Lacuna Coil: ”Black Anima” – takuuvarmaa takkatulimetallia osa-aikaisille gooteille

Image

Italialainen Lacuna Coil on yksi female fronted metal -genren vanhimmista ja samalla myös suurimmista nimistä. Black Anima on viime vuosituhannen puolella perustetun yhtyeen yhdeksäs täyspitkä albumi. 

Minimalistinen avauskappale Anima Nera vierittää manaavan tunnelman hitaasti kohti tajuntaa ja Cristina Scabbian seireenimäinen ääni kutsuu henget mukaan aistilisiin bakkanaaleihin. Kokemus on samaan aikaan sekä viehkeä että vimmainen. 

Onkin valitettavaa, että vastaaviin tunnetiloihin kohoaminen ei orkesterilta onnistu enää loppulevyn aikana, vaikka muu biisimateriaali ei mitenkään huonolaatuista olekaan.

Black Animalla möyryävät alavireiset raskaat kitarat ja vokaaleissa vuorottelevat kaunotar ja hirviö, eli konsepti on varsin tuttu yhtyeen aikaisemmilta tuotoksilta. Italialaiset eivät edelleenkään usko ylinopeuden voimaan, vaan lipuvat kohti päämääräänsä keskitempoisesti kaasuttaen ja Scabbian hehkeään sointiin luottaen. 

Kokonaisuutena albumi sisältää varsin tasalaatuista tarpomista sointujen joulukalenterissa, eikä luukkujen alta löydy mitään sen suurempia yllätyksiä. Musiikki on pintapuolisen kaunista ja se johdattaa meitä intohimojen tyrskyjen sijasta toverilliseen kumppanuuteen. 

Lacuna Coil tarjoilee takuuvarmaa takkatulimetallia huopatossuja käyttäville osa-aikagooteille, jotka eivät tahdo musiikista aiheutuvan heille liiaksi ylimääräistä päänvaivaa. 

 

Lacuna Coil: Black Anima (Century Media, 2019)