Jos leikitään, että siirtäisimme 60-luvun lopun Lontoon tähän päivään Kallion kaduille niin jossain tiiliseinässä lukisi "Juho is god"! Niin hyvin on kolmikymppinen Juho Pitkänen omaksunut tyylinsä 60/70-luvun bluesrockista ja muustakin aikakauden musiikista.
Soitollaan Juho tekee kunniaa, ei ainoastaan Claptonille, vaan myös Hendrixille, Neil Youngille sekä Albert Järviselle vain muutamia mainitakseni. Eikä kyse ole ainoastaan kopioinnista kuten tämän hänen ensimmäisen levynsä omat kappaleet osoittavat. Levyllä Juho käyttää taiteilijanimeään Kihara.
Luonnonlahjakkuuden lisäksi varmaan kotoa saatu tuki ja sinnikäs yrittäminen ovat tuoneet työvoiton ja Juhon kyvyt tunnetaan laajasti pääkaupunkiseudulla. Juho myös omistaa levynsä isälleen, joka on usein nähty vieras poikansa keikoilla.
Mies on ehtinyt muunmuassa esittää Hendrixiä Club 27-musikaalissa, soittaa lukuisten omien bändiensä lisäksi Hurriganesissa, Leningrad Cowboysissa ja esittää Jari Yliahoa Juice-elokuvassa. Miehen 70-lukuinen habitus ei myöskään tässä tapauksessa haittaa: jotkut kutsuvat sitä karismaksi…
Levyn a-puoli on nimetty Raven flies high-otsikolla ja se alkaa biisillä Torn joka on poiminut vaikutteensa etelänrokista. Kaikki kappaleet levyllä ovat Pitkäsen omaa tuotantoa. Yllätys yllätys, ekassa biisissä ei kuulla sooloa lainkaan!
Toisena kuultavassa Raven-kappaleessa taas on upea nautittava kitarasoolo.
Tattooed woman kuulostaa siltä kuin Eagles olisi ottanut happoa hiukan liikaa.
My lady on kaunis hidas bluesinomainen kappale jossa aivan huippu soolo ja muutenkin nyanssit kohdallaan.
Jimmy Page-vaikutteinen Grey on hieno balladi jossa keikoilta tuttu Juho Pitkäsen trubaduuripuoli pääsee oikeuksiinsa. Kappaleen teksti on myös parhaita levyllä.
Levyn kakkospuoli on nimetty River runs deepiksi.
Dawn on progemaista leikittelyä kosketinsoittimilla ja kitaroilla.
Nimibiisi Love surreal on levyn avainbiisi, täysosuma joka kattaa tyylejä southern rockista progeen jykevillä soundeilla. Upealla soololla lähetetään terveisiä Jimille sinne jonnekin yläkertaan. Tässä on eniten sitä kitarointia mitä keikoilla on totuttu kuulemaan. Lisäksi vielä legendaarisen (tässä tapauksessa voi käyttää) Jukka Gustavsonin urkusoolo on hienoudessaan levyn parhaita hetkiä.
Elena päättää hienon ja tyylitajuisen levyn vähän singer/songwriter-tyyliin hyvällä kitaroinnilla ja Love surreal- lopukkeella. Yksi levyn helmistä myös.
Soittajat ovat kovaa luokkaa; Sami Laakso, rummut, Pekka Rajamäki, basso, Jukka Gustavson, koskettimet ja tietysti Juho Pitkänen, kitara ja laulu.
Levyn on äänittänyt Risto Hemmi Finnvox-studiossa ja tuottajana toimi Teemu Viinikainen.
Kitaraentusiasteja saattaa kiinnostaa että osittain kitaraäänityksiin käytettiin samaa vahvistinta jota Albert Järvinen käytti aikoinaan eli ́59 Fender High Powered Twiniä, joka kuulemma on ainoa lajissaan Suomessa.
Kiharan Love surreal on levy niille jotka haluavat nauttia 60/70- luvun kitaramusiikista vaikutteineen päivineen mutta kuitenkin tähän päivään tuotuna.
Kihara: Love surreal (Kihara Music 2019)
