaikalta löytää nykyään monia vaihtoehtoja, mutta nämä kannattaa kyllä ottaa huomioon.
Art & Lutherie Roadhouse & Americana
Godin Q1T (Americana)
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2017. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.
Lisää nettiin avattuja laitetestejä näet alempaa tältä sivulta ja voit selata niitä myös tästä.
