Nayteikkuna

Crumar Seven – ihastuttavaa retroa!

Perinteiseen tapaan omaan tolexilla verhottuun kuljetuskoteloonsa rakennettu sähköpiano virittelee nostalgista tunnelmaa, mutta sen pääasiassa mallintamalla tuotettavat soundit ovat ehtaa nykyaikaa.

 

Crumar Seven on rakennettu retrotapaan koteloon, jonka sisällä kulkevat pianon lisäksi myös kopan pohjaan soiton ajaksi kierrettävät putkijalat. Laite ei, kiitos puisen kotelonsa, ole mikään kevyin kantaa: 23,5 kiloa alkaa kummasti tuntua portaikossa, tavallaan nostalgista sekin.

 

 

Sevenin fyysinen tuntu on laadukas, ja koskettimisto on lievästä raskaudestaan huolimatta oikein hyvä soittaa. Tatsi ei ole mitenkään liian kaukana Rhodesista. Olisin toivonut ihan pikkuisen nopeampaa palautumista, mutta toisaalta koskettimissa on painoa sen verran, että vääriä ääniä ei tule pimputeltua siinä määrin kuin kevyemmällä saisi aikaan. 

Sevenin soundit ovat muuten enemmän kuin kohdallaan. Ne räkäisevät takaisin juuri oikein, jos koskettimistoa kurittaa, ja hyrisevät tyytyväisinä hiljaa, kun malttaa olla rankaisematta. Ylipäätään pitää todeta, että soitettavuus klavinettien ja sähköpianojen suhteen on huikea.

 

 

Soittimen liitännät ovat vasemmassa päädyssä – iso plussa! Samasta paikasta löytyy myös upotettua mallia oleva WiFi Reset -kytkin, kone kun osaa luoda oman WiFi-hotspottinsa erinäisiä applikaatioita varten. Vastakkaisessa päädyssä on luukku, jonne voi sujauttaa vaikkapa sustainpedaalin tai piuhat. Nesteiden säilyttäminen lokerossa kielletään jo käyttöohjeessa. 

Laitteessa on sisäinen virtalähde, jolle jokainen lavalla pimeässä kompasteleva roudari antaa siunauksensa.

 

 

Pianon etulaidassa on useampi säädin, joiden tekstien väritys on suhteellisen psykedeelistä. Värikkäillä teksteillä on kumminkin yhteys säätimien värikoodaukseen: sateenkaaren sävyt ilmaisevat esimerkiksi modulaatioefektin syvyyttä (depth), sinisenä sykähtelevä näyttää puolestaan modulaation nopeutta (rate). 

Nappeja ei tarvita miljoonaa, jos niiden tapa välittää tarvittava tieto on funtsittu fiksusti. Erinomainen valinta, tämä. Italialaiset osaavat kyllä nämä jutut.

Laitteen soundivalinta tapahtuu pankin (1-4) ja sointiryhmän (Tines, Reeds, Egrand, Clavi, DX EP, MKS EP, Vibes ja Grand) avulla. Soundivalinnan vieressä ovat kahden efektiprosessorin säätimet, ja kaikki tarpeellinen on todellakin kätevästi käsillä. Laite houkuttaa soittamaan ensin ulkonäkönsä puolesta, sitten käytettävyytensä puolesta. Suhteen sinetöi se, että tällä pelillä on miltei mahdotonta soittaa tyylitöntä kamaa (no, osasin senkin) – sen verran johdatteleva on laitteen ulkomuoto.

 

Piano ja sen etäiset sukulaiset

Vaikka Crumarin fokus vaikuttaakin olevan sähköpianoissa ja klavineteissa yms. epäpianoissa, saa laitteeseen ladattua valmistajan sivuilta Venice Grand -soundisetin, joka – kuten Dexibell Vivo S9 – haeskelee fiilistä italialaiselta pianovalmistajalta. Laitteen peruspianokin on oikein passeli, mutta jo valintapainikkeen sijoittaminen oikeanpuoleisimmaksi kertoo perusfilosofiasta olennaisen: pääpaino on toisaalla. 

Kuten mainitsin, mallinnuksen merkitystä äänentuoton kannalta painotetaan Sevenin tapauksessa. Sampleilta ei kuitenkaan ole vältytty, Grand-soundit käyttävät näytteitä. 

Laitteen polyfonia vaihtelee käytetyn äänentuottoalgoritmin mukaan: Tine- ja Reed-mallit ovat täydellä polyfonialla varustetut, samoin Vibes. Muissa soundeissa mallinnus takaa vähintään 28 ääntä (DX EP), mutta pompsahtaa jo 40:ään Grand-soundeissa (hybridiversioissa 88, jolloin osa äänen komponenteista toteutetaan sampleilla, osa mallinnuksella), ja MKS EP tarjoaakin jo 90 ääntä. 

Laitteen Sample Playback -mode, GSP-01, on 100-ääninen, SynthPad vain 16-ääninen. Numerot ovat kuin mittarit lentokoneessa, joissakin jutuissa hieno homma, mutta varsinainen äänimatkailu kannattaa tehdä tuijottamatta lukuja. Korostan: Seven soundaa mainiolle. Mainittakoon, että GSP-01:tä ei voi hyödyntää omiin sampleihin (ainakaan toistaiseksi), se voi toistaa ainoastaan Crumarin valmistamia samplesettejä.

 

Mausteet sekaan

Efektiprosessorit ovat tyylin mukaisesti retrohenkisiä perusjuttuja. Ykkösslotissa on tremolo, autopanner ja wah-wah (sekä pedaali- että lfo-pohjaiset versiot), kakkonen puolestaan huolehtii choruksista, phasereista, flangereista ja delaystä. Noiden kahden jälkeen signaali voidaan ohjata vahvistinsimulaattoriin, jossa sen saa kunnolla särölle tarvittaessa. Signaalitie viimeistellään reverbillä sekä kolmialueisella parametrisella ekvalisaattorilla. Jos soundin tueksi haluaa suloista mattoa, Crumar Seven hemmottelee Background Pad -efektillä soittajaa.

Laitteen sisäinen WiFi on tarkoitettu editorisoftalle, joka toimii HTML-sivujen kautta – webbiapplikaatio, siis. Editorilla ei voi tehdä ihmeitä, mutta ainakin laitteen perusvire, midikanavat sekä MIDI CC/PC voidaan määritellä ilman muutoin vaadittavaa näyttöpanelia, jota Sevenissä siis ei ole. 

Myös Wavetable Expansion -paketit asentuvat webbiapplikaation kautta. 

Efektiparametrien MIDI CC -koodit voidaan muuttaa mieleisiksi, niin ikään. Joissakin algoritmitapauksissa myös äänentuottokoneiston parametreihin voi kajota, ja silloin pääsee vaikuttamaan siihen miten ääni syttyy, sammuu, ja kuinka vasarat virtuaalisesti osuvat virtuaalikieliin, ynnä muuta. Parametrivalikoima on vakuuttava.

Mielenkiintoinen yksityiskohta löytyy laitteen manuaalista: tuotteella on periaatteessa vuoden takuu, mutta yksittäiset poikkeukset ovat jälleenmyyjän harkittavissa. Poikkeuksellinen kädenojennus loppukäyttäjän suuntaan! 

 

Harmittaa palauttaa

Aikoinani diggailin Crumaria, koska Duran Duranin Nick Rhodesilla oli Performer, ja sen hintelänsoliseva viulumatto oli kovasti mieleeni. Bändi oli aika lailla tyylin ruumiillistuma ja Crumar Performer pysyi hinkulistallani melko pitkään. Wendy Carlos puolestaan käytteli Crumar GDS:ää Tron-soundtrackillään (1982). Talousongelmat ja väärät tuotekehityslinjaukset hiljensivät 1970/80-lukujen new wave -bändien perusmerkin kuitenkin lopulta yli kahdeksi vuosikymmeneksi, kunnes 2008 tuotemerkin osti italialainen yritys, jonka huomassa Crumar tekee nyt varsin tyylikkään paluun.

Seven ei ole millään muotoa vain yksi muiden joukossa. Tykkäsi retrosta tai ei, tälle laitteelle on taatusti tilausta. Ja jos olen rehellinen, ottaisin olohuoneeni nurkkaan paljon mieluummin tämän kuin persoonattoman digipianon. En siis puhu pelkästään ulkonäöstä, vaan myös soundista ja tuntumasta. Tässä instrumentissa on luonnetta, joka useimmista kalpeista digikopioista tuntuu puuttuvan.

Crumar Seven

Sähköpiano retrohenkeen

• neljä soundipankkia
• kahdeksan soitintyyppiä + sample-optio
• painotettu koskettimisto, 73 kosketinta
• kaksi efektiprosessoria
• rakennettu puukoteloon
• pakettiin kuuluu suojapussi
• mitat: 110,6 × 44,7 × 19,0 (pit × syv × lev, cm)
• paino 23,5 kg
• hintaluokka < 2000 e

Lisätiedot: Tampereen Musiikki

••• 

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2019. Vastaavantyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

Lisää nettiin avattuja laitetestejä näet alempaa tältä sivulta ja voit selata niitä myös tästä.

 

07.11.2020
|
Petri Alanko
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy