Nayteikkuna

Gibson Les Paul Less+ & Les Paul Special – perinnekitaroita uusin maustein!

Vuosi 2015 jakoi Gibsonin malliston osapuilleen kahteen kategoriaan. Testikitarat edustavat ennakkoluulottomasti uudistettua USA-mallistoa, kun taas perinneratkaisut löytyvät jatkossa miltei poikkeuksetta Custom Shopin puolelta.

Uusi satulakonsepti, automaattinen virityskoneisto, muokattu otelautaprofiili, paksumpi otelauta – Gibson lähtee vuoteen 2015 uudistusten tulvalla. Tuntuu, että miesmuistiin ei iso G ole tarjonnut tällaista määrää uusia ominaisuuksia sähkökitaroissaan. Historiaan peilattaessa eivätä tällaiset muutokset ole kuitenkaan välttämättä niin yllättäviä. Osa Gibsonin innovaatioista on ollut edellä aikaansa ja esimerkiksi sen kitaravahvistimet olivat aikoinaan varsin kekseliäitä. Käypä esimerkiksi vaikka 1970-luvun alkuperäinen Les Paul Recording Model -kitarakin, joten valtavirrasta poikkeavia ratkaisuja ja eräänlaista Pelle Peloton -lähestymistapaa on kyllä nähty aiemminkin.

Tämänkertaisista uudistuksista automaattinen G-Force-virityskoneisto sekä messinkinen satulakonsepti löytyvät lähes kaikista Gibsonin USA-malleista ensi vuonna. Ainoastaan Les Paul Supreme, Firebird ja Derek Trucks SG toimitetaan tehtaalta perinteisillä virityskoneistolla. Testiin otetuissa Les Paul Less Plussassa ja Les Paul Specialissa on muitakin uudistuksia runsain mitoin.

 

Les Paul Less+ – kun lankkukitara hoikistui…

Les Paul Less Plus viittaa nimellään erityisesti soittimen runkoon.Toki se on edelleen mahonkia, ja sen päällä lepää kaareva vaahterakansi. Rungon paksuutta sen sijaan on ohennettu, ja taakse yläreunaan on tehty stratomainen loivennus mukavan soittotuntuman maksimoimiseksi.

Tämän ohella runkoa on kevennetty sisältä yhdeksän pienen kolon verran. Less Plus on siis varsin kevyt Les Paul -lajityypin edustaja; juuri niin kevyt, että kaulan ja rungon tasapaino hihnan varassa on vielä onneksi kohdallaan.

Koska itse en ole varsinaisesti Les Paulien parissa varttunut soittaja, sanoisin, että tämä on soittotuntumaltaan mukavin kokeilemani Les Paul. Kannen reuna toki on edelleen terävähkö, mutta ohuempi runko antaa käsivarrelle enemmän tilaa. Ja kuitenkin soinnillisesti kitarasta löytää edelleen sen tunnistettavan Les Paul-soinnin.


Miltä tuntuu leveämpi otelauta?

Otelautakäden puolella huomattavin muutos soittotuntumaan on kaulan leveyden lisäys. Kielten etäisyys toisistaan on kuitenkin jätetty ennalleen, eli näin sivuille on saatu lisää tilaa. Myös otelautanauhojen korkeus on aikaisempaa matalampi. PLEK-työstetyn kaulan viimeistelyssä ei ole valittamista, jälki on huolellista nauhojen päitä myöten ja tuntuma miellyttävä.

Kaulan/otelaudan leveyden lisäämisen vaikutuksesta leveys on nyt satulasta noin 4,6 senttimetriä. Tuntuma oli silti aivan miellyttävä, samoin kaula; ehkäpä se johtuu siitä, että leveys saa kaulan keskiosan tuntumaan laakeammalta. Toki muutaman päivän päästä otelautakäden peukalossa tuntui pientä rasitusta, mutta se lienee vain tottumattomuuden oireilua. Tällä leveydellä kielet eivät kuitenkaan taatusti lipsahtele vahingossa otelaudalta.


Yllättäen Gibson on vaihtanut satulan messinkiseen malliin, jonka korkeutta voi myös itse säätää tuosta vaan. Säätövara on mukava lisäominaisuus, itse sain haettua sopivan korkeuden aina slide-putkelle saakka. Koska konstruktiossa on myös nollanauha, kieliurat toimivat lähinnä kielten ohjureina, mikä tekee satulasta ehkä myös rakennusvaiheessa helpommin työstettävän.

Itselleni messinkiset satulat ovat tuttuja lähinnä lap steel -kitaroista, ja olen aina tykännyt niiden soinnista. Less Plussassakin ratkaisu toimi soundillisesti hyvin. Messinki tunnetaan hyvästä sustainista, ja nollanauha taas tuottaa avosoinnuilla soittaessa samankaltaisen klangin kuin muutkin otelautanauhat.

Toisaalta messinkisatula ei ole kuluessaan sen immuunimpi vireongelmille kuin vaikkapa luusatula, eikä kitkaakaan taida olla ainakaan vähempää. Itse asiassa jouduinkin hieromaan nollanauhan pintaa lyikykynällä, jotta sain kitaran palautumaan kunnolla vireeseen yläkielten venytyksissä, jotka etenkin kolmannesta nauhavälistä tehtyinä jättivät kielet ylävireisiksi venytyksen jälkeen.

Myös automaattiset koneistot jättivät toisen testisoittimista alkuun pikkuisen epätarkaksi, mutta nollanauhan käsittely auttoi venytysten jälkeiseen vireongelmaan ja samalla automaattisten virityskoneistojenkin tarkkuus parani selvästi.


Tehoa ja erottelevuutta

Elektroniikassa kahden itsenäisen voimakkuus- ja sävysäädön sijaan Less + tarjoaa molemmille mikrofoneille yhteisen master-sävysäädön. Toisen sävysäädön paikan asetelmassa on ottanut mikrofonien puolituskytkin. Se toimii kummallakin mikrofonilla.

Kitarassa on alkuperäisten PAF-humbuckereiden tapaan kaksi alnico 2 -humbuckeria, kaulamikrofonina 57 Classic ja tallapuolella 57 plus. Soundi on kuitenkin varsin tehokas, koska metallisuojat on jätetty pois. Myös musikaalista kirkautta ja erottelevuutta löytyy, eikä soundi tuntunut kirkkaillakaan säröasetuksilla turhan kireältä.

Se, että mikrofonit voi puolittaa on yksi kitaran plussa. Keskiasennossa tämä vaihtoehto oli mukavan pehmeä ja kaunis. Toki puolitettu humbucker on luonteeltaan erilainen kuin tavallinen yksikelainen mikrofoni, mutta ainakin tässä tapauksessa soundi oli hyvin luonteva. Itse olen valmis uhraamaan toisen itsenäisen sävysäädön tämän vuoksi.

Les Paul Special – kunnon rokkikeppi

Les Paul Specialin runko on niin ikään työstetty mahongista ja viimeistely on siistiä. Tällaisen kitaran soundi on tietenkin ilman vaahterakantta hieman pehmeämpi – joka tapauksessa kitara soi rotevasti. Soivuus on kunnossa, ja soittotuntuma on rungon pyöristysten ansiosta mukava.

Kaulaprofiili on identtinen Les Plussan kanssa, ja PLEK-työstökin yhtä huolellista. Valitettavasti tämä kitara ei kuitenkaan tullut testiin aivan yhtä optimaalisessa säädössä, vaan wrap-around-talla oli kutoskielen kohdalta turhan matalalla ja myös hienovireeltään väärin säädetty. Tämä on toki säätöasia, eikä vaikuttanut itse kitaran mainioon ja rikkaaseen ominaissointiin.

Les Paul Specialin P90-mikrofonit ovat niin ikään tehokkaat, ja kitara tarjosi makeaa rokkisoundia. Talla- ja keskiasennossa löysin erottelevia ja kuulaita puhtaita soundeja, rokkisäröllä nämä asennot taas olivat mukavan purevia ja erottelevia. Kaulamikrofonilla alataajuudet tulivat esille riittävän selkeinä, riippuen toki hieman vahvistimen kaiuttimesta.

Mitä tulee virityskoneiston toimintaan, niin aluksi kitara käyttäytyi Less Plussan tavoin, ehkä jopa korostuneemmin. Kitaraa ei aluksi tuntunut saavan oikein kunnolla vireeseen, tai jos sai, meni se epävireeseen varsin nopeasti; tähän ei tuntunut vaikuttavan sekään, että olin ladannut G-Forcen akun ja kalibroinut järjestelmän. Kun en keksinyt muuta vaihtoehtoja, käsittelin satulaa lyijykynällä. Se tuntui auttavan heti selvästi.

Ainakin näiden kahden yksilön kanssa suoritetun soittotuokion perusteella näyttäisi siltä, että messinkisatula on pidettävä hyvässä kunnossa. Lyijykynä on hyvä pikaratkaisu, mutta hommaan on tarjolla ihan siihen soveltuvia öljyjäkin. G-Forcen toimintaa enemmän käsittelevän jutun voit lukea tämän linkin kautta.

Hyvin nämä soivat

Less Plus ja LP Special olivat testirupeaman perusteella hyvin soivia instrumentteja. Monet muutoksista ovat melko pieniä, suurimmalta tuntui ensinmainitun runkoon tehty muutos, positiivisella tavalla. Ainoastaan messinkisatula jätti hieman pohdittavaa, vaikka se soinniltaan olikin erinomainen. Ja toki on myös makuasia haluaako kitaraansa automaattisen virityskoneiston. Jollekin se voi olla ulkonäöllisesti myös esteettinenkin kysymys, toiminnallisesti niitä ei käy moittiminen, sillä tehtävänsä ne kyllä hoitavat. 

Saa nähdä kuinka soittajat ottavat nämä uudistukset vastaan. Ainakaan Les Paul Specialin kohdalla hinnan ei pitäisi olla kovin suuri este. Jatkuuko trendi tulevina vuosina vai palataanko jossain määrin takaisin vanhoihin resepteihin? Aika näyttää.

 

Gibson USA 2015

Malliston makupalat

Gibson Les Paul Less Plus
• ohennettu mahonkirunko, vaahterakansi
• mahonkikaula
• ruusupuuotelauta
• messinkisatula
• G-Force-virityskoneisto (40:1-suhteella)
• Tune-O-Matic-talla, plektrasuojan irroitus ilman ruuveja
• mikrofonit: 57 Classic ja 57 plus -alnico-humbuckerit
• mikrofonien puolitus kytkimellä, yhteinen sävysäätö
• hinta: 1899 e (sisältää uudenmallisen Gibson-laukun)

 

Gibson Les Paul Special
• mahonkirunko
• mahonkikaula
• ruusupuuotelauta
• messinkisatula
• G-Force-virityskoneisto (40:1-suhteella)
• ”wraparound”-talla
• mikrofonit: P-90SR/P-90ST (alnico)
• yhteinen voimakkuus- ja sävysäätö
• hinta: 999 e (sisältää uudenmallisen Gibson-laukun)

Lisätiedot: Into-Luthman

 

G-Force-automaattivirittimien toimintaa käsittelevän jutun voit lukea tämän linkin kautta.

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin numerossa 6/2014, kun vuoden 2015 Gibson-mallisto oli tuloillaan. Juuri alkaneen vuoden 2016 mallistosta poimittujen Les Paul Studio Faded-, Les Paul Standard T- ja Les Paul ES -mallien testi puolestaan julkaistaan helmikuussa 2016 ilmestyvässä Riffin printtinumerossa 1/2016.

Muita vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.

Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

 

 
20.01.2016
|
Teksti: Timo Östman | Kuvat: Tommi Posa
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy