Marshall Mid Bluetooth – rokkarin kuulokkeet?

Image

Langattomalla Bluetooth-yhteydellä toimiville Marshall Mid -kuulokkeille luvataan jopa 30 tunnin kuunteluaika yhdellä latauksella ja kun puhti sitten hiipuu, voi luurit liittää äänilähteeseen myös johdolla.

Bluetooth-yhteyden kantamaksi ilmoitetaan 30 jalkaa eli osapuilleen yhdeksän metriä.

Marshallilta kerrotaan, että Mid-kuulokkeiden 40-millinen kaiutinelementti on suunniteltu varta vasten tälle mallille ja toistokaistaksi luvataan 10 – 20 000 Hz. Valmistajan mukaan balanssi eri rekistereiden suhteen on ihanteellinen eikä bassolla jyrätä muiden alueiden yli, vaikka alakerta tanakasti soikin.

 

Image



Marshallin tutun logon lisäksi sukulaisuutta kitaravahvistimiin pitää yllä kiiltävä messinki-painike, jolla voi ohjata sekä musiikkisoittimen toistoa että äänenvoimakkuutta. Ja vastata puhelimeen, kun kaveri kilauttaa.
Vastasuuntaan kommunikointi sujuu kahden mikrofonielementin välityksellä ja puheen selkeyttä turvataan taustamelua vaimentavalla automatiikalla.

 

Image

Mustalla vinyylillä verhoiltu alumiinisanka on Marshallin mukaan muotoiltu ergonomisesti ja kuulokkeet voi taitella kokoon kuljetuksen ajaksi.
Jos kuuntelukokemuksen haluaa jakaa vierustoverin kanssa, niin se käy päinsä yhdistämällä toiset kuulokkeet johdolla Marshall Mideihin.

Kaapelijakki on 3,5 millin kokoa ja sen ohella kuulokkeissa on toinenkin liitäntä, joka on tarkoitettu akun lataamiseen usb-laturilla.
Yksi luurijohto ja yksi USB-kaapeli kuuluvat pakettiin.

Image

Marshall Mid -kuulokkeiden nimellisimpedanssi on 32 ohmia ja herkkyys 95 dB SPL

 

LisätiedotEM Nordic