Nayteikkuna

Greg Howe’s Lick Box – voimauttava kitaratehostin

Greg Howe kertoi Riffin haastattelussa viime vuonna, että hänen kitarasoundissaan on aina mukana jonkin verran likaa. Eipä siis ihme, että kun Howe pääsi toteuttamaan toiveitaan oman nimikkopedaalin suunnittelussa, niin säröpoljinhan sieltä tuli.


Toiveita kuunteli tanskalainen Carl Martin, jonka aiemmin julkaisemaan Plexitoneen Howen toivomukset perustuvat. Plexitonehan on tullut tunnetuksi siitä, että se pystyy aidosti jäljittelemään vanhojen sarjojen Marshallnuppien soundia.

Metallikuoreen rakennettu Greg Howe’s Lick Box ryhmittelee sisältönsä kolmeen osioon – Boost, Crunch ja High Gain – joilla kaikilla on oma poljettava kytkimensä ja tason säätönsä. Kahdella jälkimmäisellä on lisäksi säädettävät Gain ja Tone.

Osiot voidaan kytkeä päälle yksitellen, pareina tai vaikka kaikki yhtä aikaa. Mikäli Crunch ja High Gain ovat samanaikaisesti käytössä, jälkimmäinen asettuu ketjussa Crunchin edelle, vaikka pedaalin päältä katsoen järjestys näyttäisi olevan toinen.

Valkoisten säätimien asennon näkee tummaa taustaa vasten hyvin ja siniset merkkivalot loistavat kirkkaasti huonevalaistuksessakin

Laite toimii yhdeksän voltin virtalähteellä, mutta muuttaa sisäisesti käyttöjännitteen 12 voltiksi. Boostin toiminnalle tällä on merkitystä, koska näin saadaan dynamiikkaan ylimääräistä pelivaraa. Pedaalin antama 12 dB:n tehostus ei ole suurin mitä Carl Martinin tarjonnasta löytyy, mutta desibeliasteikon logaritmisuuden muistaen se on kuitenkin erittäin tuntuva teholisäys.

Crunch ja High Gain eivät ole täsmälleen samat kuin Plexitonessa tai muissa Carl Martinin pedaaleissa, vaan näihin on lisätty Howen ehdotuksesta omat itsenäiset säädöt kummallekin ja komponenttien arvojakin tiettävästi on valittu artistin mieltymyksiä vastaaviksi.

 

 

Säröä maltillisesti mutta riittämiin

Nimensä mukaisesti Chunch rutistaa särmää signaaliin – juuri sopivasti – ja tämän osion luontevina käyttökohteina ovat rockin ja bluesin riffittely ja sointukomppi. Pedaalin oma soundi on mukavan maltillinen ja puhtaaseen vahvistimeen ajettuna tuottaa nätin säröytymisen sekä yliohjautumisen tuomaa harmonista laajentumista muistuttavan vaikutelman. Ja gainin uskaltaa avata tarvittaessa vaikka kokonaan.

High Gain puolestaan herättää ennakkokäsitykset tosirankasta möyrimisestä, mutta tässä tapauksessa ei kuitenkaan mennä missään vaihessa ylipursuavan korvaärsytyksen puolelle. Muistetaan taas, että jo Plexitonen esikuva oli vanhoissa Marshal-leis-sa, joita bändit piiskasivat armotta äärimmilleen – ja tuottivat näin klassikoiksi muodostuneita kitarasoundeja.

Totta, jo vähänkin avattu High Gain alkaa jo tuottaa rämäkkää hard rockia. Nyt säätövara on kuitenkin asetettu niin, että tämänkin osion käyttöalue ulottuu ihan auki avattuun gainiin asti. Jos siinä vaihessa levelkin on auki, menee jo vahvistinkin saman tien ruvelle. Itse pedaalin soundi on ronskiudestaan huolimatta kuitenkin hallittu ja laaja-alaisen käyttökelpoinen.

Johtuukohan komponenttien yhteistoiminnasta tai signaalinkäsittelyn vaihe-eroista, mutta kun Crunch ja High Gain kytketään päälle samanaikaisesti, soundista leikkautuu aika lailla yläpäätä, varsinkin jos molemmissa gain on kunnolla auki. Tämä on valmistajallakin tiedossa ja ohjelehtisessä mainittu. Greg Howea tämä ominaisuus ei ehkä järin haittaa, sillä hänen soittonsa on hyvinkin keskitaajuuspainotteista, mihin kahden kanavan yhteispeli erityisesti kohdistuu. Ilmiötä voi jonkin verran kompensoida avaamalla tonea pedaalista, mutta tuo ei soiton tiimellyksessä onnistu.

Pienenä käytön epämukavuutena todettakoon, että suora vaihtaminen Crunchin ja High Gainin kesken tarvitsee kaksi polkaisua – toinen päälle, toinen pois – mikä tietysti vaatii nopeaa jalkatyöskentelyä.

 

Ei vain Howelle itselleen

Greg Howea ei ehkä tunnistaisi hänen soundinsa perusteella, mutta kiinnostavaa hänen soittonsa on. Mukana on elementtejä rockista, bluesista ja fuusiosta, jotka hän sulauttaa yhteen omaksi, ideoita pursuavaksi kokonaisuudekseen. Vaikka hän aloitti uransa Mike Varneyn Shrapnel-levymerkillä, Howe ei ole metallikitaristi, eikä hänen nimikkopedaaliaan ole suunniteltu paksun ja kompressoidun metallisärön tuottamiseen.

Sen sijaan Greg Howe’s Lick Box on rokkipedaali, jolle löytyy laajalti yleiskäyttöä useissakin musiikkityyleissä. Eikä se saa käyttäjäänsä kuulostamaan heti Greg Howelta.

Kaksi särökanavaa erikseen antaa laajan paletin dynaamisia särmäsoundeja ja yhdessä keskitaajuuspainotteisen ja jo hiukan kompressoivan pitkän soinnin. Laitteen säätövarasta voi ottaa käyttöön kutakuinkin kaikki asetukset, ainoastaan tonen kääntäminen kokonaan kiinni ei tuota enää houkuttelevaa tulosta.

Pedaalin boost-osio lisää sustainia ja nostaa soolot pintaan erottumaan muun bändin joukosta. Kevyesti annosteltuna boostilla voi herätellä vahvistinta soimaan napakammin tai heleämmin, mikä samalla tuo harmonista sisältöä ja särmää putkien alkaessa tuottaa säröytymistä. Täysi boostaus ei useinkaan ole tarpeen – maltillisella annostelulla saa jo maukasta jälkeä aikaan.

 

Carl Martin Greg Howe’s Lick Box

Boosteri ja kaksi itsenäistä särökanavaa

• kanavia voi käyttää yksi kerrallaan tai yhdessä
• särökanavilla omat säädöt

• hintaluokka < 250 e

Lisätiedot: F-Musiikki
 

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin numerossa 5/2016. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.

Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

17.02.2017
|
Timo Östman
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy