No niin! Puoli vuotta sitten, jo viime syksynä, ilmestynyt Arpan toinen LP on saatu julkaistua nyt lopulta myös CD:n muodossa. Olen sitten jäärä vanhanliitonmies tai en, mutta ei vain oikein edelleenkään kiinnosta bitit tai vinyyli, kun kuunnellaan musiikkia. Ugh.
Kokkolan poikia alkujaan on tämä Aaro ”Arppa” Airola, joka onkin viimeisen kahden vuoden aikana saanut aikaan jo vaikka mitä. Pysäyttävää oli kuulla aikanaan sällin edesottamuksia ensi kertaa Juhani-kappaleen muodossa. Tuossa kun oli mainiosti oivallettu vähemmän olevan enemmän, tai mitä tarkoittaa, kun kiteytetään asioita äärimmilleen. Tulee vain edelleen niin hyvälle tuulelle tuosta kipaleesta. J.J. Calea Karlebystä, etten sanoisi!
No. Arpan indie- ja omakustannehommat jäivätkin sitten samantien, kun ollaan sittemmin jo oikean levy-yhtiön tallissa. Äkkiseltään metkan vino huumori tai positiivinen meininki on ainakin osittain vaihtunut meille härmäläisille niin valitettavan paljon tutumpaan melankoliaan. Häh.
Ei tämä kyllä mitenkään huono kokonaisuus ole. Aika monipuolinenkin levyksi. Nimikappale on melko psykedeelistä, tai progen suuntaan kurkottavaa.
Edelleen Arppa tekee isoa pienesti. Avauskappale ”Täällä taas” kasvaa laulu ja kitara -asetelmasta vähitellen, ja saa ”miettimään, onko näitä oikolukenut kukaan ollenkaan”. Jo toisessa vedossa ilahduttaa sutikomppi.
"Yks kriisi" -veto funkahtaa hitaana, mutta laulutapa ja sen äänitys saa toki miettimään tuotantoa. Ollaan muuten tosi läsnä, mutta kuinka se sitten vaikuttaa kuulijaan pitemmällä tähtäimellä? Kappaleessa on hienot bassokikat, hyvä kitarasoolo ja lopun temmon muutos on aivan oivallinen ratkaisu.
Levyn edetessä huomaa, että aika moni kappale kehittyy ja kasvaa vähitellen pala palalta kohti loppua. Sitä ei aina nykyään niin usein edes sovitushommissa muisteta, kun pannaan vaan pökköä tasaisesti tuuttiin menemään. "Väistä" -kappale tuo mukanaan ihan tarpeellista vaihtelua menevyydellään ja intensiteettiä kasvatetaan hienosti. Kunnon pop-mättöä ja seinäloppu. Hyvä!
”Metsässä tarkoituksella” on kuin köyhänmiehen pinkfloydia. Mainiota kehittelyä. Hyvä svengi vetää mukaansa Aki Sirkesalon Naispaholaisen mieleen tuovassa ”Lailassa”. Kunnianhimoa instrumentaatiossa levyllä mukavasti piristäen edustavat Tuomas Airolan soittamat sello ja viulu (Pölynä ilmassa) sekä Miia Rekon trumpetti (Hauki).
Arpan (laulu ja koskettimet) lisäksi perusbändin muodostavat Ville-Veikko Airaniemi (kitara), Antti Ahoniemi (basso) sekä Okko Saastamoinen (rummut). Koko yhtye myös laulaa, ja levyllä on roimasti myös vierailijoita, joista peräti neljä on myös nimeltään Airola! Kappaleet kauttaaltaan ovat Arpan säveltämiä ja sanoittamia.
En ole kyllä ollenkaan varma, olisiko Arppa mitenkään välttämättä edes tarvinnut ulkopuolista tuottajaa levylleen. Heppu, tai koko bändi, miten se sitten tulkitaankin, kun on saavuttanut aina sen yhtä vaikean: oman tyylin. Sitä tuotannon pestiä tässä suorittaa Väinö – se Karjalainen.
Arppa: Kinovalon alla (Johanna Kustannus)
