Suhr Classic T - Tele-muotoa hurinattomalla elektroniikalla

Tänä vuonna esitelty Suhr Classic T perustuu valmistajan T PRO -malliin, tarjoten samoja ominaisuuksia, kuten esimerkiksi SSCII-hurinanpoistosysteemin sekä ruostumattomasta teräksestä valmistetut otelautanauhat.

Suhr Classic T -mallin runko on saatavilla joko suosaarnista tai lepästä. Kaulan ja otelaudan materiaali on vaahtera. Kaulan kerrotaan olevan käsitelty satiinipintaiseksi akryyliuretaanilla, joka säilyttää puun luontaisen tuntuman, mutta samalla suojaa sitä kosteudelta.

Suhr Classic T -mallissa kaulan profiili on ´60-lukulainen C Vintage Standard. Otelaudan hienouksiin kuuluvat pyöristetyt reunat, sekä se, että radius muuntuu pitkin otelautaa siten, että Tusq-satulan kohdalla se on yhdeksän tuumaa ja otelaudan yläosassa 12 tuumaa.
Ruostumattomasta teräksestä tehtyjen nauhojen työstössä on käytetty automaattista PLEK-käsittelyä, minkä luvataan tulevan ilmi erinomaisena soitettavuutena ja intonaationa.

 

 

Suhr Classic T  on varustettu kahdella Classic T -mikrofonilla. SSCII (Silent Single Coil System II) puolestaan mahdollistaa, että perinteinen yksikelainen tele-soundi kuullaan ilman verkkohurinaa. Myös säätimet noudattavat perinnetelen mallia niin sijoittelun kuin toiminnankin suhteen (volume, tone, kolmitie-kytkin).

Suhr Classic T -mallissa on Wilkinsonin valmistama talla, joka edustaa perinteistä kolmen palan muotoa. Tallassa on vireen kompensaatio, ja intonaation kerrotaankin olevan ”erinomainen”. Lukkovirittimet puolestaat toimivat 18:1-välityksellä, joten virittämisen luvataan onnistuvan tarkasti ja kielten vaihtamisen nopeasti.

Suhr Classic T -malli on saatavilla väreissä Trans Butterscotch, Trans White, Vintage Sunburst sekä 2-Tone Tobacco Sunburst.
Soittimen mukana toimitetaan Suhr Deluxe -kuljetuspussi.

Lisätiedot: Musamaailma
 

29.11.2018
|
Timo Östman
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy