Nayteikkuna

Mesa Boogie Lonestar vie matkalle Kaliforniasta Texasiin

MesaBoogie tuo kenties ensinnä mieleen paksun laulavan särön ja sen myötä musiikin tyyleinä fuusion, hevin, ’80-luvun poprockin särösoolot, Carlos Santanan, Californian, palmut…
Vaan MesaBoogie Lonestar on kuitenkin paljon muutakin. Jo Lonestar-nimi johdattelee ajatukset  Kalifornian rannoilta Texasin suuntaan ja edelleen juurihenkiseen maailmaan. Legendaarinen vahvistinvalmistaja lupaakin tuttujen Mesa-soundien ohella puhtaita Black Face -tyyppisiä sointimaailmoja sekä kevyempiä särösoundeja. Miten asian laita sitten on?

Lonestar poikkeaa jo ulkonältään perinteisestä MesaBoogie-linjasta. Tyylikäs ja huolellisesti tehdyn näköinen vahvistin se kyllä on, kuten Mesat yleensäkin. Vahvistin muistuttaa ulkoisesti kuitenkin aavistuksen Vox- tai Matchless-vahvistimia. Tyylikäs etukangas ulottuu kotelon yläosasta alaspäin aivan niiden tyyliin. Ulkonäkö luo keskimääräistä laadukkaamman oloisen vahvistimen vaikutelman ja suorastaan houkuttelee kytkemään plugin kiinni. 

Kombossa on kaksi 12 -tuumaista Mesan Black Shadow -kaiutinta ja kotelo on takaa avoin puolivälistä ylöspäin. Lonestar on melkoisen raskas, mutta tasamaalla roudausta helpottavat onneksi alle asennetut pyörät. Kansilevyn ainokaisen remmihantaakin lisäksi lootan päädyissä saisi olla kyllä vielä erikseen kunnon uppokahvat siirtelyä varten. 

Etuasteessa on viisi 12AX7-putkea, ja pääteputkina sitten neljä 6L6 putkea, jotka voidaan myös vaihtaa niin haluttaessa EL34:iin tai 6V6:iin. Vahvistimen takaosassa on tätä varten kytkin, jolla valitaan sopiva bias sen mukaan, käytetäänkö 6L6- vaiko EL34-pääteputkia. Kokeilunhaluisille erittäin kätevä ominaisuus, ja kytkinkin on asennettu niin, ettei vahingossa menisi väärä asetus päälle.

Tehoa päätteessä on 100 watin verran ja se on puolitettavissa 50 wattiin. Erikoisuutena on se, että molemmille kanaville on erikseen oma tehon puolituskytkimensä. Puhtaalle kanavalle voi valita vaikkapa 100 ja särökanavalle 50 wattia. 

Tasasuuntausputkena (rectifier) on 5U4, mutta tasasuuntaajaksi voidaan valita putken sijasta kytkimellä myös diodikytkentä tilanteen mukaan. 

 

Moniulotteinen pakkaus

Perusteiltaan vahvistin vaikuttaa varsin selkeältä paketilta. Siinä on kaksi kanavaa, joille molemmille on omat voimakkuus- ja sävysäätimet. Lähempi tarkastelu kuitenkin paljastaa, että vahvistimessa on huomattavasti enemmän säätömahdollisuuksia kun keskiverrossa normaali kombossa.

Näiden erikoisominaisuuksien tarkastelu voidaan aloittaa virtakytkimestä. Valittavissa on kolme vaihtoehtoa: on, off ja tweed. Vahvistimessa on nimittäin sisäänrakennettu variac-toiminto, jolla voidaan pudottaa vahvistimen käyttöjännitettä. Tämän tweed-asetuksen luvataan olevan käyttökelpoinen esimerkiksi vanhahtaviin, kevyesti yliohjautuviin soundeihin, erityisesti kun päätevahvistimen tehot  valitaan 50 watiksi ja tasasuuntaus tehdään putkella.

Perussäädöt ovat molemmilla kanavilla samat ja selkeässä järjestyksessä etupaneelissa. Kakkoskanavalle on kumminkin tarjolla vielä hieman monipuolisemmat vaihtoehdot. Lähtökohdiltaan kakkonen on aavistuksen enemmän säröytyvämpi klooni ykköskanavasta. Kanavalle on lisäksi oma erityinen drive-potikkansa, joka aktivoidaan käyttöön kytkimellä. Drive toimii etuasteen särön kontrollina ja sillä saa soundiin huimasti lisää potkua. Näin kakkoskanavalta saadaan irti jopa sitä tyypillistä paksua MesaBoogien säröä. 

Kaiken lisäksi kakkoskanavalle on tarjolla vielä ”normal, thick, thicker” -sävykytkin, jolla voidaan valita erilaisia vaikutustapoja treble-potikalle. Drive-potikan ja gain-säädön yhdistelmillä sekä tällä sävykytkimellä kehotetaan käyttöohjeessa tekemään luovia kokeiluja, koska juuri ne ovat avainasemassa soundin muokkauksessa.

Etupaneelista löytyvät lisäksi output- ja solo-potikat, joista ensinmainittu on vahvistimen master volume, jolla voi säätää voimakkuuden kokonaistason. Molemmille kanaville on lisäksi vielä omat master volume -potikkansa, joilla ne voi säätää balanssiin keskenään. Solo-potikalla taas saa määritellä erityisen sooloboostin määrän, joka voidaan sitten polkaista käyttöön jalkakytkimellä. 

Tässä yhteydessä joudumme jo hieman kurkistamaan vahvistimen takaosaan, josta löytyy luonnollisestikin efektilenkki – ei kuitenkaan mikään aivan tavanomainen. Efektilenkki on ensinnäkin mahdollista ohittaa täysin. Tällöin myöskään output- ja solo-potikat eivät ole käytössä, joten kanavien tasot säädetään niiden omilla master volume -potikoilla.

Tämä on soundipuristeja varten kyhätty miellyttävä ominaisuus, jos halutaan ohittaa efektilenkki totaalisesti. Vaikutus on vähintäänkin psyykkinen ja olinpa havaitsevani pienen eron soundissa kyllä ihan korvinkin kuultavasti.

 

Takapaneelista löytyy myös kytkin jolla voidaan valita tasasuuntaus putkella tai diodeilla. Mikäli kanavalle on valittu tehoksi 100 wattia, Lonestar valitsee automaattisesti tuolle kanavalle diodi-tasasuuntauksen. Valmistajan mukaan Lonestarin tasasuuntaustoiminto on kehitelty Dual- ja Triple Rectifier -vahvistimissa olleista vaihdettavasta tasasuuntaajasta. 

Takalaidasta löytyy myös mainittu ohitettavissa oleva, sarjaan kytketty efektilenkki. Tälle on oma säätönsä, jolla määritellään miten voimakas signaali efektilaitteeseen menee.

Takapuolella on molemmille kanaville omat kaikusäätimensä, sekä lisäksi on vielä sävykytkin jonka vaihtoehdoista kirkas muistuttaa Fender-tyyppistä jousikaikua ja lämpimäksi nimikoitu taas studioista tuttua levykaikua. Jakki jalkakytkimelle kai’un päälle ja pois napsautusta varten löytyy sekin takalevystä. 

Lonestarin kanavanvaihtoa tai sooloboostia voi ohjailla laajemmillakin pedaalisysteemeillä ja takalevyssä on jakki tähän tarkoitukseen.

Kaiutinliitäntöjä löytyy takaa kolme: kaksi jakkia neliohmisille ja yksi kahdeksan ohmiselle kaiuttimelle. 

Takana on lisäksi Slave-lähtö, jolla voidaan ajaa etu- ja pääteasteen soundit  vaihtoehtoisiin päätteisiin tai efektilaitteisiin, silloin kun ei tahdota käyttää efektilenkkiä. 

Kaiutinsimuloitua linjalähtöä ei ole, slave-lähtöä ei pidä sotkea sellaiseen.

 

Minkäs näistä sitten valitsisi?

Kuten selväksi kävi, Lonestarissa on kyllä toimintoja enemmän kuin pienessä teksasilaiskylässä. Yleensä kokemus on, että tällaisista vahvistimista voi olla vaikeaa saada säädettyä hyvää soundia vaikka potikoita vääntäisi miten tai kääntelisi kytkimiä ylös alas. Vanhaa sanontaa lainaten niissä saattaa olla ”liian monta liikkuvaa osaa”.

Lonestar on selvästikin kuitenkin poikkeus tästä: mahdollisuuksien määrä ei häiritse vaan terve soundi löytyy jo ”piuha kiinni ja menoksi” -periaatteellakin. Havaitsinkin Lonestarin käyttäytyvän varsin luonnikkaasti eri säädöillä. Vaikka vääntelin sitä miten, ihan huonoa soundia en ulos saanut. Tämä on hyvä lähtökohta vahvistimelle – se on niinsanotusti idioottivarma. Ja mahdollisuuksia soundinmuokkaukseen on kumminkin tarjolla paljon.

Lonestarin puhdas soundi on hyvä ja käyttökelpoinen. Se taipuu kantriin, jatsiin ja bluesiin yms. luontevasti. Tarvittaessa puhdasta sointia eli headroomia löytyy riittämiin ykköskanavalta ja pieni reuna-alueen blues/roots -särökin on otettavissa (erityisesti 50 wattia/tweed asetuksella). 

Kovemmilla voimakkuuksilla soitettaessa havaitsin isojen sointujen säröytyvän hieman, jos niitä soittaa tiukan perkussiivisella tatsilla. Mikäli halutaan aivan putipuhdasta ja lujaa, niin ei muuta kuin kanavan tehoksi valitaan 100 wattia ja tasasuuntaajaksi diodi-vaihtoehto. Tässä säädön merkitys tuli selkeästi esiin ja se monipuolistaa mainiolla tavalla vahvistimen käyttömahdollisuuksia. 

Ykköskanavan perussoundi on mielestäni kiitettävä. Soitin sitä rinta rinnan Fender Twin (vm. 1970) kanssa. Mielestäni Fender oli omaan makuuni miellyttävämpi, mutta Lonestarin soundi on myös hyvä. Nämä ovat makuasioita ja myös tottumuskysymyksiä. Sitäpaitsi vahvistimet ovat persoonallisia, mikä onkin tärkeä asia. 

Myös kakkoskanava on kelposoundinen. Ilman drive-potikan aktivointia siltä saa ulos mainioita pienempiä säröjä aina kevyestä bluesista vanhaan Marshall-tyyliseenkin maailmaan ja vastaavaan asti. ”Normal, thick ja thicker” -kytkin tuo useita sävyvaihtoehtoja tälle kanavalle. 

Kun drive-potikka aktivoidaan, löytyy Lonestarista vielä moderni high gain- tai vintage high gain -osasto käyttöön – ihan miten vaan halutaan. Särökanava onkin hyvä ja monipuolinen. Vertailin tätä kanavaa rinta rinnan Mesa Rectoverbin särökanavaan ja toisaalta Fender Twiniin, jonka edessä käytin Visual Soundin Jekyll&Hyde-säröpedaalia.

Oman maun mukaani pidin aavistuksen enemmän kevyestä säröstä Fender-vahvistimen ja pedaalin yhdistelmällä, ja toisaalta isommassa särössä taas Mesan Rectoverb veti mielestäni aavistuksen pidemmän korren. Tämäkin on täysin makuasia ja tottumuskysymys. Arvostan Lonestarin monipuolisuutta ja soundeja, jotka taipuvat  kevyestä bluesmeiningistä paksuun laulavaan MesaBoogie-säröön saakka. Särökanava on mielestäni Lonestarissa onnistunut ja siltä saa irti monipuoliset soundit.

Kovemmalla pääsin vahvistinta luukuttamaan Riffin studiossa, ja tämän myötä oli selkeämpää havaita mainittujen tweed-, tehonpuolitus- ja diodi/putki-tasasuuntaajien merkitys soundin muovailussa. 

Kokeilin vahvistinta useilla eri kitaroilla ja vuoronsa saivat tuttuun tapaan PRS Singlecut, Fender Strato, G&L Asat (Tele-tyylinen) ja Flying Finn (Strato-henkinen). Vahvistin tuntui kelpo peliltä kaikilla kitaroilla. 

Kuten edellä tuli ilmi soittelin Lonestaria myös rinta rinnan Mesa Rectoverbin ja vuoden 1970 Fender Twinin kanssa. Kaikissa näissä vahvistimissa on oma ominaissävynsä ja ne hoitavat oman erikoisalueensa erinomaisesti. Lonestar tuntui olevan tässä joukossa sitten se monipuolisin. 

 

Plussat ja miinukset

Yhteenvetona sanoisin, että Mesa on saanut pakattua yhteen vahvistimeen valtaisan määrän ominaisuuksia onnistuneesti. Vaikka mahdollisuuksia on paljon, vahvistimen perussoundi vaikuttaa terveeltä. Se onkin lähes idioottivarma ja sopii näin myös niille, jotka eivät halua ruuvailla vaan kaipaavat suoraa toimintaa. Soundinvääntäjät löytävät taasen paljon hienoja yksityiskohtia ja vivahteita soundiinsa Lonestarin monipuolisuudella. Kyseessä on lisäksi harvinaisen juurihenkinen Mesa, joka kuulostaa ja näyttää juhlavalta. 

Jos jotain negatiivista sanon, niin jalkakytkimellä olisi kiva päästä käsiksi myös kakkoskanavan drive-toimintoon. Näin olisi pedaalilla vaihdettavissa iso särö, pienempi särö ja puhdas. Tällaisenaan on tarjolla polkimella vaihdettavaksi kaksi soundivaihtoehtoa. Kun kerran vahvistin on monipuolinen, toivoisi, että tuo monipuolisuus olisi myös helposti kontrolloitavissa keikoillakin. 

Hieman kritisoin myös kaikupotikoiden sijaintia. Mesoissa on usein kaiun säätö vahvistimen takana, mutta mielestäni kätevämpää olisi, jos senvoisi jotenkin mahduttaa etupaneeliin. Mutta tämän asian kanssa toki oppii elämään hyvin ja siihen tottuu. 

Sekin seikka on huomioitava, että kahdella 12-tuumaisella kalustettu vahvistin on väistämättä raskas roudattava, mutta toisaalta kaiutinpinta-ala tuo jykevyyttä ja tuhtiutta soundiin. 

Näillä eväin Lonestar on hieno, monipuolinen ja hyväsoundinen vahvistin. Hinta on tietysti sen mukainen ja tätä voi pitää jo hyvin kalliina vahvistimena. Silloin kun satsaa näin paljon rahaa kitaravahvistimeen, kannattaa punnita tietysti eri vaihtoehdot tarkkaan. Huomattavasti halvemmallakin saa jo hyvää soundia, ja tällaisella rahamäärällä irtoaa puodista vaikka minkälainen peli matkaan.

Monipuolisuutta ja rootshenkeä kaipaavalle Lonestar on joka tapauksessa tutustumisen arvoinen vahvistin, joka vaikuttaa tinkimättömästi tehdyltä ja laadukkaalta työvälineeltä. Onko hintalapun lukema tasapainossa siihen nähden mitä kaikkea rahalla saa niin ominaisuuksien kuin monipuolisuudenkin suhteen, on jokaisen punnittava itse. 

 

 

Mesa Boogie Lone Star

Käsintehty kitarakombo

Ykköskanava
• perinteinen soundimaailma ja kevyt särö
• gain-, treble-, mid-, bass-, presence-, ja master-säädöt
• 100/50W-kytkin

Kakkoskanava
• perinteinen soundimaailma ja kevyt särö sekä raskaampi särö
• gain-, treble-, mid-, bass-, presence-, ja master-säädöt
• 100/50W-kytkin
• drive-säädin & normal/thick/thicker-kytkin

Muuta:
• yhteinen output-säätö kokonaisvoimakkuudelle
• yhteinen solo-säätö soolovoimakkuuden porrastukselle, käyttö jalkakytkimellä
• virtakytkin, normaali/tweed-asetuksilla
• jousikaiku bright/warm-sävykytkimellä, oma voimakkuus kummallekin kanavalle
• efektilenkki lähtötason säädöllä, ohitettavissa kokonaan
• slave-lähtö
• tuuletinjäähdytys, kytkettävissä päälle/pois

Putket:
• etuasteessa viisi 12AX7-putkea
• pääteasteessa kytkimellä valittavissa kaksi neljä pääteputkea (50/100W), joko tyyppiä 6L6 tai EL34, bias-valinta putkityypin mukaan kytkimellä
• tasasuuntaus 5U4-putkella tai diodein

Lisätiedot: Mesa-Boogie

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 1/2005. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 

Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

Lisää nettiin avattuja laitetestejä näet alempaa tältä sivulta ja voit selata niitä myös tästä.

 

 

 
10.07.2019
|
Jarmo Hynninen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy