Neutrik Xirium X – puoli kilometriä langattomasti

Image

Neutrik Xirium X on toisen sukupolven langaton äänensiirtojärjestelmä, joka on tarkoitettu esimerkiksi hajautetun kaiutinjärjestelmän syöttämiseen tai ulkotuotannon muihin tarpeisiin.


Xirium X poikkeaa edeltäjästään ratkaisevasti siinä suhteessa, että lähettimien ja vastaanottimien välistä liikennettä reitittävää keskusyksikköä ei enää tarvita, vaan järjestelmä koostuu suoraan keskenään keskustelevista Touring-lähettimistä (XTX) ja vastaanottimista (XRX). XRX-vastaanottimet voivat toimia myös Repeater-moodissa linkkiasemina ja lähettää signaalia eteenpäin.

Image

Kiinnitysvarusteiksi on tarjolla Manfrotton SuperClamp-puristimia ja virtalähteen sijasta niin lähettimiä kuin vastaanottimiakin voi käyttää Powermonkey-akuilla.

Ennallaan on toiminta lupavapaalla 5 GHz:n taajuusalueella, ja lähettimien sekä vastaanottimien omien pikkuantennien tueksi on saatavilla myös erilliset suunta-antennit. Kantavuutta valmistaja lupaa avoimen näköyhteyden puitteissa puolen kilometrin verran.


Xirium X:n käyttökokeisiin perustuva testiraportti ja perusteellisempi käsittely julkaistiin juuri ilmestyneessä Rffin numerossa 2/2015.
Valitettavasti jutussa on virheellisesti ilmoitettu valmistajan lupaamaksi kantamaksi 500 metrin sijasta vain 150 metriä. Pahoittelemme virhettä.
Lehtiartikkelissa Xiriumin kakkosversion mallitäsmenne X on myös jäänyt pois. Oikea mallitunnus on siis Xirium X.

 

Lisätiedot: Noretron Komponentit