Nayteikkuna

Suhr Hombre – voi veikkonen!

Pientä on vain fyysinen koko.
Ääni – se kyllä täyttää isommankin tuvan.

 

Hombren nostaa näppärästi ulos laatikostaan, mitat ovat maltilliset ja painoa vain 15 kiloa. Kansilevyn kahvasta saa otteen vaivatta, eikä keikalle lähtö tällaisen kombon kanssa harmittaisi roudauksenkaan osalta.

Vahvistimen lisäksi pakkauksesta löytyvät euro-tyypin virtajohto, metallirasiaan koteloitu kytkinpedaali tremolon käynnistykselle ja pysäytyksellä, sekä siistille kiepille kääräisty plugi-johto pedaalin liittämiseksi vahvistimeen. Tremolon käyttö vaatii jalkakytkimen liittämisen vahvistimeen, pelkästään säätimiä kääntämällä efektiä ei saa kuuluville.

Hombren mäntylaudasta valmistetun kotelon nurkissa on sormiliitokset ja pintaa suojaa kestävältä vaikuttava tolex. Vahvistin on tehtaalla puettu topattuun kuljetushuppuun, jossa on kombon alitse sujautettava ja etupuolelle tarralla kiinnittyvä satulavyö varmistuksena.

Kyseessä on Suhrin versio 60-luvun alun Fender Deluxesta, Brownfacenakin tunnetusta mallista. Pääteasteessa on kaksi 6V6-putkea, tasasuuntaus hoidetaan 5AR4-putkella ja etuasteessa käytetään kolmea 12AX7-putkea. Nimellistehoa on 18 wattia.

Ison F:n putkitus on tismalleen sama, ja oikeastaan rakenteen suurin ero Suhriin nähden on Fenderin pisteestä pisteeseen langoitettu kytkentä, jonka Suhr on korvannut jämäkällä piirilevyllä. Toinen ero on kaiutinelementti, Fender käytti aikanaan Oxfordeja, Suhr on päätynyt Celestionin V-tyyppiin.

 

Virta päälle!

Hombressa on kaksi kanavaa – normaali ja kirkas. Ja kumpaisessakin on kaksi erillistä tulojakkia – herkkä ja epäherkempi. Kummallakin kanavalla on vain yksi säädin äänensävylle, häikäisevän kirkkaasta sovinnollisen pehmeään ulottuva
tone.

Molemmilla kanavilla voi käyttää mausteena tremoloa, jolle on kaksi säätöä, nopeus ja intensiteetti. Kolmas säätö on soittajan sormissa – toteutustapansa ansiosta tremolo nimittäin reagoi soittodynamiikkaan käänteisesti – kovemmalla pyyhkäisyllä efekti on miedompi ja hiljempaa hipsutellessa tremolon vaikutus on voimakkaampi.

Kaikua ei Hombressa luonnollisestikaan ole, sellainen lisättiin Fenderinkin vahvistimeen vasta 1963, jolloin myös ruskea tolex sai väistyä mustan pinnan tieltä, ja samalla mallinimikin muutettiin Deluxe Reverbiksi.

Ensivaikutelma Hombresta on äänekkyys, jossa on huomattavasti enemmän keskialueen räyhäkkyyttä kuin mielikuvatasolla odotin. Yläsävelet helähtävät kyllä kristallin kirkkaasti ja alakielissä on Fendereihin yleisesti assosioituvaa kantripauketta, mutta nyt näiden äärten välistä nousee vahva ja ärhäkkä keskirekisteri, jossa on aimo annos purevaa rosoisuutta. Ei ihme, että mallin esikuva on ollut rock- ja blues-kitaristien suosiossa.

Normaalikanavan ykköstuloon kytkettynä yksikelaiset perinnemikrofonitkin puskevat sen verran signaalia, että soinnut saavat hahmoonsa roson tuomaa paksuutta, vaikka vahvistimen volumea avaisi vasta aamupuolen lukemiin. Sointi on kuitenkin erittäin erotteleva ja selkeä jopa tone-säätö lähes kiinni käännettynä. Ääntä irtoaa tässäkin vaiheessa treeneihin piisaava määrä ja reserviä löytyy vielä yllin kyllin keikkatilannetta varten. 

Volumea yli puolenvälin käännettäessä yksittäistenkin kielten sointi alkaa säröytyä mehukkaasti, yleisilmeen säilyessä edelleen erottelevana.

Gibsonin tuhdeilla humbuckereilla saman tekstin voisi toistaa sanasta sanaan lihavoituna, mutta pikkuisen kitaran säätöjä miedontamalla sointi myös napakoituu mainiosti.

Särön määrä ja luonne muuttuvat luonnollisestikin sitä mukaa, kun vahvistinta kääntää kovemmalle, mikä on syytä huomioida hankintaa harkitessa – Hombre on täysverinen keikkavahvistin ja aivan omiaan isoon studioon. Kodin työpajassa tai olohuoneessa sen ajaminen kunnon murolle tuottaa ympäristöön merkittävän määrän mekkalaa, kenties aivan liikaa.

Treble-kanava onkin sitten kertaluokkaa kirkkaampi soinniltaan. Se helähtää tiukemmin ja viiltää ilkeämmin. Alakieltenkin soinnissa on tuimempaa ilmettä.

 

Hyppy toiseen ulottuvuuteen 

Edellä kuvattu soundimaailma löytyy kanavien herkempiin tulojakkeihin kytkeydyttäessä. Kun kitarapiuhan lykkää epäherkempään vaihtoehtoon, tapahtuu kanavan sisällä hyppy soundi-maailmasta toiseen. Enää ei kitaran signaali puske vahvistinta samalla tavalla särölle ja toki äänen määräkin on hitusen pienempi. Mutta eroa on myös soinnin perusluonteessa, jossa keskialueen suorasukainen räyhäkkyys lientyy diplomaattisemmaksi esitystavaksi. Soundi on yhä ryhdikäs ja selkeä, mutta sen yleisilme on enemmän kantriin assosioituvaa, mellevämpää sorttia.

Kun kanavilla on valmiiksi toisistaan poikkeavat ominaispiirteensä, soittaja voi hakea sopivaa yhdistelmää oikeastaan neljän eri variantin puitteissa. Loistava juttu erityisesti äänityskäytössä, kun raidalta toiselle edettäessä tai kappaleesta uuteen siirryttäessä tarvitaan periaatteessa saman henkistä, mutta kuitenkin erilaista ilmiasua ääneen. Tämä antaa myös sovitusvaraa erilaisille soittimille, joille voi hakea tilannekohtaisesti ihanteellista asetelmaa.

Yhteistyö pedaaleiden kanssa sujuu sekin mutkattomasti, mutta yhtä nykyajan ominaisuutta saattaa silti kaivata – efektilenkkiä. Sellainen ei kuulu esikuvan varusteluun, eikä näin muodoin myöskään Suhrin tulkintaan aiheesta. Mutta juuri etuasteen erinomaisen dynaamisen vasteen vuoksi on hiukan sääli kytkeä erityisesti kaikua – ja miksei myös tietyissä tapauksissa delay-efektiä – kitaran ja vahvistimen väliin. Mieli kun tekee nautiskella kitaran ja vahvistimen saumattomasta vuorovaikutuksesta erityisesti säröytymisen rajapinnalla, ja silloin kaiku istuisi paremmin vasta loppumausteeksi. Tämä on kuitenkin autenttinen toteutustapa, ja niin on hyvä.

Lisätään vielä huomio siitä, että Hombren tremolo on aivan parasta laatua. Kantikasta pätkätystä tai konevasaran tapaan hakkaavaa taontaa ei ole tarjolla. Sen sijaan se tuottaa todella musikaalista jälkeä hienon hienosta ja tuskin havaittavasta väristelystä voimakkaasti sykkivään täystremoloon asti. Missään vaiheessa tai millään asetuksilla tremolo ei syö voimaa soitosta ja sävelten alukkeista, vaan säilyttää kokonaisuuden dynaamisena ja ryhdikkäänä. 

Vahvistimena Hombre on erittäin vuorovaikutteinen. Se reagoi soittajan otteisiin ja soittimen säätimen käyttöön välittömästi ja täysimääräisesti. Jos tietää mitä haluaa ja kuinka pyytää, Suhr kyllä toimittaa tilauksen. Loistavaa.

 

Suhr Hombre

Fender Deluxe brownface -tyyppinen vahvistin

• kaksi kanavaa: Normal ja Treble
• kummassakin kanavassa volume- ja tone-säätimet
• kummassakin kanavassa kaksi tuloa eri herkkyyksin
• tremolo-efekti, jalkakytkin päälle/pois-komennoille
• nopeuden ja intensiteetin säädöt tremololle
• täysputkitoteutus
• etuasteessa 3 x 12AX7
• tasasuuntajana 5AR4 (GZ34)
• pääteasteessa 2 x 6V6
• mitat 53 cm x 46 cm x 25 cm
• paino 15 kg
• hintaluokka < 2000 euroa

Lisätiedot: Musamaailma

••• 

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2020. Vastaavantyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  

 Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena. 

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.

 

18.12.2021
|
Teksti: Lauri Paloposki | Kuvat: Musamaailma
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy