Pandemian vuoksi kaksi välivuotta pitämään joutunut Musikmesse järjestetään seuraavan kerran huhti- ja toukokuun vaihteessa ensi vuonna.
Tuttu perusta messuille rakennetaan perinteiseen tapaan instrumenttien ja soitinten oheislaitteiden varaan, johon oman lisänsä tuovat jälleen nuottikustantamot sekä erilaiset merchandise-tuotteiden edustajat.
Samalla Frankfurtin messut kertoo tuovansa esiin entistä vahvemmin ohjelmistopohjaiset musiikin tekoon tarkoitetut tuotteet, joista erityisesti nostetaan omaksi teemakseen erilaiset keinoälyn avustamat menetelmät musiikin teossa.
Musiikkikasvatus ja pedagoginen sisältö on tarkoitus myös tuoda aiempaakin voimallisemmin messuohjelmaan, jonka tavoitteena on yhdistää soittaminen, esittäminen, tallennus sekä valmiin musiikin markkinointi yhdeksi isoksi asiakokonaisuudeksi.
Musikmessen toteutuksesta vastaava johtaja Wolfgang Weyand toteaa, että pandemian aikaisten rajoitusten helpottaessa tilausta sosiaaliselle kanssakäymiselle on entistäkin enemmän ja messut voivat tässä tarjota hedelmällisen foorumin alan keskinäiseen verkostoitumiseen ja musiikin tekemisen eri puolien käsittelyyn.
Aiemmin samalla viikolla starttaava Prolight + Sound -tapahtuma on myös avoinna perjantaina 29. huhtikuuta, joten messumatkansa hyvin suunnittelemalla pääsee jälleen tutustumaan kummankin messutapahtuman tarjontaan.
Viidennen kerran järjestettävä Musikmesse Festival messualueella ja kaupungilla pidettävine konsertteineen muodostaa jälleen oman oheistapahtumansa.
Nelipäiväisen Musikmesse Festivalin ohjelmaa rakennetaan parhaillaan ja se julkistetaan hieman tuonnempana.
Lisätiedot: