Collings Julian Lage Signature OM1 – uusi kitara vanhalla sielulla

Image

Ennen kuolemaansa vuonna 2017, Collings-kitaratehtaan perustaja Bill Collings teki yhteistyötä kitaristi Julian Lagen kanssa. Nuoresta iästään huolimatta Lage on ehtinyt olla kitaristina jo monessa mukana, ja hänen panoksensa myös Collingsin T (Traditional) -sarjan syntymisessä oli merkittävä.

Collings Julian Lage Signature OM1 on tuon sarjan jatke. Traditional-sarjan OM1 -mallista kitara poikkeaa valmistajan mukaan siinä, että sen kaula on erilainen verrattuna kaikkiin muihin Collings-kitaroihin.
Tämä johtuu siitä, että kitara perustuu Lagen omistuksessa olevaan vuoden 1939 Martin 000-18 -malliin. Sen kaula on paitsi alunperin käsin muotoiltu ja hiottu (kuten tuohon aikaan tapana oli), mutta myös vuosien aikana epäsymmetriseksi kulunut. Siitä huolimatta se on ollut Lagelle kaikkein miellyttävin kaula soittaa. Niinpä sen muoto toisinnettiin Collings Julian Lage Signature OM1 -malliin.
Uutuusmallissa kielten soiva pituus sen sijaan on Collings-kitaroiden standardin mukaisesti 25 ½ -tuumaa. Tämä poikkeus esikuvaan perustellaan soinnin paremmalla erottelevuudella ja voimalla.
Lisäksi Julian Lage pitää kitaroista, joiden ulkonäkö on hieman pehmentynyt ajan myötä, joten Signature-malli on viimeistelty vernissan sijaan kustomoidulla satiini-lakalla.

 

Image

Collings Julian Lage Signature OM1 -mallin kansi on tehty Sitka-kuusesta, kun taas pohja ja kyljet ovat Hondurasin mahonkia, samoin kuin kaula. Otelauta puolestaan on valmistettu eebenpuusta.

Kaula on liitetty koppaan liimaliitoksella, ja kitaran liitoksissa ylipäänsä on käytetty eläinpohjaista valkuaisaine-liimaa.
Ja koska Collings Julian Lage Signature OM1 -mallin esikuvana on ollut vuonna ´39 valmistettu soitin, puuttuu kitaran X-rimoituksesta se niin sanottu ”kielirima”. Moderniin tyyliin tehdyissä kitaroissa tuo tasainen rima tukee kantta otelaudan viimeisten nauhojen kohdalta. Tämän perinteisemmän X-rimoituksen etuna kerrotaan olevan se, että ilman ”kielirimaa” kitaran kansi pääsee värähtelemään entistäkin paremmin.

Collings Julian Lage Signature OM1 soi valmistajan mukaan lämpimin ylä-ääneksin ja projisoi vahvasti,  tarjoten tuhdin perussoinnin ohella kirpeän atakin.

Lisätiedot: Collings Guitars