Eana: Ilma

Image

Tämän levyn arviointi jäi loppuvuoteen, mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Sillä: helsinkiläinen Eana-yhtye tekee persoonallista, kaunista ja tyylikkäästi soitettua suomenkielistä rock-poppia. Oman mausteensa soppaan tuo bändin suosima eteerinen soundimaailma.

Tiedotteen mukaan Eana on julkaissut tähän mennessä kaksi levyä, joista ensimmäisen nimellä Parish Road. Kauhean paljon bändi ei itsestään paljasta, mutta se toimii ilmeisen kollektiivisesti: kaikki kappaleet (lukuunottamatta cover-valintaa Liehuva Liekinvarsi) on merkitty Eanan tekemiksi, eikä erillistä tuottajaa ole mainittu.

Biisimateriaali ja tuotanto toimivat tällä levyllä hyvin. Bändin omat kappaleet ovat laadukkaita ja kokonaisuus kuulostaa yhtenäiseltä; osittain myös soundimaailman kautta, jossa tietyt soundiratkaisut toistuvat läpi levyn. Laulaja Sara Ritala puolestaan paljastuu ilmeikkääksi tulkitsijaksi, joka seisoo tekstien takana.

Lainakappale ”Liehuva Liekinvarsi” tulkitaan kauniina folkmaisena balladina, jossa twängimäinen puhdas kitara ja piano ovat laulun ohella etualalla. Kaikki kappaleet eivät toki ole samalla tavalla maalailevia, vaan esimerkiksi kivasti groovaava ”Kuu” tuo mieleeni jopa jotkut Cardigansien tuotokset.

En tiedä ovatko Eanan kappaleet soineet radiossa. Toivottavasti ovat. Syytä olisi.

Eana: Ilma (2016)

Eana: Liehuva Liekinvarsi