Audient ASP880 – kahdeksan kanavaa tietokoneeseen

Image

Frankfurtin Musikmessen vitoshallissa osastoaan pitänyt Audient esitteli uuden versionsa kahdeksankanavaisesta mikrofonietuvahvistimesta. Uutukaista edeltänyt ASP008 oli pelkistetty analoginen etuvahvistin johon sai lisävarustreena digitaalilähdöt, kun taas nyt lanseerattu  ASP880 on täysverinen audio interface jossa muuntimet ovat vakio-ominaisuutena.

ASP880:n A-luokan kytkentään perustuvat mikrofonivahvistimet ovat kokonaan uutta sukupolvea ja ne on tuttuun tapaan suunnitellut David Dearden. Kolmiportainen impedanssinvalitsin sekä 25–250 Hz:n haarukassa säädettävä bassoleikkuri antavat äänittäjälle mahdollisuuksia niin mikrofonikytkennän optimointiin kuin muuntimia turhaan kuormittavien jyminöidenkin rajaukseen.
Takalaidan analogiset inserttipisteet puolestaan palvelevat ensinnäkin silloin, kun kyytiin pitää saada ulkoisia ekvalisaattoreita tai dynamiikkaprosessoreita. Sen lisäksi ne tarjoavat kätevän tavan ohjata esimerkiksi jonkun tietyn vintage-laitteen signaali inserttipaluun kautta suoraan A/D-muuntimelle Audientin etuasteen ohitse. Inserttikytkennät on jaettu kahteen D-liittimeen, lähdöt omaansa ja paluut omaansa.

Kahdessa tulokanavassa on erityisesti instrumettisignaaleille speksattu jakkiliityntä mikrofonikäytön vaihtoehdoksi.

Digitaaliset lähtöliitännät toimivat suoraan Adat-, tai valinnaisesti joko AES-tai S/P DIF -formaateissa. Koodin bittimäärä on enimmillään 24  ja näytetaajuus voidaan valita 44,1 – 96 kHz:n välillä. Tuloliitäntä ulkoiselle sanakellolle löytyy sekin.

 

Lisätiedot: Bright Sales & Installation

 

•••

Laitteen perusteellinen käyttötesti on julkaistu Riffin printtinumerossa 4/2014  ja se on luettavissa myös Riffin sivustolta tämän linkin kautta.

Aiheeseen liittyvän Audient iD22-monitorikontrolleri/USB-interfacen testin taas voi lukea tästä.

Vastaavantyyppisiä, musiikin tekemiseen ja esittämiseen pureutuvia haastatteluita ja aiheeseen liittyviä artikkeleita julkaistaan jokaisessa Riffin numerossa.

Riffiä myyvät Lehtipisteet, Akateemiset kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
 Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.