Artikkelit

Uutiset
Lauri Paloposki

Ikaalisissa alkaa uudenlainen merkonomikoulutus.

Levyarviot
Timo Koskinen

Tunnemme Eric Johnsonin sähkökitaristina, jonka harvakseltaan ilmestyneillä albumeilla on akustista ollut vain vähän. Uuden albuminsa saatesanoissa hän kuitenkin kertoo soittaneensa akustista kitaraa ja pianoa kotona lapsuudesta lähtien, ja nyt on aika omistaa kokonainen kiekko niille.

Rivakat käyttötestit
Lauri Paloposki
1/2016

Shure lanseerasi hiljattain kaksi vähän erikoisempaa tuotetta – yleispätevästi mille tahansa kuulokkeille käyvän SHA900-kuulokevahvistimen ja pelkästään Shuren omille elektrostaattisille korvanapeille suunnitellun KSE1500-mallin.

Uutiset
Lauri Paloposki

Euroopan johtava kasvuyritystapahtuma Slush järjestää tänä syksynä ensimmäistä kertaa musiikkia, teknologiaa ja yrittäjyyttä yhdistävän sisartapahtuman Slush Musicin. Slush Music kokoaa 30. Marraskuuta –1. joulukuuta 1 500 osallistujaa kiihdyttämään miljardien arvoisen toimialan kehittymistä. Teosto on Slush Musicin pääyhteistyökumppani.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Suositun iRig HD:n seuraaja HD 2 tarjoaa 96 kilohertsin ääntä 24-bittisellä A/D-muunnoksella. Soittimen signaali syötetään laitteeseen tavallisella monoplugi-piuhalla, ja sisääntulevan äänen tasoa säädetään omasta gain-säädöstä.

Levyarviot
Timo Östman

Alavala-yhtyeen kakkosalbumi on monisävyinen ja hyvä kokonaisuus.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Sveitsiläinen Paiste lanseerasi symbaalinelikon, jonka yhteinen nimittäjä on suuri koko.

Haastattelut
Timo Östman
5/2011

Yli 40-vuotias englantilainen Fairport Convention on maailman pitkäikäisimpiä yhtyeitä ja folkrockin alalla todellinen instituutio.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Ghettoblasterin kokoluokkaa oleva Stageman 80 on mikserin, komppikoneen ja pienois-PA:n yhdistelmä sillä erotuksella, ettei komppeja tao ohjelmoitu kone vaan masiinaan on tallennettu oikeiden rumpaleiden soittoa.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Pyykkipojan tapaan vaikka saksofonin kelloon kiinnitettävä GSM4000 on täsmäratkaisu DPA:n d:dicate-kapselin asemointiin ja suuntaukseen.

Laitetestit
Lauri Paloposki
5/2015

Touchmix on ensisijaisesti äänentoistoon suunniteltu keikkamikseri, mutta ominaisuuksiensa ansiosta sillä on vahva kaksoisrooli äänityspuolen työkaluna.

Tuoteuutiset
Timo Koskinen

Äsken Suomessakin keikkailleen Red Hot Chili Peppersin basisti Flea kokeili jonkin aikaa siipiään soitinyrityksen johtajana ja valmistutti Kiinassa edullisia bassoja, jotka perustuivat Moduluksen muotoiluun ja spekseihin. Se touhu jäi melko lyhytaikaiseksi.

Tuoteuutiset
Timo Östman

TC Electronicin Mimiq Doubler on valmistajan mukaan ensimmäinen pedaali, joka tarjoaa kitaristille studiotasoisen soiton tuplauksen.

Uutiset
Lauri Paloposki

Maailman kovimpien rumpaleiden joukkoon lukeutuva Virgil Donati saapuu vihdoin oman bändinsä kanssa kahdelle keikalle Suomeen.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Alcons Audion passiivinen kaksitiekaiutin, CRMSC-SRHOR, on erityisesti elokuvatuotantoon suunniteltu monitori, jolla jo aiemmin lanseerattua CSRMSC-kaiutinjärjestelmää voidaan kätevästi laajentaa surround-toistoon.

Haastattelut
Teksti: Timo Östman | Kuva: Riikka Hiltunen / York Tillyer
3/2011

”En ole koskaan harjoitellut niinkään perinteisesti kitaristien tavoin, 
mutta olen käyttänyt paljon aikaa rytmiikan hiomiseen.”

Uutiset
Lauri Paloposki

Tuoreen tutkimuksen mukaan musiikkirajoitteisuus vaikuttaa minäkuvan ja itsetunnon kehittymiseen samalla tavalla kuin oppimisvaikeudet tai lukihäiriö.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Rocktron on varsinainen konkari kitaran kohinanpoistoon tarkoitettujen laitteiden suunnittelijana ja valmistajana ja se myös näkyy. Uusi MicroHUSH on peräti kuudes malli tuoteperheessä, jonka järeimmässä päässä on kolme räkkilaitetta ja pedaaliversioita löytyy niitäkin entuudestaan kaksi.

Levyarviot
Timo Östman

Tässäpä on mukava uutuus. Sara Lee (Saara Lehtomäki) bändeineen tarjoaa levyllisen perinnetietoista rhythm´n´bluesia voodoo-rytmeillä höystettynä.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Carl Martin Greg Howe´s Lick Box tarjoaa kolmenlaista säröä