Roli Seaboard Rise antaa kosketinsoittajalle vapauksia

Image

Perinteisillä kosketinsoittimilla on eräs rakenteesta johtuva rajoite: niillä ei onnistu sävelten taivutus, eikä oikein glissandoakaan saa aikaan lukuunottamatta puolikkaan sävelaskeleen nopeaa lipsautusta, jonka kuulijan korva toisinaan mieltää liu’uksi sävelestä toiseen.

Syntetisoijien aikakaudella tämän rajoituksen kiertämiseen on saatu jonkin verran työkaluja, mutta Roli vei ratkaisun aivan omiin mittoihinsa Seabord Grandillaan, joka ehti mukaan jo viime kevään Frankfurtin messukatsaukseemme.
Nyt innovatiivinen firma pukkaa ulos jo seuraavan samaa joustopintaa hyödyntävän soitinmallin, nimeltään Rise.

Grandin tavoin Risen soittopinta on kauttaaltaan joustavaa materiaalia ja se tunnistaa painalluskohdan portaattomasti.
Tasainen pinta jakautuu kyllä pianon valkeita koskettimia vastaaviin aloihin ja mustia koskettimia taas vastaavat pinnan harjanteet. Soittaja voi lukita nämä alat kiinteiksi pianon tapaan, mutta toisaalta ne voi avata omaan soittotekniikkaan ja ilmaisuun sopivaksi portaattomaksi jatkumoksi.


Tämän ansiosta soittaja voi kontrolloida jokaisen äänen virettä yksilöllisesti sormenpäiden kohdistuksella tai vaikkapa tuottaa haluamiinsa ääniin yksilöllisen vibraton. Tässä mielessä Rolin soitin vastaa vaikkapa jousiryhmää, jossa jokaisella soittimella on omat itsenäiset vireensä vibratoineen päivineen.      

 

Image

 

Valmistajan mukaan Rise sijoittuu pieneen, mutta tulevaisuudessa taatusti kasvavaan soitinkategoriaan, jossa jo entuudestaan ovat Grandin lisäksi mm. Haken Continuum sekä LinnStrument

Risen ohjelmointi hoituu Roli Equator -ohjelmalla, joka toimitetaan soittimen mukana.

Uutuussoittimen esittelyvideon voit katsoa tästä linkistä (aukeaa uuteen ikkunaan).