Nayteikkuna

Elokuvan ääni on teatterin akustiikan armoilla

Melko yleinen ajatus on, että elokuvaäänen parissa työskentelevät ovat poppimiksaajia onnekkaammassa asemassa, sillä elokuvien esitysympäristö on ainakin teattereiden osalta jollain tapaa vakioitu tai hallittu myös äänen suhteen. Vaan eipä olekaan, kertoo tuore Aalto-yliopistolla tehty tutkimus.

 

Elokuvien tuotantoprosessissa ääniraita viimeistellään miksaamossa, josta se siirtyy elokuvan mukana teatteriin. Aalto-yliopiston tuoreet tutkimukset osoittavat, että äänimaisema voi kuitenkin kuulostaa teatterissa hyvin erilaiselta kuin se, millaiseksi miksaajat sen suunnittelivat.

Erilaisista standardoinneista huolimatta teatterin akustiikka voi vääristää elokuvan äänimaiseman, jolloin viimeisen päälle miksattu musiikki saattaa muuttua tunkkaiseksi tai puheen selkeys kärsiä, Aalto-yliopiston akustiikan tutkijat huomasivat.

 

Leffateatterin akustiikka tallennettiin erikoismikrofonilla (kuva: Janne Riionheimo / Aalto-yliopisto).

Tutkijat mittasivat ensin teatterien tilaimpulssivasteet eli tallensivat niiden akustiset olosuhteet. Tämän jälkeen äänen saapumissuunta ja äänen sävy, johon liitettiin haluttu ääniraita, siirrettiin laboratorio-olosuhteisiin akustiikan laboratorion kaiuttomaan monikanavakuunteluhuoneeseen. Sitten 30 elokuva-alan ääniammattilaista arvioi kuuntelukokeissa, kuinka elokuvateatterien akustiikka ja äänijärjestelmä muokkasivat elokuvista poimittuja ääninäytteitä.

 

Kuuntelukokeita varten leffateatterin akustiikka muodostettiin kaiuttimien avulla kaiuttomaan huoneeseen, jossa ääniammattilaiset arvioivat salien eroja (kuva: Janne Riionheimo / Aalto-yliopisto).

 

Tulokset osoittivat muun muassa, että salit on selvästi helpompi erottaa toisistaan puheen kuin musiikin perusteella.

”Oli yllättävää huomata, että sama sali kuulostaa niin erilaiselta musiikkia ja puhetta toistettaessa. Ero oli niin suuri, ettei osa kuulijoista uskonut, että kyse oli samasta salista”, kertoo tohtorikoulutettava Janne Riionheimo.

Puheäänessä suurimmat erot salien välillä olivat kaiunnassa, kun taas musiikissa äänen värissä eli taajuusvasteessa ja kirkkaudessa. Eroja oli myös äänen selkeydessä, äänikuvan leveydessä eli siinä, miten kapealta tai leveältä musiikki kuulostaa sekä havaitussa etäisyydessä eli siinä, miten läheiseltä tai kaukaiselta ääni kuulostaa.

Teatterisalien kaiunta aistitaan myös osana musiikkia, varsinkin hitaammissa kappaleissa. Kaiunta parantaakin usein musiikkielämystä, mutta se voi samalla tehdä dialogista epäselvää. 

Mitä rytmisemmäksi ääniraita muuttuu, sitä enemmän salin kaiunta sotkee sitä. Jos taas dialogi sisältää jo valmiiksi kaiuntaa tai ”tilaa”, vähenee elokuvasalin akustiikan vaikutus.

”Tämä asettaa haasteita miksaamiselle, kun miksaaja ei voi tietää, miten kaikuisissa saleissa elokuvaa katsotaan ja miten ääniraitaan pitäisi annostella tilan tuntua miksausvaiheessa”, Riionheimo sanoo.

 

Miltä kuulostaa kotiteatterissa?

Vaikka salien äänijärjestelmät on kalibroitu elokuva-alan standardien mukaisesti, äänen kirkkaus vaihtelee salista toiseen. Kirkkauden puute taas saa musiikin helposti kuulostamaan tunkkaiselta. 

Äänijärjestelmä vaikuttaa vahvasti myös havaittuun äänikuvan leveyteen, kun taas etäisyyden ja selkeyden muutokset nivoutuvat salin akustiikkaan.

”Tutkimustulokset osoittavat, että varsinkin isojen elokuvateatterien jälkikaiunnan pitäisi olla nykyisiä suosituksia lyhyempi ja äänijärjestelmien kalibrointitavat kaipaisivat päivitystä”, Riionheimo toteaa.

Moni nauttii elokuvista omassa kodissa – etenkin korona-aikana. Vaientamattomissa olohuoneissa äänimaisemaongelmat voivat olla samanlaisia kuin liian kaikuisissa elokuvateattereissa. 

Tehokkaasti vaimennetuissa kotiteattereissa kaiunta ei yleensä ole ongelma, mutta pienessä huoneessa bassotaajuudet korostuvat helposti liikaa, etenkin kivitaloissa.

”Yksi ratkaisu on puutalo, josta bassot valuvat pihalle – jos lähellä ei ole bassoista häiriintyviä naapureita”, Riionheimo sanoo.

 

Linkit artikkeleihin Journal of the Audio Engineering Society -julkaisussa:

Movie Sound, Part 1: Perceptual Differences of Six Listening Environments

Movie Sound, Part 2: Preference and Attribute Ratings of Six Listening Environments

 

03.03.2021
|
STT | Riffi
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy