Boss Waza Amp Head 75 – omalla kaapilla ilman

Image

Reilu vuosi sitten esitelty Waza Amp Head 150 sai nyt rinnalleen maltillisemmin teholukemin, mutta samoin soundiominaisuuksin varustetun Waza Amp Head 75 -mallin.


Nimensä mukaisesti 75-wattisessa nupissa hyödynnetään Bossin Tube Logic -tekniikkaa, joka on tuttua myös Blues Cube -vahvistimista.

Toinen yhtäläinen piirre on niin ikään Bossin kehittämä  Tone Capsule -tekniikka, jossa hieman vahvistinputkea muistuttavalla kapselilla voidaan implementoida vahvistimeen kokonaan uusi soundiulottuvuus, vaikka nyt sitten Eric Johnsonin toiveiden mukaisesti ladattu Tone Capsule -malli.

Analogisessa maailmassa tilanne vertautuisi lähinnä siihen, että koko vahvistinkytkentä vaihdettaisiin toiseksi.
Kapseleita on tarjolla erilaisia ja niiden vaihto sujuu käyttäjältä itseltäänkin, joten vahvistinta voi kustomoida tilanteen mukaan.

Waza Amp Head 75:ssä vaihto vahvistintyypistä toiseen on vieläkin nopeampaa, sillä Tone Capsuleita voi asentaa samanaikaisesti sijoilleen kaksi kappaletta ja valinta nupin oman perusvahvistimen ja jomman kumman kapselin välillä hoituu etulaidan kiertokytkimellä.

 

Image

 

Vahvistimen A-paikkaan on jo tehtaalla asennettu Bossin ”Brown-soundiksi” nimittämä kapseli, jonka pariksi voi B-asennuspaikkaan hankkia jonkin lisävarusteena myytävän kapselin.
Jos Brown-soundille ei ole käyttöä, voi A-kapselinkin vaihtaa johonkin itselleen tarpeellisempaan versioon.    

Toinen valintakytkin määrittää linjatason lähdön soundin ilmettä ja se vaikuttaa samanaikaisesti myös USB-väylän kautta siirtyvään signaaliin sekä kuulokekuunteluun.

 

Image

Etulaidan oikeassa reunassa on toinen kahden kiertokytkimen muodostama pari. Niistä ensimmäisellä muokataan vahvistimen ja kaiuttimen välistä vuorovaikutusta, jonka ilmenee selkeimmin bassorekisterin täsmällisyydessä. Toisella kytkimellä vahvistimen teho voidaan pudottaa pienimmillään yhteen wattiin.

 

Image

Waza Amp Head 75:ssä on neljä kanavaa: Clean, Crunch, Lead 1 ja Lead 2.

Clean ja Crunch käyttävät samaa neljän kaistan EQ:ta, Lead 1 ja Lead 2 puolestaan jakavat toisen nelikaistaisen EQ:n.

Ulkoisia efektejä varten Waza Amp head 75 tarjoaa kaksi monofonista efektiluuppia, jotka voidaan yhteisellä kytkimellä määrittä toimimaan joko vahvistimen rinnalla tai vahvistinasteiden väliin sarjaankytkettynä.

Midi-tulo mahdollistaa vahvistimen integroinnin ulkoiseen pedaalisysteemiin.

Kaiutinliitäntöjen ohessa takapaneelista löytyvät myös analoginen linjalähtö ja kuulokeliitäntä.
Audiopuolen liitännät täydentää USB-väylä, jota voi käyttää signaalin suoraan tallentamiseen tietokoneelle.

 

Image

 

Boss tarjoaa Waza-nuppien kumppaniksi kahta eri kaappimallia, joista pienempi on ladattu kahdella 12-tuumaisella ja kookkaampi neljällä 12-tuumaisella kartioelementillä.
Molemmat versiot ovat rakenteeltaan umpikoteloita.

Lisätiedot: Roland Suomi